Kristina Stenman: Perhe-elämä on ihmisoikeus ja hyvän kotoutumisen perusta

Monitori: Kristina Stenman: Perhe-elämä on ihmisoikeus ja hyvän kotoutumisen perusta 14.6.2011

Julkisessa keskustelussa on jälleen noussut esille Suomessa kansainvälistä suojelua saavien perheen yhdistäminen sekä perheenyhdistämisehtojen mahdollinen tiukennus. Tässä keskustelussa on hyvä muistaa, että maahanmuutto on prosessi, jonka alkupäässä on oleskeluluvan hakeminen, joskus kansainvälisen suojelun perusteella, ja loppupäässä toivottavasti hyvä kotoutuminen Suomeen, ehkä myös Suomen kansalaisuus.

Jokainen näistä vaiheista muodostaa yhdessä kokonaisuuden, jota raamittavat Suomea sitovat kansainväliset sitoumukset ja kansallinen lainsäädäntömme, palvelujärjestelmämme, työelämä ja asuinympäristö. Mitä sujuvammin kukin vaihe toteutuu, sitä paremmin kotoutuminen onnistuu ja sitä nopeammin suomalainen yhteiskunta saa uusia aktiivisia jäseniä.

Perustuslaissamme ja Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvataan yksityis- ja perhe-elämän suoja. Valtioilla on velvollisuus aktiivisesti edistää sitä, että jokainen saa elää yhdessä perheenjäsentensä kanssa. Ensisijainen vastuu tästä on henkilön kansalaisuusvaltiolla, mutta silloin kun henkilö on saanut kansainvälistä suojelua eikä voi palata kotimaahansa, tämä vastuu siirtyy suojelua myöntäneelle valtiolle. Tämä periaate on yksiselitteisesti todettu YK:n pakolaissopimuksessa ja myös muissa ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa.

Orpojen ja perheellisten kotoutumista tuettava

Kun Suomessa eduskunta vuonna 2009 antoi vastauksensa hallituksen selontekoon maahanmuuttajien kotouttamisesta, se korosti perhenäkökulmaa ja sen parempaa huomioimista kotouttamistoimenpiteissä. Tämä painotus onkin vahvasti esillä syyskuussa voimaan astuvassa kotoutumislaissa.

Perhe-elämän suoja joutuu kuitenkin usein loukkausten kohteeksi konflikteissa, ja perheenjäsenten erottaminen voi itsessään olla ihmisoikeusloukkauksen muoto. Paon yhteydessä perheenjäsenet saattavat joutua erilleen. On myös tilanteita, joissa alaikäisiä lähetetään yksin turvapaikanhakijoiksi Eurooppaan, myös Suomeen.

Vuosina 2007-2010 Suomessa on myönnetty vuosittain 100-300 turvapaikkaa tai oleskelulupaa lapsille ilman huoltajaa. Heitä on viime päivien keskusteluissa myös nimitetty ”ankkurilapsiksi”. Ilmauksella halutaan korostaa vanhempien pyrkimystä lapsensa varjolla hakeutua turvaan.

On kuitenkin muistettava, että suurelle osalle turvapaikkaa hakevista lapsista on myönnetty turvapaikka tai oleskelulupa. Heidän on siis katsottu olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa, eikä heitä ole katsottu voitavan palauttaa kotimaihinsa ilman, että he olisivat vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteiksi. He jäävät Suomeen, jolloin heidän kotoutumistaan tulee tukea mahdollisimman tehokkaasti.

Viime vuosikymmenten konflikteille eri puolilla maailmaa on ollut tyypillistä, että valtio on sellaisessa sekasorrossa, että siitä käytännössä puuttuu valtionhallinto (n.k. failed state). Tällainen tilanne on jatkunut erittäin pitkittyneenä esimerkiksi Somaliassa, jonka seurauksena maan kansalaisille on ollut lähes mahdotonta saada pätevä matkustusasiakirja. Monesti myös yksilöt voivat pelätä yhteydenpitoa oman valtionsa viranomaisiin, tai matkustusasiakirjan saaminen on mahdollista vain lahjusten kautta.


Ruotsissa perheenyhdistämisen säännöksiä
uudelleen arvioidaan

Jotkut maat ovat varsin tiukasti edellyttäneet matkustusasiakirjoja myös perheenyhdistämistapauksissa tai muutoin asettaneet tiukkoja ehtoja perheenyhdistämiselle. Tämä on käytännössä johtanut siihen, että perheenyhdistämisiä ei juuri enää ole ollut Somalian kansalaisten kohdalla esimerkiksi Ruotsissa. Ruotsista sai myönteisen turvapaikkapäätöksen viime vuonna 472 lasta ilman huoltajaa. Nykysäännöksillä he saattavat jäädä Ruotsiin elämään käytännössä orpoina, ilman mahdollisuutta palata kotimaahansa. Tämä on vastaanottavalle yhteiskunnalle erittäin haasteellinen, resursseja vaativa tilanne ja ennen kaikkea lapsille kohtuuttoman raskasta ja vaikeaa.

Kun Ruotsin hallitus talvella teki sopimuksen Ympäristöpuolue vihreiden kanssa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta, perheenyhdistämissäännökset ja niiden uudelleen arviointi, lähtökohtina lapsen etu ja oikeus perheenyhdistämiseen, sisällytettiin yhtenä kohtana sopimukseen (Ramöverenskommelse mellan regeringen och Miljöpartiet de gröna om migrationspolitik, 3.3.2011, http://www.regeringen.se/content/1/c6/09/03/31/d95a44dc.pdf).

Viime päivinä Suomessakin on herätetty keskustelua siitä, voidaanko ilman huoltajaa Suomeen tulleiden alaikäisten perheenyhdistämistä toteuttaa, mikäli perheenjäsenillä ei ole pätevää matkustusasiakirjaa. Suomen ulkomaalaislaki mahdollistaa nykyisellään oleskeluluvan myöntämisen kansainvälistä suojelua saavan perheenjäsenelle, myös siinä tapauksessa, että tällä ei olisi voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Laki antaa mahdollisuuden myös mm. DNA-tutkimukseen perheyhteyden varmentamiseksi ja vilpin kitkemiseksi. Siitäkin huolimatta, että laki on tältä osin avoimempi kuin Ruotsin käytäntö, Suomeen saapuu vuosittain vain noin 300 kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäsentä.

Hyvä kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan on vaativa prosessi konflikteja ja ihmisoikeusloukkauksia pakeneville. Kotoutuminen edellyttää lapsen näkökulmasta sitä, että elämässä on myös tuttuja ja turvallisia alueita, kun arjessa on joka päivä kohdattava ja käsiteltävä uusia asioita, ja lisäksi ehkä työstettävä kotimaassa saatuja traumoja. On itsestään selvää, että oma perhe on se yksikkö, jossa tämä turvallinen pohja parhaiten rakentuu.

Edellä kuvatut näkökulmat tulee huomioida ulkomaalaislain mukaista lupajärjestelmäämme tarkasteltaessa. Samalla tulee punnittavaksi myös mahdollisten säädösmuutosten yhteensopivuus perustuslain säännösten kanssa perhe- ja yksityiselämän suojasta, sekä lapsen edun huomioimisesta.

Kristina Stenman
maahanmuuttojohtaja, kotouttamisyksikkö
sisäasiainministeriö