keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Yle: Maahanmuuttaja saa odottaa kieliopetusta, Helsingissä jono yli 4 kuukautta

Yle: Maahanmuuttaja saa odottaa kieliopetusta, Helsingissä jono yli 4 kuukautta 12.6.2013

Eniten jonotetaan kursseille, joiden tavoitteena on saada kielitaito sille tasolle, että maahanmuuttajan on mahdollista päästä suomalaiseen työelämään tai ammattikoulutukseen.

Maahanmuuttajille annettava suomen kielen opetus takkuaa. Tilanne on pahin pääkaupunkiseudulla, missä TE-toimistojen kotoutusohjelmaan sisältyvää kielikoulutusta jonottaa noin 1 500 henkilöä. Keskimääräinen jonotusaika on yli neljä kuukautta.

Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman työ-ja elinkeinoministeriöstä sanoo, että koulutusvajeen takia määrärahoja lisätään tuntuvasti. Maahanmuuttajien kotoutusohjelmaan käytettiin viime vuonna 34 miljoonaa euroa ja summa on tarkoitus nostaa 54 miljoonaan euroon vuoteen 2015 mennessä.

Eniten jonotetaan kursseille, joiden tavoitteena on saada kielitaito sille tasolle, että maahanmuuttajan on mahdollista päästä suomalaiseen työelämään tai ammattikoulutukseen.

Esimerkiksi kreikkalainen Minas Kyrkos jonotti suomen kurssille seitsemän kuukautta. Hänen mukaansa suomalaiset työantajat eivät ota töihin sellaisia ulkomaalaisia, jotka eivät osaa suomea.