torstai 19. maaliskuuta 2015

Helsingin Sanomat: Suomessa asuneen somalialaismiehen kuolemantuomio on kumottu

Helsingin Sanomat: Suomessa asuneen somalialaismiehen kuolemantuomio on kumottu 19.3.2015

Somaliassa viime marraskuussa kuolemaan tuomitun ja pitkään Suomessa asuneen somalialaisen miehen kuolemantuomiota ei HS:n tietojen mukaan panna käytäntöön, vaan tuomio on kumottu paikallisessa sovittelussa Somaliassa.

Eri klaanien välinen sovittelu päättyi viime vuoden lopulla siihen, että uhrin omaiset saavat korvauksen ja mies on periaatteessa vapautettu syytteistä.

Somalialaisen sovittelukäytännön mukaan korvaus voi olla esimerkiksi rahaa, kameleita tai lehmiä.

Se, mikä miehen oikeudellinen asema on nyt Somaliassa, ei ole vielä aivan selvä. Somalian oikeusjärjestelmä saattaa päätyä vielä siihen, että sovittelutuloksesta huolimatta mies saa jonkin muun tuomion kuolemantuomion sijasta. Ulkoministeriön tietojen mukaan mies on yhä vankilassa Mogadishussa.

Mies sai viime marraskuussa mogadishulaisessa alioikeudessa kuolemantuomion. Hän tappoi lokakuussa mogadishulaisessa moskeijassa opiskelijan puukottamalla tätä kaulaan.

Miehen omaiset Suomessa ja Somaliassa katsoivat miehen kärsivän mielenterveysongelmista. Marraskuun oikeudenkäynnissä miehen mielenterveyttä ei kuitenkaan arvioitu.

Tuomion jälkeen alkoi klaanien keskenään käymä sovitteluprosessi.

Suomen ulkoministeriö on ollut kuolemantuomion jälkeen monin tavoin yhteydessä Somalian viranomaisiin, jotta kuolemantuomiota ei pantaisi toimeen. Syynä on se, että vaikka mies on Somalian kansalainen, hän on asunut yli 20 vuotta Suomessa ja hänellä on voimassa oleva pysyvä oleskelulupa Suomeen.

Virallisen tiedon saaminen miehen tapauksesta Suomen ulkoministeriöön on ollut hankalaa.

Suomi on pyrkinyt seuraamaan sitä, miten miestä on kohdeltu ja miten hänen asiansa on edennyt, kertoo ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Teemu Turunen.

Suomalaiset viranomaiset eivät kuitenkaan ole saaneet miltään somalialaisoikeudelta tai viranomaisilta asiakirjoja siitä, että kuolemantuomio olisi lopullisesti kumottu, Turunen sanoo.

"Suomella on ollut tässä asiassa selkeä rooli. Olemme vedonneet Suomen linjan mukaisesti siihen, että kuolemanrangaistusta ei pantaisi täytäntöön."

Suomi, kuten koko EU, vastustaa kuolemanrangaistusta aina ja kaikissa olosuhteissa. Ulkoministeriö ei kuitenkaan ole vastannut asian hoitamisesta tulevista kustannuksista, kuten oikeudenkäynti- ja asianajajakuluista, Turunen sanoo.

Mikäli mies on vapaa ja hän haluaa palata Suomeen, hänellä on siihen oikeus pysyvän oleskeluluvan vuoksi. Maahantulon edellytykset arvioi Maahanmuuttovirasto.

"Jos on Suomen oleskelulupa, voi palata Suomeen luvan voimassaoloaikana", sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen.


Tästä on kyse
- Suomessa parikymmentä vuotta asunut ja Suomesta Somaliaan lähtenyt somalialainen nelikymppinen mies sai marraskuussa kuolemantuomion murhasta Mogadishussa.
- Mies puukotti lokakuussa kuoliaaksi miehen mogadishulaisessa moskeijassa.
- Oikeudenkäyntiä seurasi sovitteluprosessi, joka päättyi viime vuoden lopulla siihen, että kuolemantuomio kumottiin.

Fakta
Suomessa pysyvästi asuva saa apua
- Suomen konsulipalveluihin ovat oikeutettuja Suomen kansalaiset ja sellaiset Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaalaiset, joilla on oleskelulupa Suomessa.
- Konsuliapua annetaan esimerkiksi ulkomailla vapautensa menettäneille ja syytetyille. Se, mikä on vapauden menetyksen syy tai mistä rikoksesta henkilöä syytetään, ei vaikuta konsulipalveluiden saantiin.
- Konsulipalvelut eivät kata esimerkiksi oikeudenkäynnistä tai tulkkauksesta tulevien kustannusten korvaamista.
- Suomen viranomaiset vaikkapa suurlähetystössä eivät voi puuttua esimerkiksi siihen, mitä oikeudenkäynnissä tapahtuu. Poikkeuksen tekee kuitenkin ihmisoikeuksien puolustaminen.
- Kuolemanrangaistus on aina tuomio, jonka vuoksi Suomi ryhtyy aktiivisesti antamaan apua konsulipalveluihin oikeutetulle.