torstai 1. joulukuuta 2011

HS: Etiopian matka oli Halla-aholle positiivinen yllätys

Helsingin Sanomat: Etiopian matka oli Halla-aholle positiivinen yllätys 1.12.2011

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) sanoo olevansa positiivisesti yllättynyt käytyään paikan päällä Etiopiassa tutustumassa perheenyhdistämissäännösten käytännön soveltamiseen.

Etiopia oli matkakohde siksi, että somalialaisille lähin Suomen-edustusto sijaitsee Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Edustusto käsittelee somalialaisten perheenyhdistämisiä.

Halla-ahon johtama valiokunta käsittelee muun muassa ulkomaalaislakiin tehtävät muutokset eli on avainasemassa, kun Suomi tekee maahanmuuttoon liittyviä linjauksia.

Perheenyhdistäminen tarkoittaa sitä, että oleskeluluvan Suomesta saanut turvapaikanhakija voi yrittää saada Suomeen myös perheensä. Nämä hakemukset ovat pahasti ruuhkaantuneet. Jonossa on yli 10 000 hakemusta, joista noin 6 000 on somalialaisten tekemiä.

Halla-aho oli yllättynyt erityisesti siitä, että perheenyhdistämisiin liittyvät hakijoiden haastattelut toimivat.

Suomen sikäläinen lähetystö pyrkii haastatteluilla hankkimaan näytön sukulaissuhteesta, joka on perheenyhdistämisen edellytys. Hakijoilla ei yleensä ole luotettavia henkilöllisyyspapereita muun muassa Somalian valtion sekasortoisen tilanteen takia.

"Olen optimistinen. Tilanne näyttää olevan hallinnassa ja sitä lähestytään asiallisella otteella", Halla-aho sanoo.

Halla-ahon mukaan Suomen lainsäädännön ongelmat perheenyhdistämisten suhteen ovat "aika pieniä". Silti Halla-ahon mukaan "ruuvia voidaan kansallisesti kiristää". Hän esimerkiksi tekisi perheenyhdistämishakemuksista maksullisia.

Lisäksi hän vaatisi hakijalta riittävän toimeentulon ja asunnon, ennen kuin hän voisi hakea perheenyhdistämistä.

Halla-aho tutustui käytäntöihin Etiopiassa kolmen päivän ajan yhdessä hallintovaliokunnan sihteerin Ossi Lanton kanssa. Yleensä valiokuntien matkoille osallistuu useampi kansanedustaja.


_____________________________________

Helsingin Sanomat: Jussi Halla-aho vaikuttui Etiopiassa

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja yllättyi myönteisesti tutustuessaan perheenyhdistämisiin

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) sanoo olevansa myönteisesti yllättynyt nähtyään paikan päällä Etiopiassa, miten Suomi hoitaa perheenyhdistämishakemuksia.

Erityisesti hakemuksiin liittyvät hakijoiden haastattelut olivat Halla-ahon mukaan toimivia ja hyvin järjestettyjä, vaikka etukäteen hän oli epäileväinen.

Halla-aho vieraili Etiopiassa viime viikon lopulla yhdessä hallintovaliokunnan valiokuntaneuvoksen Ossi Lanton kanssa. Kohteena oli pääkaupunki Addis Abeba, jossa sijaitseva Suomen-lähetystö käsittelee somalialaisten hakijoiden perheenyhdistämishakemuksia. Addis Abeba on somalialaisille lähin Suomen edustusto.

Suomesta oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija voi anoa Suomeen myös muita perheenjäseniään. Hakemukset ovat pahoin ruuhkautuneet. Niitä on jonossa nyt noin 10 000, joista yli 6 000 on somalialaisten tekemiä.

Perussuomalaisten Halla-aho johtaa valiokuntaa, joka käsittelee kaikki maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyvät lait. Halla-aho itse nousi eduskuntaan puolueensa maahanmuuttokriittisen siiven pääideologina.

"Olen aika optimistinen tämän reissun jälkeen. Tilanne tuntuu olevan hallinnassa", Halla-aho sanoo.

Suomen-lähetystö pyrkii haastatteluilla hankkimaan näytön sukulaissuhteesta, joka on perheenyhdistämisen edellytys. Hakijoilla ei yleensä ole luotettavia henkilöllisyyspapereita muun muassa Somalian valtion sekasortoisen tilanteen takia.

"Olin yllättynyt siitä, miten tehokkaita haastattelut ovat. Niissä kysellään asumisen ja elämisen yksityiskohdista ja katsotaan, vastaavatko tarinat toisiaan", Halla-aho sanoo.

Perusteellisuuden kääntöpuoli on hitaus, jonka takia jonot eivät juuri purkaudu. Yksi haastattelija ehtii tehdä kaksi haastattelua päivässä.

Halla-aho tapasi myös Norjan ja Hollannin sikäläisten lähetystöjen edustajia sekä Addis Abeban somaliyhteisön johtajan Mohamud Issan, jonka kanssa hän tutustui Addis Abeban somalikaupunginosaan.

Halla-ahon mukaan Suomen laissa on porsaanreikiä, joiden takia perheenyhdistämishakemusten määrä pysyy suurena.

"Kyllä ruuvia voidaan kansallisesti kiristää. Kyse ei ole pakolaisista vaan ihmisistä, jotka käyttävät hyväkseen sitä, että heillä asuu Suomessa omainen tai väitetty omainen."

Halla-aho muuttaisi perheenyhdistämishakemusten jättämisen maksulliseksi. Lisäksi hän asettaisi asunto- ja toimeentuloedellytyksen niille oleskeluluvan Suomesta saaneille, jotka haluavat myös perheenjäsenensä Suomeen.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) laittoi vastikään liikkeelle selvityksen siitä, pitäisikö ulkomaalaislakia tältä osin muuttaa. Selvitys valmistuu helmikuussa.

Suomi on jo kiristänyt lakia siltä osin, että perheenyhdistämishakemusta ei voi jatkossa enää panna vireille Suomessa, vaan se on Somalian osalta pantava vireille käytännössä Etiopiassa tai Keniassa.

---

POIMINTA
Matka ihmetytti valiokunnassa


Jussi Halla-ahon tempaisema Etiopian-matka kaksistaan eduskunnan virkamiehen kanssa ei ollut kaikkien hallintovaliokunnan jäsenten mieleen. Valiokunta tekee tutustumismatkoja yleensä laajemmalla kokoonpanolla.

Halla-ahon mukaan hallintovaliokunnan budjetista oli jäänyt matkarahaa käyttämättä, eikä sitä voinut siirtää ensi vuodelle. Toisaalta rahaa oli hänen mukaansa liian vähän, jotta valiokunta kokonaisuudessaan olisi päässyt matkaan.

Halla-aho kertoo eduskunnan puhemiehistön päättäneen matkarahan myöntämisestä. Valiokunnalle asia esiteltiin siinä vaiheessa, kun matka-anomus oli jo jätetty. Kahden hengen reissu maksoi eduskunnalle noin 4 000 euroa.