keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Yle: Suomi ei halua Romaniaa ja Bulgariaa Schengeniin

Yle: Suomi ei halua Romaniaa ja Bulgariaa Schengeniin 6.3.2013

Suomen kanssa Schengen-alueen avaamista vastustaa Saksa. Sisäministeri Päivi Räsänen kiistää, että Suomen tiukka linja johtuisi romanikerjäläisistä.

Suomi torjuu matkustamista helpottavan Schengen-alueen avaamisen Romanialle ja Bulgarialle. EU:n sisäministerit käsittelevät asiaa huomenna torstaina. Hallitus ja eduskunta ovat linjanneet, että Romania ja Bulgaria eivät vielä täytä oikeusvaltion kehittämiselle asetettuja ehtoja. Ongelmana on edelleen muun muassa korruptio.

Suomen kanssa Schengen-alueen avaamista vastustaa Saksa.

- Romania ja Bulgaria sitoutuivat EU:hun liittyessään esimerkiksi korruption torjuntaan tai oikeusvaltion kehittämiseen, ja ne sitoumukset ovat osittain täyttämättä. Ja viime aikoinahan Romaniassa ja Bulgariassa on ollut myös aikamoisia vaikeuksia poliittisella tasolla, perustelee sisäministeri Päivi Räsänen Suomen linjaa (kd.).

Räsänen viittaa komission tuoreeseen raporttiin Romanian vaikeuksista täyttää ehtoja.

- Nythän sitten on sovittu, että loppuvuodesta komissio antaa uuden arvioinnin sekä Romanian että Bulgarian osalta ja hallitus katsoi, että loppuvuodesta 2013 jäsenmailla olisi paremmat edellytykset tehdä tuo ratkaisu myös Schengen-jäsenyydestä.

Sisäministeri kiistää, että Suomen tiukka linja johtuisi romanikerjäläisistä. Rajojen avaaminen on sen sijaan sopiva kiristysruuvi uudistuksille.

- Minusta on hyvä, että tämmöinen kannustin edelleen on. Jos tätä Schengen-jäsenyyttä ja sen tavoittelua ei ole kannusteena, niin silloin ei ole tällä hetkellä juuri keinoja kannustaa näitä maita eteenpäin.

Pääsivätkö Romania ja Bulgaria siis liian löysin eväin EU:n jäseniksi?

- Näin on. On tunnustettava, että ne pääsivät liian löysin eväin silloin. Siinä jäi auki liian monta kysymystä, joita joudutaan nyt jälkikäteen valvomaan ja vahtimaan, että ne maat myös täyttäisivät ne sitoumukset, Räsänen toteaa.