keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ilta-Sanomat: Jani Toivolaa haukuttiin kumihuuleksi - "Tämä on brutaaleinta Suomessa"

Ilta-Sanomat: Jani Toivolaa haukuttiin kumihuuleksi - "Tämä on brutaaleinta Suomessa" 20.4.2011

Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola on kokenut rasismin suoraan Suomessa.

"Kumihuuli", "neekeri"; osoittelua ja kuiskauksia raitiovaunussa. Vihreiden tuore kansanedustaja Jani Toivola, Suomen ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja, on kokenut rasismin suoraan. Mutta valinta eduskuntaan oli myös vahvistus kuulumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kouluaikoina Toivolan ihonväri herätti suurta hämmennystä, vaikka hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa.

- En kuitenkaan ajatellut, että olisin erilainen, koska kasvoin täysin suomalaisessa perheessä. Tilanne muuttui, kun aloitin työt televisiossa. Silloin tosin ruvettiin kuiskailemaan televisiossa näkymisestä, ei ihonväristä, Toivola naurahtaa.

Koulukiusaamisesta yli pääseminen on vaatinut Toivolalta aikaa, ja edelleen hän sanoo kamppailevansa itsensä kanssa, jotta osaisi ottaa vastaan lämpöä ja myönteisyyttä.

Toivola sai sunnuntain eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä reilut 4 000 ääntä.

Brutaaleinta on hiljaisuus

Toivola palasi kymmenen vuotta sitten Suomeen vietettyään New Yorkissa muutaman vuoden. New Yorkissa hän näki yhteiskunnan, joka rohkaisee avoimuuteen ja rohkeuteen - samaa hän on kaivannut Suomessa. Toivola päätti, että hän haluaa olla edistämässä moniarvoista Suomea.

Vahvistusta omalle minuudelleen Toivola sai kolme vuotta sitten vieraillessaan ensi kertaa isänsä ja sukunsa luona Keniassa. Keniassa selvisi, että isän puoleinen suku on saarnaajia, jotka uskovat puheen lahjaan. Toivola kaipaakin suomalaiseen yhteiskuntaan avoimuutta.

- Meidät on kasvatettu loogiseen reagointiin ja terveeseen järkeen, välttämään virheitä ja ylilyöntejä. Vaikka juuri ylilyönnit saavat muutoksia aikaan, hän sanoo.

Ongelma Suomessa ei ehkä ole avoin rasismi, vaan pikemminkin pelko. Miten puhua ja käyttäytyä ulkomaalaisen kanssa, ettei vaan nolaa itseään?

- Tänne tulleet ulkomaalaiset ovat sanoneet, että brutaaleinta Suomessa on hiljaisuus.

- Toisaalta olen aina ajatellut, että pelkästään ihonvärini takia minulta ei ole Suomessa kielletty mitään. Tässä voin luottaa oikeudenmukaisuuteen, hän toteaa.