Kaleva: Rajoja ei voi sulkea

Kaleva, kolumni: Risto Kalliorinne: Rajoja ei voi sulkea 11.7.2013

Perussuomalaisten uusi puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo ei yllättänyt ketään ensimmäisellä poliittisella vaatimuksellaan.

Ne, jotka odottivat reseptejä nuorisotyöttömyyden kitkemiseksi, keinoja teollisuuden työpaikkojen pelastamiseksi tai vinkkejä vanhuspalvelulain toteutumiseen, saivat pettyä, sillä ensimmäinen vaatimus oli, että ”Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on tiukennettava”.

Herää kysymys, mitä puoluesihteeri tarkalleen tarkoittaa.

Ylivoimaisesti suurin osa maahanmuuttajista (90 prosenttia) tulee maahan työn, opiskelun tai perhesiteen perusteella. Oletan, että tiukentamisvaatimukset eivät koskeneet näitä loma- ja työmatkoilla rakastuneita, yliopistoissa pakertavia tai mansikkapelloilla ahkeroivia ulkomaalaisia, vaan vaatimus osoitettiin erityisesti pakolaisuuden vuoksi Suomesta turvaa hakeville ihmisille.

Turvapaikanhakijat näet leimaavat kaikkea Suomen maahanmuuttokeskustelua, vaikka heitä on ainoastaan 10 prosenttia kaikista Suomen pyrkivistä ulkomaalaisista.
Onko Suomen maahanmuuttopolitiikka löysää, jos vuosina 2010 – 12 turvapaikanhakijoista 58 – 70 prosenttia sai kielteisen päätöksen ja heidät käännytettiin? Voiko tänne marssia kuka tahansa, jos esimerkiksi kaikki ex-Jugoslavian alueelta vuonna 2012 tulleet saivat kielteisen päätöksen?

Kuinka paljon enemmän kielteisiä päätöksiä ja käännytyksiä perussuomalaisten puoluesihteeri tekisi?

Todellisuudessa suomalaisten poliitikkojen ja kansan tietämys maahanmuuttoasioista on surkeaa.

Maahanmuuttokriittiset poliitikot pelaavat mielikuvilla, luovat vastakkainasettelua ja vääristelevät faktoja. He antavat puheissaan kuvan, että Suomen maahanmuuttolinja olisi jotenkin poikkeuksellisen leväperäistä, vaikka todellisuudessa Suomi on aina vetänyt tiukkaa linjaa humanitäärisessä ja työperäisessä maahanmuutossa.

Myös osa positiivisesti maahanmuuttoon suhtautuvista syyllistyy naiiviin monikulttuurisuuden ihannointiin ja sulkee silmänsä monen maahanmuuttajan vaikeuksilta. Korkeiden työelämävaatimusten ja vieraan kulttuurin keskellä syrjäytymisriski on todellinen ja seuraukset ikäviä.

Muiden maiden kokemuksista on otettava oppia ja ainoa ratkaisu on parempi kotoutuminen. Rajojen sulkeminen ja eristäytyminen ei ole vaihtoehto kansainvälistyvässä maailmassa, jossa ihmiset matkustavat enemmän, yritykset toimivat kansanvälisesti ja väkivaltaisille konflikteille ei näy loppua.

Suuri osa poliitikoista ja kansasta ei tiedä, mistä oikeus hakea turvapaikkaa juontaa juurensa.

Myös pakolaisuuden syitä ihmetellään toreilla ja kabineteissa, vaikka uutiset suoltavat olohuoneisiimme tauotta kuvia Syyrian sisällissodan julmuuksista, Afganistanin talibanien raakuuksista ja Saddam Husseinin kaltaisten diktaattorien johtamista vainoista.

Oikeus hakea turvapaikkaa juontaa juurensa toisen maailmansodan juutalaisvainoihin. Tuolloin vuonna 1939 saksalainen St. Louis -niminen linjalaiva kierteli maailman satamia kyydissään 930 viime hetkellä natsihallintoa paennutta juutalaista.

Mikään valtio ei halunnut ottaa laivaa vastaan ja aluksen oli palattava Eurooppaan, jolloin osa matkustajista päätyi kaasutettavaksi keskitysleireihin.

Sodan jälkeen sovittiin perusoikeudesta hakea turvapaikkaa vieraan valtion rajalle saavuttaessa. Jokainen tapaus tutkitaan ennen kuin päätös oleskeluluvasta tehdään.

Myönteisen päätöksen voi saada, jos kykenee osoittamaan, että kotimaassa uhkaa kuolemanrangaistus, teloitus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai on suuri riski joutua vakavaan henkilökohtaiseen vaaraan vallitsevan aseellisen selkkauksen vuoksi.

Kaksi kolmasosaa Suomeen pyrkivistä turvapaikanhakijoista ei täytä näitä tiukkoja kriteerejä, ja heidät käännytetään pois, loput saavat oleskeluluvan. Kuinka moni heistäkin puoluesihteeri Slunga-Poutsalon tiukemman linjan koekaniineina saisi käännytyspäätöksen ja löytäisi kotimaassaan itsensä vankityrmästä tai päätyisi keskelle sisällissodan pommisadetta?

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja.