HS: Irja Askola: Muslimit eivät ole vihollisia

Helsingin Sanomat: Irja Askola: Muslimit eivät ole vihollisia 24.6.2011

Keskustelu maahanmuutosta ja rasismista on käynyt tänä vuonna vilkkaana. Kirkko on kaikessa hiljaisuudessa samaan aikaan jatkanut työtään maahanmuuttajien parissa.

Suhteet islamilaiseen yhteisöön ovat tiivistyneet. Helsingin piispa Irja Askola tapasi Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtajan Omer Mahamed Hussenin pari viikkoa sitten.

"Aloite tuli heiltä. He kutsuivat minut vieraakseen Lönnrotinkadulle. Tapaaminen oli hyvin koskettava. Sain seurata miesten rukoushetkeä, olin takana, mutta samassa tilassa kuitenkin. Koin sen suurena luottamuksen osoituksena", Askola sanoo.

Mistä asioista keskustelitte islamilaisessa yhdyskunnassa?

"Puheenjohtaja esitti vahvasti huolensa siitä, että koveneva asenneilmasto ja rasismi ovat käyttövoimaa fundamentalistiselle islamilaisuudelle. He haluaisivat tuoda esiin maltillista eurooppalaista islamilaisuutta. Siihen he toivoivat minulta ja kirkon johdolta yhteistyötä.

He kertoivat myös, millaista rasismia ja väkivaltaa yhteisön jäsenet ovat kohdanneet esimerkiksi taksikuskin työssä. Se on järkyttävää.

Kyllä kirkon on aika sanoa selkeästi, että islamilainen ei ole vihollinen, vaan yhdessä rakennamme turvallista Suomea."

Eivätkö uskonnot uhkaa toisiaan?

"Uskonnot ovat tässä samalla puolella. Me, joille pyhyys merkitsee jotain, emme voi suostua siihen, että ihmisiä asetetaan vastakkain rasistisin perustein. Että sille ihan nollatoleranssi!"

Millaista yhteistyö voisi olla?

"He kaipasivat islamilaisten ja luterilaisten nuorten kohtaamisia. Heillä on myös tarve nettikeskusteluille sekä sellaisen islamilaisen kirjallisuuden kääntämiseen, jossa maltilliset äänenpainot ja eurooppalainen islamilaisuus voivat nousta esille.

Heillä on myös pula tiloista. Islamilainen yhteisö kasvaa, ja Helsingin tilat ovat kalliita vuokrata."

Voisiko islamilainen yhteisö käyttää luterilaisen seurakunnan tiloja omiin tilaisuuksiinsa?

"Siitä päättävät kirkkoherrat luottamushenkilöitten kanssa. Mutta voin kuvitella, että sekin olisi mahdollista. Pitää vain puolin ja toisin katsoa, mitkä ovat sellaiset pyhät toimitukset, joita ei voi toisen tiloissa tehdä.

Luulen, että se olisi monelle kirkossa outo asia. Mutta itse ajattelen, että kirkon tehtävä on luoda tilaa kohtaamiselle. Moniin meidän tilaisuuksiin voisi yhä useammin kutsua myös islamilaisia mukaan keskustelemaan.

Vieraanvaraisuus kuuluu kristinuskoon: oveni ovat auki, sydämeni on ennakkoluulottomasti auki, ja joskus myös kukkaronnyörini ovat auki."

Entä islamin opetus? Kuuluuko se kouluun?

"Minusta on tärkeää, että jokaisella on oikeus saada tietoa omasta kulttuuristaan ja uskonnostaan. Koululaitoksen piirissä uskonnon opetus tapahtuu yhteiskunnan yhdessä hyväksymien pelisääntöjen mukaisesti. Sillä estetään fundamentalistista, kiihkeää toimintaa. Se on kaikkien etu."

Pitäisikö myös islamin teologiaa opettaa Suomessa yliopistoissa?

"Totta kai, jos he itse sitä toivovat. Se olisi luonnollista. Minusta olisi kaikkien etu, että imaameja koulutettaisiin myös Euroopassa ja myös Suomessa. Ei se ole meiltä pois.

On koko yhteiskunnan kannalta hyvä, jos henkisyydelle ja hengellisyydelle annetaan tilaa. Kunhan siihen ei liity väkivaltaa eikä pakottamista."

Millaista työtä kirkko nykyään tekee maahanmuuttajien parissa?

"Aika paljon tehdään. Esimerkiksi Vuosaaressa maahanmuuttajat ovat iso osa ihan kirkon perustyötä.

Meillä on varsinkin lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyön kautta heihin hyvä kosketuspinta ja arjen asiantuntemusta, jota pitäisi selkeämmin tuoda esiin. Tietoa voisi välittää myös päättäjille."

Millaisia asenteita kirkon sisällä on, onko rasismia?

"Uskonnosta nousee kunnioitus toisia ihmisiä ja uskontoja kohtaan. Mutta kirkko on suomalaisten kuva ja joukkoon mahtuu myös niitä, jotka suhtautuvat toisiin omien pelkojensa perusteella. Se ei ole hyvä asia.

Sanoisin kuitenkin, että kirkon sisällä ei ole leimallisesti rasistisia ryhmiä, eikä aktiivista maahanmuuton vastustusta. Mutta ehkä ei ole myöskään tarpeeksi suvaitsevaisuuden tuottamista.

Näyttää joskus siltä, että enemmän me olemme kyllä toinen toisiamme vastaan kuin ulkomaalaisia vastaan."

Sopu on kirkossa ollut viime aikoina koetuksella. Homovastaisten mielipiteiden takia kirkkoa kohtasi eroaalto. Askola kuuluu itse niihin, jotka olisivat olleet valmiit siunaamaan rekisteröidyt parisuhteet kirkossa.

Oliko teistä yllättävää, että homous on kirkossa näin vaikea asia?

"Keskustelussa kuvastuva julma tuomitseminen oli minulle yllätys. Ei vain kirkon sisällä, vaan myös politiikassa ja tavallisten suomalaisten keskuudessa. Se on häpeä ja suru. Kirkon pitäisi olla armon edustaja. Mutta Raamattua käytetäänkin julmuuteen toisia kohtaan.

Vihapuhe on saatava loppumaan kokonaan. Se ei kuulu kristilliseen käytökseen. Erimielisyys kyllä on sallittua."

Voisivatko piispat reagoida nopeammin ja olla julkisesti eri mieltä – vai pitääkö aina kokoontua laatimaan yhteistä kannanottoa?

"Joskus hitaus on hyvä asia. Mutta sellainen yksimielisyys, joka ei perustu rehellisyydelle, ei ole hyvä asia. Piispoillakin saa olla eri näkemyksiä.

Kirkon ääni ei kuitenkaan enää ole vain pappien ja piispojen julkilausumissa. Se tulee esiin arjessa, kristillisessä vuorovaikutuksessa."

Onko eroaallon jälkeen jotakin muuttunut?

"On pohdittu, miten tässä näin kävi. On otettu opiksi.

Kirkon jäsenyys ei enää ole itsestäänselvyys, vaan valinta – ja reaktiot ovat nopeita.

Sinänsä on hyvä asia, ettei kirkkoon kuuluminen ole sosiaalinen pakko. Kirkon jäsenyyden pitää olla mielekästä. Siihen ei riitä, että voi mennä paikalle johonkin tilaisuuteen, katsomaan esitystä. Kristinuskon arvot ovat arjessa.

Yhdelle tärkeintä on oikeudenmukaisuus: kirkon tekemä hyväntekeväisyys, diakonia sekä työ vanhusten ja lasten parissa. Toinen taas ajattelee, että kirkon kautta on osallisena jossain suuremmassa."

Monet pitävät diakoniaa tärkeänä. Miksi se ei näy yhtä hyvin kuin leipäjonot? Onko siihen teologinen syy?

"On uskosta nouseva asia, että sillä ei pröystäillä. Eikä sillä ainakaan haluta kerätä irtopisteitä. Mutta voisihan siitä enemmän kertoa."

Edellinen kirkosta eroamisen aalto liittyi naispappeuteen. Viikko sitten julkaistussa tutkimuksessa vanhoillislestadiolaiset naiset toivoivat ainakin avointa keskustelua asiasta.

Alkaako naispappeus olla kirkossa jo ongelmaton asia?

"Ei sen kanssa olla täysin sinut vieläkään. Sitä vastustavilla ryhmillä on oikeus olla kirkossa, mutta seurakuntapapin virassa ei voi poiketa pelisäännöistä. Pitää muistaa, että naispappeus ei ole vain papin oman halun asia, vaan seurakunta on aina kutsunut papin virkaansa."

Onko herätysliikkeissä ilmi tulleita pedofiliatapauksia hyssytelty?

"Niitä ei ole hyssytelty, koska niistä ei ole tiedetty. Mutta on myös kieltäydytty näkemästä tosiasioita. Seksuaalisuus on vaiettua aluetta, ja pedofilia ja insesti ovat sitä erityisesti."

Voiko seksuaalisuutta tukahduttava teologia olla ihmisten hyvinvoinnille riski?

"Tukahduttava seksuaalikulttuuri ei nouse uskosta, Jumala on luonut seksuaaliset identiteetit. Mutta seksuaalisuudella on helppo satuttaa ja lyödä. Kun on haluttu varjella, on puhuttu enemmän kielloista kuin seksuaalisuudesta elämän voimana.

Mutta nyt rippikouluissa käydään huikeita keskusteluita, jotka tukevat nuoren kasvua. Lasten vanhempien olisi syytä olla helpottuneita."

Kirkkoon kuuluminen ei ole enää sosiaalinen pakko. Jäsenmäärä putoaa. Yhä useammin ehdotetaan, että yhteisöverosta pitäisi luopua.

Rahaa tulee yhä vähemmän, missä on kirkon kipuraja?

"Raha ei ole tässä tärkeintä. Ei kirkko kaadu raha-asiaan. Voimme iloita siitä, että kirkko on taloudellisesti näin rikas.

Useimmissa maissa on totuttu siihen, että ihmiset tekevät enemmän itse tai rahoittavat. Kirkon rahoittamiseen malleja on maailmalla satoja.

On ollut yhteiskunnan yhteinen päätös, että kirkko on hoitanut hautaustoimet, väestökirjanpidon ja vihkimiset. Olisihan mahdollista päättää, että valtio hoitaa hautausmaat itse. Se on iso tehtävä, eikä valtiolle ilmaista."

Eteneekö kirkossa nyt suvaitsevaisuus vai konservatiivisuus?

"Se on kansalaisista kiinni. Ainakin keskustelu etenee! Uudet näkökulmat nousevat esiin, eikä enää jupista itsekseen. Ihmiset muodostavat nyt aktiivisesti omia kantojaan."

Ette vaikuta huolestuneelta, oletteko peräti innostunut?

"Kyllä. Nyt on tilausta kristinuskon ihmiskuvalle: Kelpaat sellaisena kuin olet, kelpaat kirkkoon ja Jumalalle. Kelpaat, vaikka mokaat, et ole tuottava, tai sinulla on kurjia salaisuuksia. Tämän lupauksen varassa kirkko elää. Ja lupaus kuuluu kaikille, ei pelkästään niille, jotka ovat meidän kanssamme samankaltaisia."