keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Turkulainen: Ympärileikkaus on naiselle väkivaltaa

Turkulainen: Ympärileikkaus on naiselle väkivaltaa 6.3.2013

DaisyLadies ry Turusta ja African Care ry Helsingistä haastavat kaikki Suomessa toimivat naisjärjestöt mukaan pysäyttämään naisiin kohdistuvan väkivallan.

Keskusteluun otetaan mukaan myös naisten ympärileikkaukset. African Care -yhdistystä edustaa muun muassa somali Batulo Essak.

Suomen lain mukaan naisten ympärileikkauksia ei sallita, vaan ne katsotaan törkeiksi pahoinpitelyiksi. Silti monet Suomeen muuttaneista naisista eivät ajattele asiaa näin. He ovat kasvaneet kulttuuriin, jossa naisten ympärileikkauksilla on vahva perinne.

Naiset itse jatkavat tätä perinnettä, koska pitävät sitä parhaana omalle tyttärelleen.

–  Meidän yhdistyksessä aiheesta ei ole koskaan keskusteltu. Nyt meille tuli nuori työntekijä, joka sanoi, että hän haluaisi tietää asiasta enemmän. Ajattelin, että ehkä meidän on aika ottaa asia esille, DaisyLadies ry:n vetäjä Hissu Kytö sanoo.

Kytö kutsui monikulttuurisen DaisyLadies-yhdistyksen naisia koolle ja esitti heille Youtubesta Suomen Lähetysseuran videon tyttöjen ympärileikkauksista.

Reaktiot olivat hyvin hämmentäviä:

– Osa katsojista totesi, että on kunnia-asia, että tytöt ympärileikataan. Joitakin taas puistatti. Pari ihmistä voi niin pahoin, että siirtyi toiseen huoneeseen potemaan huonoa oloa, Kytö kuvailee reaktioita.

Hän sanoo, että videon esittäminen oli ensiaskel vaikean aiheen esille ottamisessa.

– Tilannehan ei muuten muutu. Äidit jatkavat perinnettään tyttärilleen.

Nyt DaisyLadies ja African Care aikovat haastaa myös muut naisjärjestöt keskustelemaan, mutta ei vain ympärileikkauksista, vaan ylipäätään naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tarkoitus on käynnistää kampanja lokakuussa YK:n päivänä.

Länsimaisen naisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi joissakin kulttuureissa naiset ympärileikataan.

Kytö korostaa, että perinne ei liity uskontoon, vaan kyse on kulttuurisesta traditiosta.

Näissä kulttuureissa tyttö ympärileikataan, jotta hän kelpaa vaimoksi. Leikkaamatonta naista pidetään yliseksuaalisena ja saastaisena. Naiset itse jatkavat perinnettä.

Suomessa Ihmisoikeusliitto on kampanjoinut KokoNainen-projektissaan ympärileikkauksia vastaan.

Ympärileikkaus on riski synnytyksessä
- Suomessa asuu noin 15 000 ihmistä, joiden kulttuuriperinteisiin kuuluu naisten ympärileikkaus.
- Maailman terveysjärjestön WHO:n tutkimuksen mukaan ympärileikkauksen läpikäyneet naiset kokevat selvästi muita enemmän komplikaatioita synnytyksessä. Komplikaatioiden seurauksena tarve keisarinleikkaukseen lisääntyy ja verenvuoto on vaarallisen runsasta synnytyksen jälkeen.
- Naisten sukuelinten silpominen on yleistä etenkin Afrikan maissa. WHO vastustaa naisten ympärileikkausta ja vaatii sen lopettamista kokonaan. Toimenpide loukkaa naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia, aiheuttaa naisille ja heidän lapsilleen vakavia terveyshaittoja, ja on täysin tarpeeton.
Lähde: www.ykliitto.fi