Yle: Oulussa liikkeellä valepoliiseja 17.6.2013
Oulun poliisi pyytää vihjeitä sunnuntaina Oulun keskustassa liikkuneista ulkomaalaisista miehistä, jotka olivat esiintyneet poliiseina. Valepoliisit ryöstivät huijatuksi tulleelta pariskunnalta muun muassa satoja euroja rahaa.
Poliisin mukaan kaksi ulkomaalaista miestä esiintyi sunnuntaina iltapäivällä poliiseina Oulun keskustassa. Valepoliisit olivat esittäneet väärennetyn virkamerkin ulkomaalaiselle pariskunnalle. Tätä ennen ilmeisesti samaan ryhmään kuuluneesta miesten ryhmästä yksi oli tiedustellut huijatulta pariskunnalta reittiä.
Valepoliisit vaativat huijatuksi tullutta pariskuntaa näyttämään henkilöpaperit ja laukun sisällön. Valepoliisit olivat esittäneet pariskunnalle epäilyksen siitä, että pariskunta olisi myynyt huumeita. Tällä perusteella valepoliisit olivat penkoneet laukkua. Pariskunta oli huomannut myöhemmin, että laukusta olleesta kirjekuoresta oli hävinnyt rahaa useita satoja euroa. Myös passit olivat kadonneet.
Miehistä ja autosta kuvia
Tapahtumaa seurannut tulkki oli puuttunut tilanteeseen, sillä valepoliisit olivat poliisin mukaan yrittäneet huijata myös häntä. Valepoliiseina esiintyneistä on saatu valokuvia ja myös heidän käytössään ollut auto on kuvattu.
Miehet liikkuvat Norjan maatunnuksilla varustetulla hopeisella henkilöautolla. Poliisin mukaan vastaavanlaisia tapauksia on sattunut viime aikoina ainakin Helsingin seudulla.
Valepoliiseja ei ole tavoitettu ja Oulun poliisi pyytääkin vihjeitä miesten liikkeistä.