Syksy Räsänen: Pimeneviä päiviä

HKY:n Tuulet 3/2011: Syksy Räsänen: Pimeneviä päiviä

Vielä kymmenen vuotta sitten vaikutti uskomattomalta, että
eduskunnassa olisi jäseniä järjestöstä, jonka julistuksen mu-
kaan “pyrkimykset imeä vieraita vaikutteita ‘täydentämään’
omaa kulttuuriamme ovat rikoksia kansakuntaa vastaan”.
Lainaus on Suomen Sisulta, jonka jäsenistä neljä nousi huh-
tikuun vaaleissa perussuomalaisten kansanedustajiksi. Kysei-
set henkilöt eivät ole marginaalisia hahmoja, jotka olisivat
tulleet valituiksi perussuomalaisten yleisen menestyksen
myötä, vaan kaikilla oli vähintäänkin kohtuullinen äänisaalis.
Joukon tunnetuin on Suomen johtava akateeminen rasisti
Jussi Halla-aho: hän oli Helsingin vaalipiirin toiseksi suo-
situin ehdokas; hänet myös valittiin maahanmuuttoasioista
vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.

Suomen Sisun jäsenten nousu oli osa perussuomalaisten
historiallista vaalivoittoa. Muut eduskuntapuolueet menetti-
vät huhtikuun vaaleissa yhteensä 272 000 äänestäjää (suurin
osa, 177 000, lähti Keskustalta) kun taas Perussuomalaiset
sai 448 000 ääntä enemmän kuin viime vaaleissa. Uusia
äänestäjiä oli noin 168 000, suunnilleen yhtä paljon kuin
perussuomalaisten saamien äänien ja muiden menettämien
äänien välinen ero. Itseasiassa kaikki vanhat puolueet paitsi
Perussuomalaiset menettivät ääniä (lukuunottamatta Suo-
men Työväenpuoluetta, jonka äänimäärä kasvoi 93:lla).

Jo pelkästään rasistisiipensä takia Perussuomalaiset on rasis-
tisin puolue, mutta olisi paitsi virheellistä, myös vaarallista,
merkitä koko puolue samalla leimalla ja laittaa sen menestys
muukalaisvihan nimiin. Sen lisäksi, että ihmiset siirtyivät
kannattamaan perussuomalaisia muiden puolueiden sijaan,
puolue onnistui myös herättämään uusia äänestäjiä, jotka
kokivat perussuomalaisten tarjoavan jotain uutta, mitä muil-
la puolueilla ei ole.

Osasyy menestykseen oli varmaankin se, että vanhat puo-
lueet koettiin korruptoituneiksi ja etääntyneiksi kansasta,
mutta uusien äänestäjien suuri määrä kertoo, että perussuo-
malaisten suosio ei johdu pelkästään pettymyksestä vanhoi-
hin puolueisiin. Perussuomalaiset asettuukin uuteen kohtaan
Suomen politiikassa. Puolue yhdistää vanhakantaiset arvot
(esimerkiksi homojen oikeuksien vastustamisen) vaatimuk-
siin sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta (tosin tarkkaan
rajatun ryhmän sisällä), mikä on ainutlaatuista.

Perussuomalaiset korostavat läheisyyttä kansaan ja eliitin
vallan murtamista. Puolueohjelman ilmaisu ja asenne muis-
tuttaa viime vuosisadan alkupuolen oikeistoliikkeitä linjauk-
sillaan kansallismielisestä kristillissosialismista, “oikeistolai-
sen rahavallan” ja “vasemmistolaisen järjestelmävallan” väliin
asettuvasta kolmannesta tiestä ja ihmisyyden perustamisesta
yhteisöllisyyteen.

Muuten poliittisesti taaksepäin katsovassa puolueohjelmassa
on suuryrityksiin ja kansainvälisiin organisaatioihin kohdis-
tuvaa kritiikkiä, joka tuo mieleen nykyajan globalisaatioliik-
keen. Ohjelmassa mainitaan niin IMF kehitysmaiden kurjan
tilanteen ylläpitäjänä kuin EU suuryritysten holhoajana
(nimeltä mainitaan Coca-Cola, Ikea ja IBM). Tälläkin on
vastineensa historiassa: viime vuosisadalla suosion saavut-
taneet oikeistoliikkeet yhdistivät politiikassaan huono-
osaisista huolehtimisen ja ylikansallisten pääoman kritiikin
kansalliseen ylpeyteen ja ulkopuolisten halveksimiseen.
Tässä historiallisessa esimerkissä on synkkyydestä huolimat-
ta eräs lohdullinen piirre. Jopa äärimmäisissä tapauksissa,
kuten Saksan kansallisosialisteissa (joista perussuomalaiset
ovat kaukana) poliittinen menestys perustui enemmän sosi-
aalisiin tekijöihin kuin vihan lietsomiseen: Saksan vaaleissa
antisemitismiä tärkeämpiä teemoja olivat leipä, työ ja rauha.

Perussuomalaisten pääteema onkin omasta ryhmästä
huolehtiminen. Kun perussuomalaiset kirjoittavat, että
“kansanvallan kaventaminen on suurin uhka tulevaisuuden
hyvinvoinnille”, heidän havaintonsa on täysin oikea sikäli
kun kansanvallalla tarkoitetaan demokratiaa. Kun he vaativat
parempaa huolenpitoa vanhuksista ja terveydenhuollon
parantamista, ei voi kuin olla samaa mieltä. Toki muutkin
puolueet sanovat ajavansa näitä asioita, mutta se ei auta
elleivät äänestäjät luota siihen, että näin todella tapahtuu.
Perussuomalaiset ovat hyvässä asemassa lupausten tekemi-
seen, koska he eivät ole vielä olleet vallassa niin, että olisivat
voineet rikkoa lupauksiaan.

Niitä ajatellen jotka kannattavat perussuomalaisia sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden takia, puolueen yksioikoinen leimaa-
minen on parhaimmillaan typerää ja oikeuttaa pahimmillaan
muukalaisvihaa. Jos huono-osaisista suomalaisista huoleh-
timinen on rasismia, niin eihän rasismi sitten ole paha asia?
Oikea tapa on vaatia perussuomalaisia puolueena sanoutu-
maan irti rasismista ja eristää puolueen rasistisiipi.

Muukalaisvihan nousu on kansainvälinen ilmiö, osa Suomen
eurooppalaistumista. Voi siis olla hyödyllistä ottaa oppia
muista maista, vaikka olosuhteet ovatkin erilaisia. Esimer-
kiksi Sveitsissä vuoden 2007 vaaleissa muukalaisvihamie-
lisestä UDC:stä tuli maan suurin puolue. Muut puolueet
antoivat UDC:lle äänimäärän mukaisesti kolme salkkua liit-
toneuvostossa, mutta kieltäytyivät ottamasta siihen puolueen
johtohahmoa, rasismistaan tunnettua Christoph Blocheria.
Suomen puolueet olisivat vastaavasti voineet vaatia, ettei
valiokuntien puheenjohtajiksi nimitetä Halla-ahoa tai muita
upporasisteja.

Halla-aho on kirjoittanut että “vasemmistohuligaaneja”
pitäisi ampua päähän, sanonut pohjoismaisen sosiaalide-
mokraatin olevan “maailmankaikkeuden alhaisin mateli-
ja”, kuvannut vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaista
natsijoukkomurhaaja Oskar Dirlewangerin kaltaiseksi
“piileväksi psykopaatiksi” ja pyytänyt lukijoitaan photoshop-
paamaan tälle SS-koppalakin, ja niin edespäin. Halla-ahon
harhakuvitelmat muslimeista vastaavat viime vuosisadan
antisemitistien kirjoituksia juutalaisista: kyseessä ovat tuhon
kulttia palvovat muukalaiset, joiden väestönkasvu hävittää
sivilisaatiomme jos koviin toimiin ei ryhdytä heti. (Halla-
ahon ajatusmaailmassa on myös varsinaista antisemitismiä:
hän uskoo, että holokaustista puhutaan niin paljon, koska
juutalaiset hallitsevat Yhdysvaltojen tiedotusvälineitä.)

Muukalaisvastaisen (jotkut sanoisivat “maahanmuutto-
kriittisen”) kristityn terroristin Anders Breivikin Norjassa
tekemän joukkomurhan jälkeen on esitetty, että Halla-ahon
pitäisi erota tehtävästään hallintovaliokunnan johdossa. On
totta, että jos uskoo Halla-ahon harhakuvitelmiin euroop-
palaisen sivilisaation henkiinjäämistaistelusta muslimeja ja
tummaihoisia vastaan, jossa vasemmistolaiset ovat vasta-
puolen apureina, sosiaalidemokraattien ampuminen ei ole
ainoastaan johdonmukaista vaan melkeinpä moraalinen
velvollisuus. Breivik siteeraakin Halla-ahoa manifestissaan
ja sanoo tulleensa samoihin johtopäätöksiin muslimien ja
vasemmistolaisten “parasiittien” yhteistyöstä. Halla-aho
kirjoittaa:

“Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa
sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumi-
sensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä
Rosa Meriläinen, Heidi Hautala ja Mikko Puumalainen sa-
novat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut. Ainakaan
minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?”
Halla-aho hekumoi väkivallalla, mutta ei kehota siihen;
Breivik otti askeleen pidemmälle ja osoitti mistä muuka-
laisvastaisissa sotafantasioissa on kyse. On toki pöyristyttä-
vää, että tällaisen ideologian pääedustaja Suomessa toimii
hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Mutta Halla-ahon
näkemykset eivät ole muuttuneet ja hän on tuonut niitä
esille avoimesti, joten on kummallista, että asiaan herätään
vasta naapurin joukkomurhan myötä.

Tällainen avoimen vihamielinen, rasistinen ja hyökkäävä
politiikka on Suomessa uutta, eikä siihen ole oikein osattu
suhtautua. On kuvaavaa, miten vihreät toimivat Halla-ahon
toivottua hartaasti, että maahanmuuttajien raiskaukset
kohdistuisivat “vihervasemmistolaisiin” naisiin (ja ilmaistua,
että hän olisi “yksinomaan iloinen” jos erityisesti Rosa Me-
riläinen raiskattaisiin, koska se olisi “moraalisesti oikein”).
Osmo Soininvaara, eräs Vihreiden kärkihahmoista, vastasi
Halla-ahon kirjoitukseen ehdottamalla, että kaikilta maa-
hanmuuttajilta otettaisiin geenitesti, jotta raiskaajat pystyt-
täisiin tunnistamaan. Toisaalta Vihreät Naiset veivät asian
oikeuteen, mikä on sananvapauden kannalta kyseenalaista
eikä auta mitään varsinaiseen ongelmaan, asenteiden suista-
miseen vihamielisemmiksi ja väkivaltaisemmiksi. Sittemmin
on opittu vastaamaan paremmin, mutta juurtuneen rasismin
kitkeminen ei ole helppoa.

Toisaalta on rohkaisevaa, että rasismia pidetään vieläkin niin
tuomittavana, että perussuomalaisetkin ovat nimellisesti
sanoutuneet siitä irti. Tosin julkilausuman pääkirjoittaja oli
Halla-aho ja siinä itseasiassa vaadittiin nykyistä lievempiä
tuomioita rikoksista, joiden motiivi on rasistinen. Puolue ei
ole myös mitenkään reagoinut Halla-ahon teksteihin, jotka
ovat julkilausumassa tuomitun “uskonnolliseen, kulttuu-
riseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään
kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja
demonisoinnin” mallikappaleita.

Norjan terroristi-iskun jälkeen Halla-aho kirjoitti blogiinsa
benjihypystään sen sijaan, että olisi puolustanut ideologi-
aansa siltä kritiikiltä, jota sen väkivaltainen ilmentymä on
herättänyt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini
sen sijaan tuomitsi blogissaan yksiselitteisesti massamurhan
rikoksena “ihmistä, ihmisyyttä ja elämää vastaan”. Mutta
hän ei halunnut katsoa puolueeeseensa kotiutunutta aatetta
silmiin, kirjoitti vain että tapahtumaa ei voi järjellä selittää
- vaikka Breivikin manifestin sisältö oli hyvin tiedossa.

On kuitenkin syytä muistaa, että ongelmana on rasismi, ei
Perussuomalaiset. Jos perussuomalaisten suosio laskee, mutta
muut puolueet omaksuvat rasistisen puheen ja toiminnan,
tilanne on entistä huonompi. Perussuomalaiset eivät ole
suurin tai edes toiseksi suurin puolue, eivätkä he ole halli-
tuksessa päättämässä asioista. On mahdotonta sanoa, miten
perussuomalaisten kannatus kehittyy, mutta toistaiseksi
puolueen pääasiallinen merkitys rasismin saralla on ollut po-
liittisen ilmapiirin muuttamisessa rasismille suopeammaksi.
Tällaisessa mielipidevaikuttamisessa onnistuminen riippuu
muiden puolueiden, tiedotusvälineiden ja yksittäisten ihmis-
ten reaktioista.

Alkuun perussuomalaisiin yleensä ja puolueen rasistisiipeen
erityisesti suhtauduttiin huvittuneen ylimielisesti. Mutta
vaikka Tony Halmeen kaltainen väkivaltainen rasisti oli
poliittisesti harmiton, hänen kannatuksensa kertoi jotain
huolestuttavaa yleisestä ilmapiiristä. Vuoden 2009 EU-vaali-
en menestyksen jälkeen Perussuomalaiset olisi jo pitänyt ot-
taa vakavasti. Puolueen noustessa suhtautuminen oli turhan
ylimielistä. Rasistisiiven argumentit olisi pitänyt purkaa ja
osoittaa vääriksi sekä vaatia puoluejohtoa joko sanoutumaan
rasismista irti tai tekemään puolueesta avoimesti rasismin
lipunkantaja.

Ei ole selvää, kuinka suuri osuus perussuomalaisten kanna-
tuksesta selittyy sillä, että heidän koetaan edistävän sosiaalis-
ta oikeudenmukaisuutta ja kuinka moni tukee puoluetta sik-
si, että sen koetaan ratkaisevan muukalaisongelmaa. Mutta
se, että kaikkien puolueiden Helsingin ehdokkaista toiseksi
eniten ääniä sai Suomen akateemisten rasistien kärkihahmo
Halla-aho, osoittaa, että rasismia ei koeta ongelmalliseksi tai
sitä mahdollisesti ei edes tunnisteta.

Kovin suuri osa suomalaisista tuskin jakaa upporasistien
myrkyllisiä harhakuvitelmia sodasta maahanmuuttajia
vastaan, mutta lievempi rasismi on laajaa. Kuvaavaa on se,
että Teuvo Hakkaraisen kommentit siitä, kuinka muslimit
ja minareetit ovat ongelma Suomelle kuitattiin junttimai-
suutena ja huonona ilmaisuna. Olisi ennemmin syytä olla
tyytyväinen siitä, että poliitikko ilmaisee itseään selkeästi ja
välittömästi, mutta kritisoida puheen kammottavaa sisältöä.
Miten suhtauduttaisiin siihen, jos kansanedustaja sanoisi,
että juutalaiset ja synagogat ovat Suomessa ongelma, joka
pitää saada kuriin? Onkin huomattavaa, että puoluejohto
oikaisi Hakkaraista neekeripuheistaan (ja samalla kieltäy-
tyi kommentoimasta sitä, olivatko ne rasistisia), mutta ei
ole ryhtynyt samanlaisiin toimiin Halla-ahon kirjoitusten
suhteen.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtuneet
muutokset väestössä ovat olleet pieniä sekä suhteessa
ihmisten kokonaismäärään että niiden taloudellisen vaiku-
tuksen puolesta. Mutta ero on suuri 90-lukua edeltäneisiin
aikoihin, jolloin Suomen väestö oli homogeenisempi. ( Ja
ihmisten mielikuvituksessa se oli vielä homogeenisempi kuin
todellisuudessa.) Tällaisessa tilanteessa rasismi on odotetta-
va reaktio tutusta poikkeavien ihmisten liittyessä ryhmään,
erityisesti jos tulokkaita kohtaan on paljon ennakkoluuloja.

Mielikuvien korjaaminen ei ole helppoa kun käsitykset ovat
jo juurtuneet; ei ole realistista ajatella, että muukalaisten
vastustamisen ajattelunsa keskeiseksi sisällöksi ottaneet
ihmiset enää muuttaisivat mielipiteitään. Sen sijaan asiaan
aatteiltaan vähemmän sitoutuneiden käsityksiin mahdollista
vaikuttaa. Tämä ei kuitenkaan tapahdu pelkästään rasismin
yleisluontoisella tuomitsemisella.

Rasistit väittävät usein, että heidän kantansa perustuvat
tosiasioihin, joita muut eivät uskalla tunnustaa. On tärkeää
korjata tämä näkemys. Jos upporasistien argumentteihin ei
vastaa, ulkopuolinen saattaa päätellä, että niin tehdään koska
hyviä vasta-argumentteja ei ole. Mutta faktojen korjaami-
nen ei yksin riitä. Jos juutalaisvihaa lietsottaisiin väitteillä
siitä, kuinka juutalaisten korkea syntyvyys ja kultinomainen
uskonto johtavat länsimaisen sivistyksen hävitykseen, pelkkä
syntyvyyslukujen oikaiseminen ja irrallisista uskonnon
piirteistä kiisteleminen voi itseasiassa vahvistaa ajatusta siitä,
että nämä seikat ovat tärkeitä. Rasismi ei leviä siksi, että ra-
sistien argumentit olisivat aukottomia, eikä leviämistä estetä
pelkästään faktoja korjaamalla. Pitää myös muuttaa keskus-
telun viitekehystä ja paljastaa asenteet argumenttien takana.

Esimerkiksi sanan “maahanmuuttokriittinen” käyttäminen
on harhaanjohtavaa, koska sillä on neutraalin kirjaimellisen
merkityksen lisäksi vakiintunut ideologinen merkitys. Kirjai-
mellisesti kyse on on maahanmuuttoon liittyvien ongelmien
kriittisestä käsittelystä, mikä ei ole sen kummempaa kuin
vaikkapa maaltamuuttoon liittyvistä ongelmista puhuminen.
Mutta usein sana tarkoittaa yksinkertaisesti muukalaisvas-
taisuutta ja toimii vaatteena, johon rasismi verhotaan. Hyvän
esimerkin sanan ongelmallisesta käytöstä tarjoaa vihreiden
lausunto siitä, kuinka he eivät hyväksy maahanmuutto-
kriittisiä puolueeseensa. Jos haluaa ilmaista, että ei hyväksy
rasisteja, niin miksei sanoisi suoraan niin? Toisaalta perus-
suomalaiset yleisesti ja rasistisiiven edustajat erityisesti eivät
ole täysin väärässä siinä, että toimittajat ovat välillä suhtau-
tuneet heihin asiattoman halveksivasti. Paitsi että tällainen
suhtautuminen on moraalisesti väärin, se on myös omiaan
lisäämään perussuomalaisten kannatusta.

Poliittisen viitekehyksen keskiössä täytyy pitää Suomen
todellisia vakavia ongelmia: muiden puolueiden keskittymi-
nen rasismiin sen levittäjien ehdoilla vahvistaa käsitystä siitä,
että muukalaiset ovat Suomen suurin poliittinen kysymys.
Yleisen oikeudenmukaisuuden edistäminen onkin hyvä tapa
torjua rasismia. Ensinnäkin olosuhteiden huonontuminen
- tai pelko siitä - on oiva kasvualusta rasismille ja toisekseen
perussuomalaisten sosiaalisiin tekijöihin perustuva kannatus
tulkitaan tueksi myös puolueen rasisteille. Rasismia ei kukis-
teta ainoastaan arvoista puhumalla, vaan myös edistämällä
sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Perussuo-
malaisten kannattajien protesti vanhoja puolueita kohtaan ei
ole täysin aiheeton.

Oikeudenmukaisuuden edistäminen ei saa jäädä tyhjiksi
lauseiksi tai rajoittua etnisiin kysymyksiin. Ne jotka ovat
oikeasti kiinnostuneita ihmisoikeuksista tukevat niitä ilman
varauksia. Rasismin pelko ei saa johtaa siihen, että hyväksy-
tään esimerkiksi lasten ja naisten oikeuksien polkemisen, ku-
ten vaikkapa lapsiavioliitot ja lasten sukuelinten silpomisen.
On kuitenkin huomattava, että vaikka tuollaiset tuomittavat
kulttuurilliset käytännöt antavat rasismille polttoainetta, ne
eivät ole vastuussa rasismista sen enempää kuin juutalaisten
sukuelinten silpominen tai toiminta pankeissa ja kumouksel-
Rasismin nousu on kuin maan vakava sairastuminen. Tilan-
ne on tuskallinen ja selviäminen vaatii ponnisteluja. Mutta
sillä voi olla hyviäkin seurauksia, jos tapahtunut pysäyttää
ajattelemaan asioita, joita on pidetty itsestäänselvinä. Edus-
kuntavaalien tulos on herättänyt ihmisiä ottamaan kantaa
ja tarttumaan politiikkaan: Vihreiden jäsenmäärä nousi yli
7000:lla ja Vasemmistoliittoon liittyi yli 1000 uutta jäsentä.
Suomen politiikka on muuttumassa, ja riippuu oikeudenmu-
kaisuutta ajavien ihmisten toimista, synkkenevätkö vuodet
entisestään vai paraneeko maa pian.

Rasismin nousu on kuin maan vakava sairastuminen. Tilan-
ne on tuskallinen ja selviäminen vaatii ponnisteluja. Mutta
sillä voi olla hyviäkin seurauksia, jos tapahtunut pysäyttää
ajattelemaan asioita, joita on pidetty itsestäänselvinä. Edus-
kuntavaalien tulos on herättänyt ihmisiä ottamaan kantaa
ja tarttumaan politiikkaan: Vihreiden jäsenmäärä nousi yli
7000:lla ja Vasemmistoliittoon liittyi yli 1000 uutta jäsentä.
Suomen politiikka on muuttumassa, ja riippuu oikeudenmu-
kaisuutta ajavien ihmisten toimista, synkkenevätkö vuodet
entisestään vai paraneeko maa pian.

Suosittelemme rasismista kiinnostuneille sosiologi Vesa
Puurosen kirjaa tänä vuonna ilmestynyttä kirjaa
“Rasistinen Suomi”. Kirjassa on asiantuntevasti
esimerkkien valossa kuvattu ja analysoitu suomalaista
rasismia ja vihaa monikulttuurista yhteiskuntaa
kohtaan.