Kansan Uutiset: Ääretön koulu

Kansan Uutiset, kolumni: Emilia Kukkala: Ääretön koulu 18.1.2014

Pohjoismaat ovat yhdessä alkaneet torjua niin sanottua väkivaltaista ekstremismiä. Suomessakin aiotaan osana laajempaa hanketta opastaa radikalismin tunnistamiseen koulussa ja sosiaalitoimessa. Siinä onkin sarkaa, etsiä vaikkapa yläkouluikäisistä kaikki radikaaleista aatteista kiinnostuneet ja auktoriteettivastaiset yksilöt.

Entä mitähän nämä ääriajattelun tunnusmerkit mahtavat olla? Tarkkaillaanko pukeutumista, puheita vai molempia?

Hieman pelkään paluuta 90-luvulle, kun merkkejä saatananpalvonnasta oltiin löytävinään mitä huvittavimmista yhteyksistä. Entä mitä tehdään, kun merkkejä löydetään? Toimitetaan ajatusrikollinen ”palveluiden piiriin”. Sekin tuoksahtaa jotenkin menneiltä vuosikymmeniltä.

Breivikin kaverit muuten kertoivat tämän olleen ”tavallinen, älykäs, hyvä koulussa, sosiaalinen” ja keskittyneen vahvasti ulkonäköönsä.

Radikalismista puhuttaessa olisi muistettava aina kääntöpuoli. Radikalismi pyrkii asioiden perinpohjaiseen muuttamiseen, konservatismi säilyttämiseen. Breivik ennen kaikkea pelkäsi asioiden muuttumista. Poliisin raportin mukaan hän haikaili ”50-luvun kulta-aikaan”.

Uussana ekstremismi niputtaa molemmat saman otsikon alle ja vielä tuhat muuta perään. Se liittää yhteen kaikki ne ajatukset, jotka ovat ristiriidassa tämänhetkisen valtaeliitin pyrkimysten kanssa. Erityisesti sellaiset, jotka uhkaavat pysyvyyttään.

Puhe ekstremismistä on yksi yhteen kovin suositun, mutta älyllisesti laiskan ääripääpuheen kanssa. Siinä kaikki asiat maailmassa ovat janoja ja päät tasavahvoja ja -pahoja. Kuvitellussa keskikohdassa sijaitsee kaikki hyvä ja oikea, ennen muuta nykyinen yhteiskuntajärjestelmä ja kaikki sitä tukeva.

Jana-ajattelussa esimerkiksi fasismi ja antifasismi ovat yhtä pahoja, ääri kuin ääri. Itse en ole vielä ymmärtänyt, mitä pahaa on fasismin vastustamisessa. Monen mielestähän pahinta on, jos se onnistuu.

Historiallisesti fasismi on murskattu miltei poikkeuksetta väkivallalla. Malttakaa hymypoikakorttinne, pasifistit! Niin Mandela kuin Gandhikin kannattivat tai vastustivat väkivaltaa suhteessa tavoitteisiinsa ja vastapuolen tekemisiin.

Jo sana väkivalta nakkaa valtavan joukon erilaisia tekoja samaan laariin. Osa kohdistuu elolliseen, osa elottomaan. Yksi tekijä on alistaja, toinen alistettu.

Siinä, kun joku teko on välttämätön, oikeutettu tai pienempi paha, on toinen pelkästään paha. Volyymikin vaihtelee mitättömästä kaikenkattavaan.

Usein kuitenkin väkivallaksi mielletään vain yksilöiden tekemät, vallitsevaa järjestystä vastustavat teot. Valtion ja sen instituutioiden harjoittama massiivinen, jatkuva ja kaikenkattava väkivalta vaietaan armeliaasti, korporaatioista puhumattakaan.

Missä kerrottaisiin, miten väkivaltainen uusliberalismi synnyttää radikalismia?

Kirjoittaja on Kansan Uutisten toimittaja.