torstai 13. kesäkuuta 2013

Yle: Maahanmuuttajien halutaan pääsevän poliisikouluun

Yle: Maahanmuuttajien halutaan pääsevän poliisikouluun 13.6.2013

Poliisiammattikorkeakoulu saattaa tulevaisuudessa helpottaa maahanmuuttajien pääsyä poliisiksi pääsykokeiden kielivaatimuksia höllentämällä.

Suomessa on jo vuosia pyritty saamaan lisää maahanmuuttajia poliiseiksi, koska poliisin toivotaan olevan läpileikkaus koko kansasta.

Maahanmuuttajapoliisien määrää rajoittavat ennakkoluulot poliisin ammattia kohtaan, mutta suurin este on kielitaidon puute.

- Kielitaito on ehkä se kynnyskysymys, mikä on näkynyt meidän hakijoissamme ja rekrytoinnissamme. Joko suomi tai ruotsi on hallittava niin hyvin, että virkatehtävissä pärjää, sanoo koulutusjohtaja Petri Alkiora Poliisiammattikorkeakoulusta.

Poliisikoulutus on parhaillaan uudistumassa. Uuden lain Poliisiammattikorkeakoulusta on määrä tulla voimaan ensi vuoden alusta. Tällä viikolla Tampereen Poliisiammattikorkeakoulu järjestää viimeiset nykymuotoiset pääsykokeet ennen koulutusuudistusta.

Valmennuskursseja maahanmuuttajahakijoille

Nyt pohditaan, pitäisikö maahanmuuttajien pääsyä poliisiksi helpottaa laskemalla pääsykokeiden kielivaatimuksia. Lisäksi on kaavailtu valmennuskursseja maahanmuuttajahakijoille.

- Kieltämättä tämä on vähän arka aihe. Yleensä valmennuskurssit yliopistoihin ja korkeakouluihin on toteutettu bisnespohjalla. Mikä on sitten se sidonnaisuus, jos oppilaitos ryhtyy järjestämään jollekin porukalle valmennusta. Millä tavalla huolehditaan siitä, että jääviyttä ei synny? pohtii koulutusjohtaja Alkiora.

Poliisiksi haluavien maahanmuuttajien määrää rajoittavat myös ennakkoluulot poliisin ammattia kohtaan.

- Saattaa olla niin, että lähtömaassa poliisi ei ole se ensimmäinen unelma-ammatti. On huonoja kokemuksia poliisista, sanoo poliisitarkastaja Pia Holm Poliisihallituksesta.

Ennakkoluuloja on yritetty poistaa muun muassa lisäämällä poliisin yhteistyötä maahanmuuttajayhteisöjen kanssa.