keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Uusi Suomi: ”Näin suomalaisten palkkoja alennetaan”

Uusi Suomi: ”Näin suomalaisten palkkoja alennetaan” 19.6.2013
Maria Tolppanen: Maa sukeltaa lamaan - työpaikat katoavat (blogi)

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps.) katsoo, että hallitus polkee suomalaisten palkkoja.

- Tällä hallituskaudella Suomen talouden ja työllisyyden parantamiseksi on esitetty ulkomaisen työvoiman palkkaamista, eläkeiän nostamista, nuorten palkkaamista lomautettujen tilalle sekä varttuneemman väen ja nuorten palkkojen leikkaamista. äissä kaikissa esitetyissä toimissa on yksi yhteinen piirre: ne alentavat palkkatasoa. Hallituksen perusajatuksena näyttää olevan palkkojen polkeminen millä keinolla hyvänsä, Tolppanen sanoo kannanotossaan.

Tolppanen sanoo pelkäävänsä, että hallitus ottaa seuraavaksi lääkeeksi EU:ssa valmisteilla olevan direktiivin. Sen mukaan ulkomaisille maahan tulleille työntekijöille maksettaisiin palkkaa lähtömaan sopimusten mukaan.

- Siis romanialaisille Romanian säännösten mukaan, kreikkalaisille ja espanjalaisille niin ikään omien maidensa palkkatasojen mukaan. Tämä varmasti kelpaa hallitukselle, koska se pienentää yritysten palkkakuluja. Mutta mitä se tekee suomalaiselle palkansaajalle ja talouskasvulle? Käytännössä tämänkaltainen palkkojen laskeminen laskee suomalaisten palkkatasoa ja kilpailukykyä, Tolppanen sanoo.

-Jos halpatyövoima alipalkkoineen laillistetaan tässä maassa, olemme vuoden sisällä siinä, missä Kreikka, Espanja ja muut rapatalousmaat ovat, Tolppanen varoittaa.