Savon Sanomat: Mekö muka rasisteja?

Savon Sanomat: Heli Kananen: Mekö muka rasisteja? 6.6.2011

"En ole rasisti, mutta…". Tällä lauseella suomalaiset usein perustelevat suvaitsevaisuuden vastaiseksi mieltämänsä käsityksensä ympärillä olevista ihmisistä. Julkisuudessa paljon esiintynyt uusi keskisuomalainen kansanedustaja on puhunut kaikkien luettavaksi tavan, jolla suomalaisessa kontekstissa yleisesti kommentoidaan: "En mä nyt mikään rasisti ole, vaikka en hyväksykään turvapaikkaturisteja."

Mistä ihmisiä ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen tai muun etnisen taustan perusteella syrjivä käytös sitten muodostuu?

Syrjintää on esimerkiksi Suomeen tulleiden ja Suomessa jo vanhastaan olleiden erilaisten vähemmistöjen käsittely massana: käsitteet "turvapaikkaturistit", "neekeriukot", "ryssät", "mustalaiset" ja "ählämit" ovat luokituksia, joita käyttämällä voidaan häivyttää se tosiasia, että myös jokainen vähemmistöön luokiteltu ihminen on ensisijassa juuri ihminen.

Hän kokee yhtä lailla surua, iloa, tuskaa, vihaa, nautintoa, epäoikeudenmukaisuutta ja myötätuntoa kuin esimerkiksi hyväksytympi työperäinen maahanmuuttaja tai ihonväriltään vaalea henkilö. Hänellä on takanaan siihen astinen elämänsä ja sen kokemukset ovat muokanneet häntä yhtä lailla kuin syntyperäisiä ja siten ideaalisuomalaisen normin täyttäviä suomalaisia.

Erilaisista taustoista tulleet henkilöt tulisikin ensisijassa nähdä lapsina, äiteinä, isinä, mummoina ja ukkeina, ei vaikkapa irakilaisina, somalialaisina tai muslimeina. Ihmistä tulisi lähestyä yksilönä, hänet kohdaten; ei luokitusten kautta. Luokituksilla on taipumus typistää yksilöt ja ryhmät muutamaan ja usein kielteiseen ominaisuuteen.

Finnjävelit

Suomalaistenkin erinomaisuus on kyseenalaistunut vähintään silloin, kun 1960- ja 1970-luvulla parhaassa työiässä olleet sukupolvet muuttivat Ruotsiin.

Ylitettyään valtiorajan suomalaiset muuttuivat erilaisiksi, normin vastaisiksi: Suomalaiset luokiteltiin lapsesta aikuiseen finnjäveleiksi, suomalaispiruiksi, joita epäiltiin ensimmäisenä, kun jotain epämukavaa tapahtui.

Suomalaisia käsiteltiin massana ja suomalaisissa saattoi kätevästi nähdä omat normien vastaiset halunsa ja tapansa. Sama prosessi toisin sanoen toimii kaikissa ihmisyhteisöissä.

Syrjintä on usein juuri luokitusten mukaista nimittelyä, vaikka se on paljon muutakin. Nimittelyn ilmaiseman kielteisyyden seurauksena erilainen eristetään sosiaalisesti ja rajataan hänen toimintamahdollisuuksiaan yhteisössä.

Eristäminen toteutuu näin sekä käytännössä että kuvitellun yhteisyyden eli "suomalaisuuden" tasolla: "neekeri", "ryssä" tai muslimi ei voi olla suomalainen, kuulua suomalaisiin.

Nimitelty ei myöskään pysty olemaan varma henkilökohtaisesta koskemattomuudestaan ja turvallisuudestaan. Kuinka moni syntyperältään suomalainen ja enemmistöstä erottumaton välttää ulkona liikkumista pimeän aikaan?

Hiljaa hyvä tulee

Mutta tähänkin sopii ehdollinen mutta-sana. Erilaisestakin voi tulla hyväksytty, jos hän jättää enemmistön erilaisina ja outoina pitämät tapansa, opettelee hyvän suomen kielen tai ei ylipäänsä herätä minkäänlaista huomioita.

Silloin syrjinnän tavoite on saavutettu, erilainen on mukautettu norminmukaiseen käytökseen, erilaiselle on opetettu miten Suomessa saa olla.

Tällöin suomalainen tuntee olevansa turvassa, arki soljuu huomaamatta, eikä olemista uhkaavia muutoksia ja niistä seuraavia pelkoja tai ristiriitoja ilmene.

Ainoa ongelma tässä vain on se, jonka suomalainen aapinen vielä vuonna 1994 uusitussa painoksessa toi julki: "N niin kuin neekeri: Neekeri pesee kasvojaan, muttei niitä puhtaaksi saa." (Tynni, Aale, 1.painos 1955). Tumma ihonväri määriteltiin valkoisen, suomalaisen puhtauden vastakohdaksi, liaksi, eikä siitä ole mahdollista "puhdistautua".


Närpiön malli

Vaihtoehtona maahanmuuttajiin suhtautumiseen on tosin tarjolla Närpiö-malli. Närpiössä muualta tulleet ovat saaneet töitä, perustaneet perheitä, sanalla sanoen kotiutuneet. Mitä Närpiössä on tehty toisin? Miksi kotiutumista pidetään onnistuneena?

Närpiöstä vastataan kunnioitusta herättävällä tavalla, jossa ei ole unohdettu tärkeimmän eli kotiutujan näkökulmaa. Sen tulisi olla vähintään yhtä keskeinen, kuin erilaisuutta kontrolloivan yhteisön.

"Työpaikka on tärkein maahanmuuttajia yhteisöön integroiva tekijä. Työssä tavataan toisia ihmisiä, jutellaan heidän kanssaan ajankohtaisista asioista ja saadaan ystäviä. Työstä saa myös palkkaa ja sen avulla voi rakentaa omaehtoisen elämän aivan eri mittakaavassa kuin työttömänä ja pelkillä työllistymiskursseilla. Tämä taas vaikuttaa maahanmuuttajien hyvinvointiin. Närpiöläisetkin kunnioittavat maahanmuuttajia, jotka työskentelevät paikallisissa yrityksissä samoin ehdoin kuin he."

Tästä päätellen, Suomen ulkopuolelta tulevaa "harmaata" työvoimaa käyttävät yrittäjät ylläpitävät syntyperäisten suomalaisten ja vierasmaalaisen työvoiman välisiä statuseroja ja syrjintää.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston historian ja etnologialaitoksella työskentelevä tutkijatohtori.