MTV3: Helsingin seminaari: Italialle apua pakolaistulvassa?

MTV3: Helsingin seminaari: Italialle apua pakolaistulvassa? 8.4.2011

Tiedote: Euroopan parlamentti: Yhtenäisen turvapaikkapolitiikan haasteet

UPI Breakfast Briefing: EU:n turvapaikkadirektiivit - Kustannustehokasta suojelua vai halpaa käännytyspolitiikkaa?

Pohjois-Afrikan tilanne nostaa paineita jakaa pakolaisten synnyttämää taakkaa. EU-komission odotetaan ehdottavan pian, että EU-maat eivät toistaiseksi palauttaisi heille Italian ja Maltan kautta tulleita turvapaikanhakijoita.

Pohjois-Afrikan tilanteen vuoksi Italiaan ja Maltalle tulee enemmän pakolaisia kuin normaalisti.

– Pohjois-Afrikasta on tullut Eurooppaan noin 22 000 ihmistä. Määrät eivät ole valtavia ainakaan tällä hetkellä, totesi europarlamentaarikko Heidi Hautala (Vihreät) Euroopan parlamentin Helsingissä järjestämässä seminaarissa.

Italialle ja Maltalle määrä on kuitenkin suuri, ja monet kansalaisjärjestöt ovat huolissaan turvapaikanhakijoiden tilanteesta.

– Turvapaikanhakijoiden tilanne Maltalla ja Italiassa on hyvin hankala. Ja jopa niin hankalaa, että joillekin se saattaa vaarantaa ihmisoikeuksia, sanoo Ida Staffans Pakolaisneuvonnasta.

Suomesta toivotaan esimerkkiä

Staffans toivoo, että Suomi näyttäisi esimerkkiä ja luopuisi palautuksista, vaikka kaikki EU-maat eivät tekisi samoin. Hautala on samaa mieltä.

– Olisi hyvä, että EU ja Malta saisivat helpotusta tähän tilanteeseen. Varmasti kaikki tietävät, miten tärkeää on, että Libyasta ja mahdollisesti Egyptistä ja Tunisiasta pakenevat ihmiset saavat jonkinlaista suojelua, kunnes toivottavasti kaikissa maissa päästään rauhalliseen, demokraattiseen kehitykseen, totesi Hautala.

EU-maat noudattavat turvapaikanhakijoiden palauttamisessa Dublinin sopimusta. Sen mukaan Suomi voi palauttaa Italiaan turvapaikanhakijan, joka on tullut EU:n alueelle Italian kautta.

Viime vuonna Suomi palautti Italiaan 258 alun perin sinne saapunutta ihmistä. Italia on yksi merkittävimmistä maista, joihin Suomi turvapaikanhakijoita lähetti.
Suomen pakolaismäärä laskussa

Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on pienentynyt selvästi viimevuosina.

- 2009 oli ennätysvuosi, jolloin tuli noin 6 000 uutta hakijaa. Viime vuonna määrä tippui neljään tuhanteen. Tämän hetken vauhti taitaa olla sellainen, että jos se jatkuu näin, niin tänä vuonna tulee parituhatta hakijaa, kertoi johtaja Pekka Nuutinen Metsälän säilöönottoyksiköstä.

Koska Pohjois-Afrikan tilanteen kehitystä on mahdoton ennustaa, on myös vaikea tietää, miten paljon pakolaisia Suomeen saapuisi, jos palauttamisesta luovuttaisiin. Komisario Juha Holopainen Ulkomaalaispoliisista arvioi, että hakijamäärä voisi nousta Suomessa ennätysvuoden tasolle.

- Jos taaksepäin peilaa, niin hakijamäärä lähti kasvuun nopeasti loppukesällä 2008 ja se oli myös ennätysvuosi tuolla Etelä-Euroopassa. Iso prosentuaalinen osuus (Suomeen tulleista) hakijoista oli sellaisia, jotka olivat jo rekisteröityneet siellä, Holopainen sanoo.

Taakanjako puhuttaa

EU pyrkii yhtenäistämään turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ensi vuonna direktiivipaketilla.

Sovun löytyminen on kuitenkin vaikeaa, koska monessa valtiossa ulkomaalaisvastaisuus yleistyy. Direktiivien tarkoituksena on taata oikeudenmukainen ja samanlainen kohtelu kaikissa EU-maissa.

Samalla käydään keskustelua siitä, miten EU-maiden pitäisi jakaa turvapaikanhakijoihin liittyvää taakkaa. Nykyisin 90 prosenttia kaikista EU:n alueella jätetyistä turvapaikkahakemuksista allekirjoitetaan vain kymmenessä EU-maassa. On selvää, että 17 muuta pääsevät selvästi vähemmällä.

Suomi kuuluu tähän ryhmään.

_________________________________________________

Tiedote: Euroopan parlamentti: Yhtenäisen turvapaikkapolitiikan haasteet

Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston Miten yhtenäistää turvapaikkapolitiikkaa? -seminaarissa puitiin mahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvapaikkajärjestelmään, sekä tarkasteltiin nykyiseen järjestelmään liittyviä ongelmia.

Eurooppatalossa perjantaina 8. huhtikuuta järjestetyn keskustelun panelisteina toimivat MEP Heidi Hautala, johtaja Pekka Nuutinen Metsälän säilöönottoyksiköstä, lakimies Ida Staffans Pakolaisneuvonnasta, komisario Juha Holopainen Ulkomaalaispoliisista sekä ylitarkastaja Päivi Keskitalo Vähemmistövaltuutetun toimistosta. Lisäksi kuultiin kommenttipuheenvuoro ylitarkastaja Sanna Sutterilta sisäasiainministeriön maahanmuuttoyksiköstä. Myös yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun. Seminaarin jälkeen esitettiin LUX-palkittu, laitonta maahanmuuttoa käsittelevä elokuva Illègal (Laiton).

Jäsenmaiden erilaiset näkemykset

Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala (Vihr, Greens / EFA) totesi avauspuheenvuorossaan keskustelun turvapaikkamenettelystä olevan tällä hetkellä eurooppalaisen politiikan keskiössä, mikä osittain johtuu Pohjois-Afrikan tilanteesta. Yhteisen turvapaikkamenettelyn tiellä ovat kuitenkin komission ja jäsenmaiden väliset näkemyserot. Turvapaikkapolitiikka on vaikea kansallinen aihe, eikä Suomikaan Hautalan mukaan tee asiassa poikkeusta.

Unionin sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström on luvannut konkreettisia uudistusesityksiä vastaanotto- ja turvapaikkamenettelydirektiiveihin. EU-maat noudattavat turvapaikanhakijoiden palauttamisessa nk. Dublin -asetusta, jonka mukaan esimerkiksi Suomi voi palauttaa Maltalle turvapaikanhakijan, joka on tullut EU:n alueelle Maltan kautta. Haasteena on ollut jäsenvaltioiden haluttomuus luopua oikeudesta palauttaa turvapaikanhakija tulomaahan. Pakolaisneuvonnan Ida Staffans huomautti, että esimerkiksi Kreikan kehno taloustilanne on keskeyttänyt palautukset sinne kokonaan. Lisäksi Helsingin hallinto-oikeus on viime aikoina keskeyttänyt palautusmenettelyjä myös Italiaan ja Maltalle.

Osaksi yhtenäistä turvapaikkapolitiikkaa on hahmoteltu vastuunjakojärjestelmiä. Erot EU-maiden vastaanottamien turvapaikanhakijoiden määrissä ovat suuria, ja tiettyihin maihin kohdistuu jo maantieteellisistä syistä enemmän tulijapainetta. Eroja voitaisiin tasata luomalla taakanjakojärjestelmä. Konkreettiset suunnitelmat järjestelmästä ovat vielä alkutekijöissään.

Haasteena säilöönotot ja päätöksenteon avoimuus

Esille nousivat myös tämänhetkisen turvapaikkapolitiikan ongelmat, joiksi nähtiin asianmukaisten menettelytapojen noudattaminen niin päätöksenteossa kuin myös konkreettisessa toiminnassa, esimerkiksi majoituksessa. Esimerkiksi säilöönotoista on monissa maissa tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös Metsälän säilöönottoyksikön 40 asiakaspaikkaa ovat jatkuvassa käytössä. Osa joudutaankin sijoittamaan poliisivankiloihin. Tulevan vuoden budjettikehyksessä säilöönottoresursseihin on Pekka Nuutisen tietojen mukaan suunniteltu lisäyksiä, mikä saattaa lisätä Metsälän kapasiteettia. Säilöön otettavat henkilöt ovat ulkomaalaispoliisin edustajan Juha Holopaisen mukaan suurimmaksi osaksi maasta poistoa odottavia, joiden turvapaikkapäätös on jo käsitelty. Ulkomaalaispoliisin rooli turvapaikkapolitiikassa onkin ensisijaisesti operatiivinen: se vastaa turvapaikkapäätösten toimeenpanemisesta ja selvittää hakijoiden taustoja. "Poliittiset päätökset tehdään muualla", korosti Holopainen.

Paneelissa toivottiin myös lisää läpinäkyvyyttä valtioiden tekemiin maaselvityksiin, joihin palautuspäätökset perustuvat. Prosessin julkisuus on pitkälti sidoksissa kansalliseen lainsäädäntöön ja käytännöt vaihtelevat suuresti. Näin ollen päätöksenteon perusteet saattavat vaihdella maittain. Suomessa tiedot kerää erillinen maatietoyksikkö, jonka keräämät tiedot ovat julkisia. Maahanmuuttoviraston antamat päätökset ovat pitäneet melko hyvin myös hallinto-oikeudessa. Maatietoyksikkö tekee myös yhteistyötä komission alaisuudessa toimivan maatietotutkijoiden foorumin kanssa. On myös esitetty yhteisen maatietopankin perustamista, mikä antaisi puitteet tehdä yhtenäisessä linjassa olevia turvapaikkapäätöksiä. Läpinäkyvyyttä lisäisi myös komission ajama pilottihankekokeilu, missä tarkasteltaisiin kahdenvälisten kauttakulkusopimusten nojalla tehtävien palautusten oikeellisuutta pidemmällä aikavälillä.

Artikkelin on kirjoittanut Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston harjoittelija Maiju Jääskeläinen.

________________________________________

UPI Breakfast Briefing: EU:n turvapaikkadirektiivit - Kustannustehokasta suojelua vai halpaa käännytyspolitiikkaa?

Alustaja: Ida Staffans, oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari
Ida Staffans toimii lakimiehenä Pakolaisneuvonta ry:ssä ja on EU:n pakolaispolitiikan asiantuntija. Tilaisuudessa hän alustaa direktiiviehdotuksiin liittyvistä haasteista ja niiden vaikutuksista Suomen ja EU:n tasolla.

Puheenjohtaja: Juha Jokela, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti

Tiivistelmä tapahtumasta

Juha Jokela avasi seminaarin toivottamalla alustajan ja yleisön tervetulleiksi tilaisuuteen.

Ida Staffans aloitti alustuksensa toteamalla, että valtiolla on kansainvälisen oikeuden mukaisesti velvollisuus suojella kansalaisiaan. Teoriassa kansainvälinen suojelu on paljon muutakin kuin oleskelulupien myöntämistä; kuvaavin termi sille voisi olla ”laastari”, joka suojelee yksilön oikeuksia maailman kentällä. Oleskelulupia myönnetään useista eri syistä; lupa voidaan myöntää esimerkiksi inhimillisistä syistä, kuten Suomessa paljon esillä olleessa isoäitien karkotusjutussa. Turvapaikkaprosessi on hallintomenettely, jolla selvitetään hakijan tarve suojeluun. Suomessa tämän hoitaa Maahanmuuttovirasto. Itse turvapaikkaprosessiin vaikuttaa valtion oikeudellinen perinne, kansainvälinen oikeus sekä EU:n säädökset. EU:n jäsenmaiden turvapaikkaprosesseissa on paikoitellen suuriakin eroavaisuuksia.

Turvapaikkamenettely- ja määritelmädirektiivit, joita komissio pyrkii lokakuussa 2009 tekemillään ehdotuksilla uudistamaan, tulivat voimaan 2004–2005. Vuonna 2009 Suomessa tehtiin 4500 oleskelulupapäätöstä, joista 60 % oli kielteisiä ja 30 % myönteisiä. Myönteisistä päätöksistä 8 % oli turvapaikkoja ja loput muita oleskelulupia. Vastaavasti Isossa-Britanniassa kielteisiä päätöksiä oli 73 % ja myönteisiä 27 %, josta turvapaikkoja oli kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Vuonna 2007 Espanjassa tehtiin 6500 päätöstä, joista 91 % oli kielteisiä ja 9 % myönteisiä. Myönteisistä päätöksistä puolet oli turvapaikkoja. Kreikassa turvapaikkoja ei myönnetä tällä hetkellä ollenkaan. Tilastoista näkee, että erot EU:n sisällä ovat suuria.

Staffans painotti, että kuten muussakin EU-politiikassa, myös turvapaikkapolitiikan perustana on ensisijaisesti sisäisen markkinan toimivuus. EU:n turvapaikkapolitiikka lähti liikkeelle 1980-luvulla Schengen-yhteistyöstä. Dublinin sopimus jakoi turvapaikkataakkaa jäsenmaiden kesken, Maastrichtin sopimus sisällytti maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat kolmanteen pilariin ja Amsterdamin sopimus siirsi, erityisesti Saksan painostuksesta, turvapaikka-asiat ensimmäiseen pilariin. Turvapaikkadirektiiveistä tuli kuitenkin kompromisseja, koska päätöksenteko perustui konsensukseen. Myöskään Euroopan tuomioistuimella ei ole ollut toimivaltaa turvapaikka-asioiden suhteen ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa. Tampereen huippukokouksessa vuonna 1999 tehtiin historiallinen päätös pyrkimyksestä yhtäläiseen turvapaikkaprosessiin EU:n sisällä. Millään muulla oikeuden alalla ei ole luotu vastaavaa; jäsenmaiden prosessioikeudellisiin menettelyihin puututaan harvoin. Päätöstä kuitenkin puolsivat taloudellinen hyötyajattelu, EU:n sisäinen ja ulkoinen mielikuva sekä ihmisoikeusstandardit. Vuosien 2000–2005 aikana säädettiin kymmenen direktiiviä. Vuonna 2005 aloitettiin toinen vaihe, jonka aikana oli tarkoitus evaluoida yhteisen prosessin toimivuutta ja vahvistaa käytännön yhteistyötä.

Komission lokakuisen ehdotuksen jälkeen Iso-Britannia on jo ilmoittautunut mahdollisesti jäävänsä ulos suunnitteilla olevista direktiiveistä. Jäsenmaiden ja komission välillä on selkeä näkemysero turvapaikkadirektiivien suhteen. Komission direktiiviehdotus on kunnianhimoinen ja kunnioitettava, mutta utopistinen siinä mielessä, että jäsenmaat eivät ole erityisen halukkaita nostamaan kansainvälisen suojelun tasoa. Joka tapauksessa direktiivit tulevat voimaan vasta vuosien päästä, sillä neuvotteluille, implementoinnille ja sopeutumiselle on varattu yhteensä seitsemän vuotta aikaa. Staffans totesi, että komission olisi pitänyt painottaa enemmän turvapaikkadirektiiveistä koituvaa taloudellista hyötyä. Ihmisoikeudet ja taloudellinen hyöty eivät välttämättä ole ristiriidassa; myös halpa voi olla hyvää. Lopuksi Staffans mainitsi kolme ongelmakohtaa liittyen turvapaikkadirektiivien käsittelyprosessiin. Ensiksi, jäsenmaiden näkökulmasta on ongelmallista, että kansainvälinen oikeus ja EU-oikeus eivät ole yhtenäisiä – jäsenvaltiot eivät voi noudattaa molempia. Toiseksi, jäsenmaat ymmärtävät säädökset paljolti omien oikeuskulttuuriensa mukaan, mikä tekee yhdenmukaisesta implementoinnista hankalaa. Kolmanneksi, komissio on sanellut jäsenmaille ehdot ylhäältä alas, vaikka hedelmällisempää olisi, että myös jäsenmaat ottaisivat osaa prosessiin. Esimerkiksi Suomessa on käytössä ainutlaatuisia turvapaikkamenettelyjä, jotka voisivat olla käyttökelpoisia myös muissa jäsenmaissa.

Kysymysosioissa nostettiin esiin Dublinin menettelyn hyödyllisyys, suunnitteilla olevan turvapaikkaviraston tehtävä, Suomen menettelytapojen ja maahanmuuttokeskustelun vertailu Euroopan tasolla sekä yleiset käytännöt perheenyhdistämisessä. Yleisöstä mainittiin myös, että Suomen oleskelulupatilaston kielteiset päätökset sisältävät myös Dublin-tapaukset, mihin Staffans totesi, että Dublin-tapaukset ovat mukana myös muiden EU-maiden oleskelulupatilastoissa.

Vastauksessaan yleisökysymyksiin Staffans aluksi totesi, että Dublinin menettely ei ole toimiva, koska esimerkiksi Maltalle, Kreikkaan ja Italiaan ei ole kaikissa tapauksissa mahdollista palauttaa turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoilla ei myöskään usein ole tarvittavia papereita, koska he pääsevät Eurooppaan ainoastaan salakuljettamalla. Maltalle tulevaa turvapaikkavirastoa voisi provosoivasti kutsua ”kaatopaikaksi”, koska sen rajallisten resurssien varaan ollaan kaatamassa kaikki turvapaikkapolitiikkaan liittyvät asiat. Suuret odotukset saattavat jäädä pienten resurssien alle. Suomen turvapaikkamenettely on, Staffans painotti, toimiva ja laadukas, ja esimerkiksi Etelä-Euroopan menettelyjä parempi. On hyvä, että Suomessa on virinnyt keskustelua maahanmuutosta, mutta keskustelussa tulisi ottaa huomioon, ettei Suomi voi yksin muuttaa turvapaikkalakejaan. Olisi mielekkäämpää puhua siitä, kuinka Suomi voisi vaikuttaa EU:n käytäntöihin turvapaikkapolitiikassa. Lopuksi Staffans mainitsi, että Suomen perheenyhdistämistapauksissa otetaan usein huomioon kyky elättää perhe. Tämä säädös ei kuitenkaan koske kaikkia tapauksia, esimerkiksi pakolaisia.

Jokela kiitti puhujaa selkeästä alustuksestaan ja kuulijoita osallistumisesta tilaisuuteen. Lopuksi hän toivotti yleisön tervetulleeksi UPI:n seuraavaan, kuukauden päästä järjestettävään Breakfast Briefing -tilaisuuteen unionin ulkosuhteista.