perjantai 4. syyskuuta 2015

Iltalehti: Pakolaiskriisin taakkaa on jaettava EU:ssa

Iltalehti, pääkirjoitus: Pakolaiskriisin taakkaa on jaettava EU:ssa 4.9.2015

70 vuotta sitten hoidettiin monin verroin suurempia pakolaismääriä.

EU-komissio esittää 120 000 pakolaisen siirtoa Unkarista, Kreikasta ja Italiasta muihin EU-maihin. Suomessa sisäministeriö ennakoi jopa 30 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna. Ryhmänjohtaja Sampo Terhon (ps) mukaan tällöin "alamme olla äärirajoilla". Pakolaiskriisi on siis kuuma poliittinen kysymys myös Suomessa.

Ihanteellista ratkaisua ei ole. Päätösvaltaa ei saa silti delegoida lähiöpubeihin, toritapaamisiin eikä verkon 24/7-kirjoittajille, joiden oppi-isä Jussi Halla-aho ei edes tunnusta ihmisten yhdenarvoisuutta.

On myös päätettävä, olemmeko osa Eurooppaa vai kuvittelemmeko pärjäävämme solidaarisuuden osaltakin Impivaarassamme. Saatamme itsekin tarvita jonakin päivänä apua. Olemme sitä aiemmin merkittävästi saaneetkin.

Suuruusluokkien osalta tarvittaisiin suhteellisuuden tajua. Pakolaismäärät ovat suuria, mutta monin verroin pienempiä kuin noin 70 vuotta sitten. Kanta-Suomessa vastaanotettiin tällöin 400 000 evakkoa ja 65 000 inkeriläistä. Ruotsi otti vastaan 55 000 lappilaista saksalaissodan jaloista. Sinne pakeni myös kymmeniä tuhansia baltteja.

Saksalaisia pakolaisia oli kahdeksan miljoonaa. Itsenäisyytemme alussa Suomi vastaanotti yli 40 000 pakolaista Venäjältä - pääosa suomensukuisia, mutta yhtenä aamuna myös 8 000 Kronstadtin kapinallista. Miten haasteista voitiinkaan selvitä?

Terho ja Timo Soini takertuvat toisissa oloissa säädettyyn Dublin-menettelyyn eli saapujien käsittelyyn tulomaassa. Tämä on kohtuutonta muutamalle EU-maalle, vaan taakkaa on jaettava. Toki paine etsii purkautumisreittejä. Ihmissalakuljetusta on torjuttava, mutta oli sitä Pohjanlahdellakin 1944-45.

Presidentti Sauli Niinistö tarkasteli puheessaan suurlähettiläille maahanmuuttoa tasapuolisesti. Ehkä hän samalla halusi osoittaa olevansa "maahanmuuttokriitikoidenkin" valtionpää. Kun tällä palstalla viitattiin myös Niinistön teesiin sivistyskansan vastuusta, seurasi kommenttien ryöppy. Olisi saanut kertoa vain "kriitikoita" ymmärtävistä virkkeistä.

Tampereella Niinistö tarkensi sanomaansa inhimillisyydestä - tosin pyöreämmin kuin Angela Merkel. Kriitikot tuomitsivat presidentin, jota perussuomalaiset ovat tähän saakka tukeneet.

Myös Juha Sipilä on vedonnut inhimillisyyteen. Timo Soini on puhunut syntymättömien sikiöiden puolesta (HS 1.9.) - nyt kaivataan linjausta Välimereen hukkuviin ja rekkoihin tukahtuviin lapsiin. Hallituksen on vedettävä linja. Perussuomalaisilla on oikeus palata oppositioon - aitoja vastuun kantajia löytynee.

JYRKI VESIKANSA