torstai 18. heinäkuuta 2013

Kaleva: Etelä-Euroopasta tullaan Ouluun työnhakuun

Kaleva: Etelä-Euroopasta tullaan Ouluun työnhakuun 18.7.2013

Etelä-Euroopan talousahdingosta kärsivistä maista muutetaan yhä useammin työnhakuun Pohjois-Pohjanmaalle.

Espanjasta, Portugalista, Kreikasta ja Italiasta tulevien työnhakijoiden määrä on kaksinkertaistunut kahden vuoden aikana.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella heitä on ollut alkuvuonna viitisenkymmentä kuussa.

”Kyllä talouskriisi näkyy siinäkin mielessä, että Kreikasta ja Espanjasta tulee viikoittain useita yhteydenottoja, joissa tiedustellaan työmahdollisuuksista”, sanoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston kansainvälisen työnvälityksen koordinaation asiantuntija Marjo Soppela.

Ulkomaalaisten työllistyminen on kiinni koulutustaustasta ja kielitaidosta.

Yleisesti ottaen kulttuurisesti samankaltaisista olosuhteista sekä etniseltä taustaltaan kantaväestöä lähellä olevat näyttäisivät tutkimusten mukaan työllistyvän paremmin.

Lue lisää eilisen Kalevasta.