Sari Essayah: Vapaa liikkuvuus hiertää

Sari Essayah: Vapaa liikkuvuus hiertää 28.1.2014

Euroopan Parlamentissa käytiin varsin kiivasta keskustelua työntekijöiden oikeudesta vapaaseen liikkuvuuteen EU:n sisällä. Keskustelu on kiihtynyt erityisesti Saksassa ja Iso-Britanniassa, jotka ovat rajoittaneet ns. työvoiman saatavuusharkinnan turvin romanialaisten ja bulgarialaisten tuloa työmarkkinoille. Siirtymäaika näiden maiden osalta umpeutui vuodenvaihteessa, ja joidenkin mielestä sytykkeet kriittiseen maahanmuuttokeskusteluun leimahtivat siitä.

Suomi ei ole käyttänyt tähänkään asti siirtymäaikaa, joten mitään erityistä bulgarialaisten tai romanialaisten rynnistystä työmarkkinoille ei ole tulossa. Myöskään perusoikeuden takaaman vapaan liikkuvuuden suhteen ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Jokaisella EU-jäsenmaan kansalaisella on koko ajan ollut oikeus työttömänä työnhakijana hakea töitä pääsääntöisesti 3 kk:n ajan jossakin toisessa EU-maassa. Sen jälkeen oleskelun jatkaminen on edellyttänyt näyttöä siitä, että pystyy elättämään itsensä ja omaa maassa voimassa olevan sairasvakuutuksen.

Mistä sitten kiikastaa? Ongelman ytimessä on maiden elintasoerot ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen, silloin kun työnteko tai sosiaali- ja eläketurvan saaminen tapahtuu yli jäsenmaiden rajojen. Erityisen ongelmallista yhdenvertaisen kohtelun vaatiminen on tilanteessa, jossa sosiaaliturvajärjestelmien rakenne ja laajuus vaihtelevat maiden välillä. Suomessa – ja osin Britanniassa – käytössä olevan asumisperusteisen järjestelmän periaate on myöntää laajat sosiaaliturvaetuudet maassa asuville. Vakuutusperusteinen järjestelmä taas rajaa oikeudet yleensä lähinnä työttömyys- ja eläketurvaan.

Suomessa tämä siis tarkoittaa yhdenvertaisen kohtelun ulottamista melko lyhyenkin työsuhteen perusteella myös muuhun kuin työttömyys- ja eläketurvaan, kuten terveyspalveluihin, lapsilisiin ja kotihoidontukeen, vaikka henkilöllä ei olisi Suomessa kotikuntaa ja perhe asuisi lähtömaassa. Huhut kertovat, että puolalaisia rakennusmiehiä houkutellaan suomalaiseen työsuhteeseen lapsilisä ”bonuksella”, vaikka Puolassa lapsilisä maksetaan vain köyhimmille.

Tällä hetkellä työssä toisessa EU-maassa on vain 2,8 prosenttia alueen työvoimasta. Silti vapaan liikkuvuuden aiheuttamat haasteet ovat erilaisia eri jäsenmaille, sillä elintasoerojen lisäksi sosiaaliturvan järjestämistavassa on valtavia eroja. Näihin epäkohtiin puuttumista ei pitäisi heti leimata muukalaisvihamielisyydeksi, vaan päinvastoin niiden korjaaminen takaa sujuvan työvoiman vapaan liikkuvuuden. Suomikin on hyötynyt niin lähtö- kuin kohdemaana vapaasta liikkuvuudesta. Komissiosta on odotettavissa vielä kevään aikana tarkennettu linjaus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta työvoiman liikkuessa; toivottavasti se tuo selvyyttä nykyiseen, toisille maille kohtuuttomaan tilanteeseen.

Periaatteellinen ongelma on siinä, että sosiaaliturvajärjestelmät kuuluvat jäsenmaiden päätäntävaltaan, mutta vallitsevat linjaukset aiheuttavat kasvavaa painetta muuttaa niitä. Toimivaltarajauksesta on pidettävä kiinni, ja meidän pitää pystyä myös jatkossa päättämään itse, miten sosiaaliturvamme järjestämme.

Lapsilisät on Suomessakin alun perin tarkoitettu demografisiksi kannustimiksi tasaamaan lapsellisten ja lapsettomien perheiden välisiä elintasoeroja maan sisällä eikä suinkaan ulkomaalaisten työntekijöiden houkuttimiksi!