YLE: Jertta Blomstedt: Perussuomalaiset eivät ole suomalaisia

YLE Ykkösaamu, kolumni: Jertta Blomstedt: Perussuomalaiset eivät ole suomalaisia 27.4.2011

Kansallismielisyys vahvistuu kautta Euroopan, myös Suomessa, ja kokoaa yhteen kaikki globalisaation järkyttämät, kirjoittaa Jertta Blomstedt.

Ulkoministeri Alexander Stubb harmitteli äskettäisessä blogissaan, että Timo Soinia ja perussuomalaisia demonisoidaan ulkomaisessa mediassa. Hän ei linkittänyt tarkoittamiaan artikkeleita eikä maininnut niitä nimeltä.

Yritin etsiä esimerkkejä, mutta en löytänyt. Ulkoministerillä ja minulla on luultavasti erilainen käsitys paholaisesta.

Peruskysymys on saako kansallismielistä, muukalaisvihamielistä ja arvokonservatiivista puoluetta nimittää siksi, mitä se on? Keskustelijat hoipertelevat, ikään kuin vaalimenestys olisi muuttanut perussuomalaisten poliittiset arvot.

Jyrki Katainen ja Stubb, vahvistettuna Timo Soinilla, yrittävät nyt valaa öljyä laineille. Erityisesti Suomen ulkopuolella tulisi uskoa, että me suomalaiset olemme pohjoisen afrikkalaisia, istumme piikikkään katajan juurella kunnes asiat on vastuuntuntoisesti ja viisaasti ratkaistu.

Vaikka me olisimme kansakuntana kehittymässä siihen suuntaan, ei kannata nielaista ennen kuin tipahtaa, ainakaan sitä öljyistä rauhanvettä.

On viisasta sanoa, että perussuomalaisten voitto oli osoitus demokratian toimivuudesta. Sitähän se on. Mutta se ei merkitse sitä, että kaikki on hyvin, kun perussuomalaiset voittivat.

Samaan aikaan kun mediassa ennustetaan, että perussuomalaiset kääntävät hallituksessa ollessaan kaikki takkinsa hyvin nopeasti, media kääntää takkejaan suhteessa perussuomalaisten arvostukseen vielä nopeammin.

Uusia juntteja ovat ne Helsingin punavuorelaiset pyöräilevät intellektuellit, jotka ovat kauhistuneet vaalien tuloksesta. Heidän kauhistumisensa nähdään ällöttävänä ylimielisyytenä ja kansan halveksuntana.

Ylimielisyys on aina ylimielisyyttä, mutta kyllä perussuomalaisten voittoa voi aivan oikeasti pelätä. Se ei ole hyvä merkki tulevasta. Ja tämän sanon tietäen, että perussuomalaisten kansanedustajissa on hyviä, ammattitaitoisia ja koulutettuja ihmisiä.

Yhden kansanedustajan kanssa matkustin vuosikausia samalla raitiovaunulla töihin eikä ole epäilystäkään etteikö hän ole ahkerampi, tiedoiltaan ja työkokemukseltaan ylivertainen itseeni verrattuna. Vaara piilee muualla.

Perussuomalaisuus ei ole yksittäinen ilmiö. Ranskalaisen Libération -lehden kolumnisti Bernard Guetta otsikoi kolumninsa hyvin: Suomessa, itse asiassa kaikkialla Euroopassa (En Finlande, c’est à dire partout en Europe).

Guetta kirjoittaa, että nyt on viimeistään myönnettävä, että kansallismielinen ja muukalaisvihamielinen ideologia on noussut uudestaan näkyviin Euroopassa, että ei enää ole kyse historiallisesta oikusta tai kansallisista tai paikallisista erityispiirteistä. Ilmiö ei enää ole lombardialainen, ranskalainen, itävaltalainen tai hollantilainen tai tanskalainen. Se on yleinen, kestävä ja tartuttaa sekä perinteiset oikeistopuolueet että julkisen keskustelun eikä sitä pysty määrittelemään yhdellä adjektiivilla.

Euroopassa on jo esimerkkejä siitä, miten uudet oikeistopuolueet ovat vaikuttaneet maittensa hallitusten politiikkaan puhumattakaan julkisesta keskustelusta.

Guettan mukaan sana fasisti olisi vielä eilen voinut diskvalifioida uudet oikeistopuolueet, mutta tänään on myönnettävä, että hyvin harvat niiden kannattajakunnasta kuuluvat ruskean ruton ylistäjiin.

Tietenkin jotkut ovat olleet fasisteja tai ovat vieläkin, mutta kokonaisuudessaan ilmiö ei ole paluu 1930-luvulle. Se on uutuus vaikkakin uusintapainatus.

Uudet nationalistit ovat työläisiä ja työntekijöitä, joita yhdistää ammattien ja työpaikkojen katoaminen, he ovat vasemmistolaisia, jotka ovat kapitalisminvastaisuuden nimissä luiskahtaneet äärioikeistoon, he ovat feministejä, jotka vastustavat islamia, tai he ovat hollantilaisia homoseksuaaleja, jotka ovat perustaneet islaminvastaisen puolueen, koska he jo näkevät itsensä hirtettyinä kuten Teheranissa tapahtui.

Kokoonpano on epätodennäköinen, mutta siihen mahtuu vielä paljon muutakin: saavutettujen sosiaalisten etujen puolustajat, erilaisten tapojen kannattajat: yksinkertaisesti kaikki modernit edistykselliset, joita globalisaatio on järkyttänyt.

Se viidennes eurooppalaisista, jotka äänestävät uusia kansallisia oikeistopuolueita, ja vielä tärkeämmin ne suuret joukot, joita nykyiset vaalitulokset eivät järkytä, heitä liikuttaa kaipuu sodanjälkeiseen kulta-aikaan.

Siihen aikaan, jolloin uudelleenrakennus nosti taloudenkasvun lukemiin, joiden perusteella tulevaisuus näytti aina vain paremmalta.

Tämä on Suomessa tulkittu niin, että esimerkiksi perussuomalaiset ovat samaan aikaan oikeistolainen ja vasemmistolainen puolue, jos nyt näitä käsitteitä vielä käytetään.

On parempi painaa mieleensä, että perussuomalaiset ovat uudenlainen oikeistopuolue: kansallismielinen, Euroopan unionin vastainen, muukalaisvihamielinen ja sukupuoliroolien suhteen arvokonservatiivi. Sen lisäksi Timo Soini voi olla sanavalmis ja mukava jätkä.

Bernard Guettan näkemys on, että Eurooppaa vaivaa työttömyys, erityisesti pitkäaikaistyöttömyys, ja ratkaisu ei löydy mistään muualta kuin Euroopan unionista. Rajojen sulkemiset ja kansalliset haaveet on syytä unohtaa.

OpenDemocracyn sivustoilla tutkija ja professori Cas Mudde vetää maton alta siltä käsitykseltä, että ne populistiset puolueet, joita tässä edellä on kutsuttu uudenlaisiksi äärioikeistolaisiksi puolueiksi, olisivat mitenkään uudenlaisia. Niiden ydin on etninen kansallismielisyys.

Yhtenä esimerkkinä Muddella on hollantilainen Geert Wilders, Vapauspuolue PVV:n johtaja. Wilders lähti liikkeelle konservatiivisena islaminvastaisena poliitikkona. Nyt hän on muuttunut puhtaaksi populistiksi, joka puolustaa kansallista hyvinvointivaltiota, joka on tarkoitettu vain hollantilaiselle matille ja maijalle, joita hän puolustaa muslimitsunamia vastaan – ja nykyään puolue vastustaa myös keskisestä Euroopasta tulevia maahanmuuttajia.

Hollannin Soini on siis muuttunut populistiseksi äärioikeistolaiseksi poliitikoksi, jonka keskeisiä piirteitä on kansallismielisyys, autoritaarisuus ja populismi. Kyseessä on yksinkertaisesti vanha äärioikeistolainen politiikka.

Asian hyvä puoli on Mudden mielestä se, että Euroopan mantereelle ei ole ilmestynyt uutta ja tuoretta ideologiaa, joka kykenee joustavaan kansainväliseen yhteistyöhön. Niin sanotut uudetkin oikeistopuolueet ovat sisällöltään vanhoja ja niin kansallismielisiä, että ainakaan monissa kysymyksissä ne eivät kykene laajempaan yhteistyöhön.

Jos vähän kärjistää vaalien tuloksen: Kokoomus on saanut tukipuolueen, joka vapaaehtoisesti pesee likaisen pyykin.

Jertta Blomstedt, Ykkösaamun kolumnisti 27.4.2011