tiistai 11. kesäkuuta 2013

Seurakuntalainen: Poliisi Seurakuntalainen.fi-sivuston kommenttikirjoittelusta: ei rikosta

Seurakuntalainen: Poliisi Seurakuntalainen.fi-sivuston kommenttikirjoittelusta: ei rikosta 11.6.2013
Kotimaa24: Seurakuntalaisen kommenttikirjoittelussa ei rikosta – yksi tapaus vielä kesken

Seurakuntalainen.fi-uutissivuston maaliskuisessa kommenttikirjoittelussa on tehty viiden henkilön osalta päätös, ettei heitä epäillä rikoksesta. Heidän ei katsottu syyllistyneen kunnianloukkaukseen. Niin ikään päätoimittajarikkomusta ei epäillä. Yhden kommentoijan osalta poliisi jatkaa vielä esitutkintaa.

Siihen, ettei päätoimittajana toiminutta Vuokko Vänskää epäillä rikoksesta, oli poliisin mukaan vaikuttanut se, että hän oli vedonnut itse uutisvälineessään, että keskusteluun tulisi asiallisuutta. Lisäksi Seurakuntalainen.fi:stä oli poistettu kommentteja. Poistettujen viestien joukossa olivat kaikki ne viestit, joiden osalta esitutkinta on vielä kesken.

Tutkintapyynnön Vantaan poliisille uskonnollisesta vihapuheesta ja muun muassa siitä, onko hänen yksityisyytensä rajat rikottu, oli tehnyt kirkkovaltuutettu ja toimittaja Johanna Korhonen.

Korhonen pyysi poliisia selvittämään syyllistyivätkö eräät Seurakuntalainen.fi-sivuston uutisten kommentoijat rikoslaissa tarkoitettuihin rikoksiin kirjoituksissaan 1.-3. maaliskuuta 2013. Kirjoitukset olivat kommentteja Korhosen radiohaastattelua käsitelleeseen uutiseen. Korhosen mukaan kommenteissa, joita poliisi tutki, oli otettu kantaa yksityisasiaan eli hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa

Korhonen pyysi poliisia myös tutkimaan, rikkoiko Seurakuntalainen.fi:n päätoimittaja Vuokko Vänskä lakia "salliessaan tutkintapyynnön kohteena olevien viestien julkaisun".

- Kun poliisi tekee ei-rikosta päätöksen, asianomistajalle syntyy itsenäinen syyteoikeus, hän voi itse nostaa syytteen halutessaan näitä kirjoittajia vastaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Helenius Vantaan poliisista toteaa asiasta ensimmäisenä uutisoineelle Kotimaa24:lle.

Johanna Korhonen ei aio itse viedä asiaa eteenpäin.

- Ehkä poliisin kanssa keskusteleminen on auttanut kommentoijia, että he ymmärtävät nyt, mikä on positiivista käytöstä. Saamani törkypostin määrä on vähentynyt. Loppukeväästä sitä ei ole tullut niin paljon, Korhonnen arvioi Kotimaa24:lle.

_____________________________________


Kotimaa24: Seurakuntalaisen kommenttikirjoittelussa ei rikosta – yksi tapaus vielä kesken

Seurakuntalainen.fi-uutissivuston maaliskuisessa kommenttikirjoittelussa on tehty viiden henkilön osalta päätös, ettei heitä epäillä rikoksesta. Niin ikään päätoimittajarikkomusta ei epäillä.

Yhden kommentoijan osalta poliisi jatkaa vielä esitutkintaa. Asiasta kertoo Kotimaa24:lle, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Helenius Vantaan poliisista.

Siihen, ettei päätoimittajana toiminutta Vuokko Vänskää epäillä rikoksesta, oli poliisin mukaan vaikuttanut se, että hän oli vedonnut itse uutisvälineessään, että keskusteluun tulisi asiallisuutta. Lisäksi Seurakuntalainen.fi:stä oli poistettu kommentteja. Poistettujen viestien joukossa olivat kaikki ne viestit, joiden osalta esitutkinta on vielä kesken. Kotimaa24 ei tavoittanut lomalla olevaa Vänskää kommentoimaan asiaa.

Viiden henkilön, joiden osalta poliisi teki ei-rikosta –päätöksen, ei katsottu kommenteissaan syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Tutkintapyynnön Vantaan poliisille uskonnollisesta vihapuheesta ja muun muassa siitä, onko hänen yksityisyytensä rajat rikottu, oli tehnyt kirkkovaltuutettu ja toimittaja Johanna Korhonen.

- Kun poliisi tekee ei-rikosta päätöksen, asianomistajalle syntyy itsenäinen syyteoikeus, hän voi itse nostaa syytteen halutessaan näitä kirjoittajia vastaan, Helenius sanoo.

Johanna Korhonen ei aio itse viedä asioita eteenpäin.

- Huonon käytöksen ja kunnianloukkausrikoksen välinen raja on hankala, mikä on huonoa käytöstä ja mikä rikosta, hän pohtii.

- Ehkä poliisin kanssa keskusteleminen on auttanut kommentoijia, että he ymmärtävät nyt, mikä on positiivista käytöstä. Saamani törkypostin määrä on vähentynyt. Loppukeväästä sitä ei ole tullut niin paljon.

Korhosen mukaan kommenteissa, joita poliisi tutki, oli otettu kantaa yksityisasiaan eli hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa, josta hän ei ole lausunut julkisuudessa sanaakaan.

- Olen vain lausunut, että olen rekisteröidyssä parisuhteessa ja puolisoni on nainen.

Lisäksi Korhonen katsoo, että hänen uskonnollinen vakaumus tuli kommenteissa halvennetuksi.

Korhonen on tyytyväinen, että hänen poliisille viemänsä asia sai aikaan keskustelua ja että hänen saamansa törkypostin määrä on asian julkisuuteen tulon myötä vähentynyt.

- Tärkeämpää kuin saada rangaistuksia oli keskustelu ja että tämäntyyppinen kirjoittelu muuttuisi.

- Yhden tapauksen osalta katostaan, mihin tulokseen poliisi tulee, sitä en voi vielä kommentoida.