perjantai 19. heinäkuuta 2013

Turun Sanomat: Maahanmuuttovirasto: Somalialaisten perhesidehakemusten jono lyhenee

Turun Sanomat: Maahanmuuttovirasto: Somalialaisten perhesidehakemusten jono lyhenee 19.7.2013

Maahanmuuttovirasto on saanut somalialaisten perhesidehakemusten jonoa lyhennettyä tänä keväänä yli tuhannella hakemuksella.

Tällä hetkellä käsittelyä odottaa noin 3 000 hakemusta. Tavoitteena on saada jono purettua vuoden 2014 loppuun mennessä.

Samalla Maahanmuuttovirasto aikoo päästä lakisääteiseen perhesidehakemusten käsittelyaikaan, joka on korkeintaan yhdeksän kuukautta. Viime vuosina pahiten ruuhkautuneiden somalialaisten perhesidehakemusten käsittely on voinut kestää kolme vuotta.

Hakemusten käsittely vie tavallista enemmän aikaa, koska Somaliasta ei ole saatavissa luotettavia perhesiteen todentavia asiakirjoja ja suuri osa hakijoista on luku- ja kirjoitustaidottomia, minkä vuoksi hakijat täytyy haastatella henkilökohtaisesti.

Perhesiteen perusteella oleskelulupaa Suomeen hakevat somalialaiset haastatellaan Suomen edustustoissa lähellä Somaliaa, suurin osa Addis Abebassa Etiopiassa, osa myös Nairobissa Keniassa.

Perhesidehakemukset kuuluvat ulkoasiainministeriön edustustojen vastuulle. Maahanmuuttovirasto on tarvittaessa käynyt avustavilla haastattelumatkoilla sekä Addis Abebassa että Nairobissa. Vuosina 2009–2012 matkoja on tehty yhteensä kuusi.

Huhtikuussa 2013 kaksi Maahanmuuttoviraston virkailijaa vieraili Nairobin edustustossa kahden viikon ajan. He haastattelivat silloin 56 hakijaa.

Somalialaisten perhesidehakemusten ruuhka oli pahimmillaan vuoden 2011 lopussa, jolloin vireillä oli 6 100 hakemusta. Tämän vuoden alussa hakemuksia oli vireillä 4 000.