keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

YLE: Kielikoulutus auttanut ulkomaalaisia lääkäreitä Kaakkois-Suomessa

YLE Kymenlaakso: Kielikoulutus auttanut ulkomaalaisia lääkäreitä Kaakkois-Suomessa 13.4.2011

Ulkomaalaistaustaisten lääkäreiden kielikoulutuksesta on saatu hyviä kokemuksia Kaakkois-Suomessa. Vuoden kestäneeseen koulutukseen osallistui kaikkiaan noin 60 lääkäriä, jotka edustivat kymmentä eri kansallisuutta.

Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian järjestämän koulutuksen tuloksia esitellään keskiviikkona seminaarissa Kouvolassa.

Suunnittelija Hannele Koivunen arvioi, että monet lääkärit eivät olisi läpäisseet Valviran tiukkoja testejä ilman koulutusta. Varsinkin EU:n ulkopuolelta tulevien lääkäreiden kielellinen ja lääketieteellinen taso syynätään tarkasti. Kaakkois-Suomessa työskentelevien ulkomaalaistaustaisten lääkäreiden lukumäärä on maan korkeimpia.