Turun Sanomat: Markku Jokisipilä: Vapaus ja suvaitsevaisuus

Turun Sanomat: Markku Jokisipilä: Vapaus ja suvaitsevaisuus 5.1.2011

Suomalaisessa arvokeskustelussa tärkeimmäksi ohjenuoraksi on nostettu suvaitsevaisuus ja ihmisen oikeus olla turvatusti oma itsensä alkuperään, terveydentilaan, seksuaaliseen suuntaukseen, vakaumukseen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta. Miellän ajatteluni liberaaliksi, joten kannatan lämpimästi sekä tasavertaisen kohtelun että suvaitsevaisuuden edistämistä.

Suvaitsevaisuuskehitys on murentanut suomalaisen yhteiskunnan yhdenmukaisuuden painetta, ja se on pelkästään hyvä asia. Kypsä kansakunta ei tarvitse yhtenäiskulttuuria, pyhää konsensusta tai kansallista yksimielisyyttä olemassaolonsa selkärangaksi.

Jos suvaitsevaisuus tarkoittaa yhteiskuntaa, jonka peruspilareita ovat yksilön vapaus ajatteluun, itsensä toteuttamiseen ja mielipiteidensä ilmaisuun sekä tämän vapauden turvaaminen hallituksen, instituutioiden ja muiden yksilöiden mielivallalta, voi sitä pitää liberalismin synonyyminä. Viime aikoina suomalaiseen suvaitsevaisuuskäsitykseen on kuitenkin ilmaantunut muutamia koko lailla epäliberaaleja piirteitä.

Rikoslakiimme ollaan tuomassa erityistä viharikollisuuden käsitettä. Taustana on Euroopan neuvoston vuoden 2003 sopimus verkossa tehtyjen rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisoinnista, mutta meillä ollaan tietoyhteiskuntasäädösten lisäksi muuttamassa myös rikoslain yleisiä periaatteita.

Voimassaolevan säädöksen (rikoslaki, 6 luku 5 §) mukaisia rangaistuksen koventamisperusteita ovat ”rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella”. Kohtaa esitetään muutettavaksi muotoon ”rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta”.

Ero on huomattava. Uusi muotoilu on tulkinnanvaraisuudessaan, epämääräisyydessään ja laajuudessaan kalteva pinta, jolta lainsäätäjän soisi pysyvän poissa. Kun rikoksen laatua tai kohdetta ei erikseen täsmennetä, onko tuomioistuinten jatkossa etsittävä mahdollisia vihamotiiveja kaikkien rikosten taustalta? Millainen näyttövaatimus motiiviin kohdistuu? Miten taataan se, ettei viharikosten erilainen kohtelu vaaranna kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä?

Vielä arveluttavampaa on, että esityksessä linjataan kiihotukseksi kansanryhmää vastaan sekä uhkaavan, loukkaavan tai panettelevan viestin ”asettaminen yleisön saataville” että sen ”pitäminen yleisön saatavilla”. Tarkoituksena on tehdä rangaistavaa myös kiihotusta sisältäville verkkosivuille linkittämisestä.

Kirjaimellisesti otettuna sivustojen ylläpitäjien olisi käytävä läpi myös kaikki aiemmin julkaistu sisältö, sekä kaikki ne sivustot, joille omat sivut linkkaavat. Verkon sisältämän informaatiomäärän huomioiden vaatimus on mieletön. Esitys tulee lähelle ennakkosensuuria ja vaikutukseltaan taannehtivaa lainsäädäntöä, jotka kummatkin ovat perustuslain vastaisia.

Perustuslaki takaa mielipiteenvapauden. Se on vielä suojatumpi kuin sananvapaus, jota sitäkin voidaan rajoittaa vain erityisen painavin perustein.

Epämiellyttäviäkään ajatuksia ei voi kriminalisoida. Lainsäädännön tehtävänä ei ole moraalinen opastaminen, eikä se kuuluu myöskään liberaaliin demokratiaan.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja poliittisen historian tutkija.

Markku Jokisipilä