keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Aamulehti: Perussuomalaiset nuoret: Rasismijulkilausuma ymmärretty tahallaan väärin

Aamulehti: Perussuomalaiset nuoret: Rasismijulkilausuma ymmärretty tahallaan väärin 1.6.2011

Perussuomalaisten nuorten mielestä puolueen viime viikolla julkaistu rasismijulkilausuma on ymmärretty tahallaan väärin.

Nuorten puheenjohtaja Simon Elon mielestä keskustelun vieminen sivuraiteille auttaa väistämään itse asiasta puhumisen.

”Asialla” perussuomalaiset nuoret tarkoittavat julkilausumassa mainittua positiivista syrjintää.

Perussuomalaiset nuoret syyttää esimerkiksi Helsingin kaupunkia rasistisesta rekrytointipolitiikasta.

Helsingin kaupungin ohjeistuksen sanotaan syrjivän räikeästi enemmistöä. Kannanoton mukaan ohjeistuksessa todetaan, että ”esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva”.

_____________________________________________


Uusi Suomi: Perussuomalainen nuori: ”Allekirjoita julkilausumamme, Rydman”

- Perussuomalaiset Nuoret allekirjoittaa Perussuomalaisten syrjinnän, rasismin ja väkivallan vastaisen julkilausuman ja odottaa samaa sitä julkisuudessa tukeneilta Kokoomusnuorilta, joiden puheenjohtaja Wille Rydman esiintyy puolueen konservatiivisen laidan kasvoina. Kuten Alexander Stubb on todennut, hänen linjallaan on kokoomuksessa kannatusta ”ehkä promillen verran”. Näin kirjoittaa Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo blogissaan.

Elon mukaan kokoomus ei ole kansallinen, vaan ylikansallinen. Hän nimittää Helsingin kaupungin rekrytointipolitiikkaa rasistiseksi.

- Kokoomuksen valtalinja on tiukasti suomalaisten enemmistöä syrjivän politiikan takana, Elo toteaa.

Kokoomusnuorten johto ja emo-kokoomuksen johto ovat aivan eri linjoilla positiivisen syrjinnän suhteen. Myös kokoomusnuorissa näkemykset poikkeavat, kuten tästä blogista käy ilmi.
_____________________________________________

Verkkouutiset: "Helsinki noudattaa rasistista rekrytointipolitiikkaa"

Perussuomalaisten nuorten mielestä Helsingin kaupunki noudattaa rasistista politiikkaa työvoiman rekrytoinnissa.

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo viittaa Helsingin kaupungin vuonna 2004 laatimaan Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäisy Helsingin kaupungin toiminnassa -oppaaseen, jonka tarkoituksena on edistää "etnistä yhdenvertaisuutta kaikessa kaupungin toiminnassa".

- Tosiasiassa ohjeistus toimii kyseisen tavoitteen vastaisesti, Elo sanoo.

Ohjeistuksessa todetaan, että "esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva".

Elon mukaan Helsingin kaupunki syrjii näin räikeästi enemmistöä, sillä pätevyyden tulisi olla ainoa ratkaiseva asia.

- Kannattavatko muut puolueet nykyistä rasistista rekrytointipolitiikkaa, Elo kysyy.

Perussuomalaiset nuoret ilmoittaa allekirjoittavansa puolueensa syrjinnän, rasismin ja väkivallan vastaisen julkilausuman ja odottaa samaa sitä julkisuudessa tukeneilta Kokoomusnuorilta, joiden puheenjohtaja Wille Rydman esiintyy puolueen konservatiivisen laidan kasvoina.

_______________________________________

Perussuomalaiset Nuoret: Helsingin kaupungilla on rasistinen rekrytointipolitiikka

Perussuomalaisten posiitivisen syrjinnän tuomitseva näkemys on saanut puoluekentän odotetusti sekaisin. Julkilausuma on kuitenkin ymmärretty tahallisesti väärin.

– Maahanmuuttajille suunnattu koulutus ei ole esimerkki positiivisesta syrjinnästä. Kuinka usea kantasuomalainen hakeutuu kyseiseen koulutukseen, puheenjohtaja Simon Elo kysyy.

Erityisopetusta tarvitsevilla, sotaveteraaneilla ja vammaisilla ei ole mitään tekemistä positiivisen syrjinnän kanssa. Kyse on erityisryhmiä varten vartavasten suunnatusta erityistuesta.

Viemällä keskustelu sivuraiteelle väistetään sujuvasti itse asiasta puhuminen. Ei ole oikein, että esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla on pelkästään ryhmän jäsenyyden perusteella etuoikeus verorahoilla rahoitettuihin työpaikkoihin ja toisilla vastaavasti korkeampi kynnys pelkästään enemmistöön kuulumisen perusteella.

Helsingin kokoomuksen mukaan positiivisesta syrjinnästä on hyviä kokemuksia. Helsingin kaupunki on laatinut ”Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäisy Helsingin kaupungin toiminnassa” -oppaan (2004), jonka tarkoituksena on edistää ”etnistä yhdenvertaisuutta kaikessa kaupungin toiminnassa”. Tosiasiassa ohjeistus toimii kyseisen tavoitteen vastaisesti.

Ohjeistuksessa todetaan, että ”esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva”.

Helsingin kaupunki syrjii räikeästi enemmistöä, sillä pätevyyden tulisi olla ainoa ratkaiseva asia. Kannattavatko muut puolueet nykyistä rasistista rekrytointipolitiikkaa?

– Ero muihin puolueisiin on se, että Perussuomalaiset ei puhu ihmisoikeuskieltä, vaan suomenkieltä, jonka kaikki ymmärtävät, Elo huomauttaa.

Perussuomalaiset Nuoret allekirjoittaa Perussuomalaisten syrjinnän, rasismin ja väkivallan vastaisen julkilausuman ja odottaa samaa sitä julkisuudessa tukeneilta Kokoomusnuorilta, joiden puheenjohtaja Wille Rydman esiintyy puolueen konservatiivisen laidan kasvoina. Kuten Alexander Stubb on todennut, hänen linjallaan on kokoomuksessa kannatusta ”ehkä promillen verran”.

- Kokoomus ei ole kansallinen, vaan ylikansallinen. Kokoomuksen valtalinja on tiukasti suomalaisten enemmistöä syrjivän politiikan takana, Elo toteaa.