sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Yle: Muslimit taistoon "internet-imaameja" vastaan – näin moskeijassa puhutaan ääri-islamismista

Yle: Muslimit taistoon "internet-imaameja" vastaan – näin moskeijassa puhutaan ääri-islamismista 15.3.2015

Suomen muslimit ovat alkaneet tehdä työtä uskonnollisen ääriajattelun ehkäisemiseksi. Esimerkiksi Helsingin islamilainen yhdyskunta on alkanut järjestää radikalisoitumista ja terrorismia käsitteleviä keskustelutilaisuuksia. Muslimien mukaan avainasemassa on maltillinen islamin opetus, sekä nuorisotyö.

Terrorismi ja väkivaltainen ekstremismi ei ole pelkästään lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa toistuva huolenaihe. Aihetta käsittelevät myös suomalaisten moskeijoiden imaamit saarnoissaan. Näin oli asianlaita myös perjantaina Helsingin Lönnrotinkadun moskeijassa, jossa saarnaa pitänyt imaami oli saapunut Saksasta asti.

– Hän puhui myös Pariisista ja Charlie Hebdosta. Iskut ovat vastoin islamin opetuksia, Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Omar Mohammed Hussein kääntää arabiasta.

Saarnaa kuulemaan on saapunut myös Mohayman Thamer, joka pakeni Irakin sisällissodan kauhuja yli kahdeksan vuotta sitten. Bagdadissa terrorismi oli arkipäivää, mutta ainakin julkisesta keskustelusta päätellen uhka leijuu myös Suomen päällä. Thamer on havainnut, kuinka jännitteet kantaväestön ja muslimivähemmistön välillä ovat kasvaneet Pariisin ja Kööpenhaminan terrori-iskujen myötä.

– Nyt enemmän kuulee sitä, että muslimit ovat terroristeja, muslimit haluavat tappaa, muslimit eivät ole rauhan puolella, Thamer kuvailee.

Fanaatikko väijyy verkossa

Mohayman on huolissaan muslimien leimaamisesta, mutta tiedostaa, mistä epäluulot kumpuavat. Esimerkiksi äärijärjestö Isisin riveihin Syyriaan ja Irakiin on Suojelupoliisin mukaan lähtenyt yli kuusikymmentä suomalaista.

– Se on todella paljon, sillä Suomi on niin pieni maa. Sen me haluaisimme pysäyttää, toteaa Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Omar Mohammed Hussein.

Mitä heille pitäisi sitten sanoa?

– Islam ei hyväksy millään lailla väkivaltaa, rasismia tai terrorismia. Mistä ääriajattelu tulee? Ehkä se on huonoa koulutusta, asioiden väärin ymmärtämistä. Me haluamme vahvistaa keskitien islamia, Hussein pohtii.

Myös Mohayman Thamer kuvailee ääriajatteluun hurahtaneita kouluttamattomiksi. Sellaisiksi, joille maltillista islamia ei ole opetettu pienestä pitäen, ja jotka sitten vanhemmalla iällä "hurahtavat". Mohayman uskoo tietävänsä, miten tämä tapahtuu.

– Internetissä on paljon "imaameja". He etsivät yksinäisiä ja heikkoja ja sanovat näille: "Me olemme ystäviä ja annamme teille kaiken. Jos teette jihadin, pääsette paratiisiin."

Juuri näihin yksinäisiin pitäisi Mohaymanin mukaan saada kontakti, ennen kuin radikaali islamisti ehtii väliin. Mohayman itse on tämän vuoksi mukana esimerkiksi nuorisotoiminnassa, jossa painotetaan maltillista koraanin tulkintaa.

– Me haluamme luoda heille turvallisen yhteisön, joka luo "me"-henkeä. Muuten yksinäinen löytää internetin kautta helposti jonkun ääriryhmän.

Muslimit kutsuvat kristityt moskeijaan

Kantaväestön ja muslimivähemmistön välinen jännite kaipaa purkamista ja uskonnolliset johtajat näyttäisivät ryhtyneen sillanrakentajiksi. Yksi osoitus tästä oli ystävyyskävely, jossa kristityt, muslimit ja juutalaiset kävelivät ennakkoluuloja vastaan.

Nyt Helsingin keskustan moskeijassa on alettu järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa käsitellään sitä, mistä ääriajattelu kumpuaa ja miten sitä mahdollisesti ehkäistään.

Ovet halutaan pitää avoinna muillekin kuin muslimeille. Perjantaina paikalla oli väkeä esimerkiksi poliisista ja Kirkon Ulkomaanavusta.

– Moni suomalainen ei tiedä, mitä tapahtuu moskeijan sisällä. Tämä (keskustelutilaisuus) voisi olla kanava, mistä saadaan yhteisymmärrys: "Hei tulkaa sisälle ja katsokaa, mitä meillä on ja mitkä ovat meidän mielipiteet", kehottaa islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Omar Mohammed Hussein.

Mohayman Thamer on samaa mieltä.

– Vuoropuhelu on tärkeää kantaväestön ja muslimien luottamuksen palauttamiseksi. Ja nimenomaan vuoropuhelulla voimme yhdessä tehdä työtä radikalisoitumisen ehkäisemiseksi, Mohayman sanoo.