keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Yle: Halla-aho: Kaikki pakolaiset olisi palautettava Lähi-idän leireille

Yle: Halla-aho: Kaikki pakolaiset olisi palautettava Lähi-idän leireille 9.9.2015

Jussi Halla-aho syyttää kokoomusta liian liberaalista linjasta. Sirpa Pietikäinen puolestaan varoittaa mustavalkoisesta ajattelusta.

EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ratkaisuehdotukset pakolaiskriisiin jakavat Suomen europarlamentaarikkojen mielipiteitä.

Euroopan kansanpuolueen EPP:n Sirpa Pietikäinen kannattaa komission esittämiä sitovia kiintiöitä jäsenmaille. Konservatiivien ECR:n Jussi Halla-aho vastustaa.

Pietikäisen mielestä ongelma on tähän asti ollut eritoten jäsenmaissa: maat eivät ole todellisuudessa halunneet sitoutua yhdessä päätettyyn. Pietikäinen lisäisi yhteistä päätöksentekoa.

– On ollut yhteiset periaatteet mutta ei yhteistä maahanmuuttokäsittelyä. Ongelma on ollut tiedossa: kuinka erilaista ja tehotonta käsittely on eri maissa. Jos perusteita turvapaikalle ei ole, palautus ei ole toiminut, Pietikäinen sanoo.

EU-komission mukaan vain 40 prosenttia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista on palautettu. Nyt unioni yrittää tehostaa palautuksia.

Yhteiset rajat, mutta ei yhteistä käytäntöä

Halla-aho tarttuu samaan asiaan – yhteisen käytännön puuttumiseen. Koska yhteisiä perusteita ei ole, EU:hun tulevat hakevat turvaa niistä maista, mistä kukin kansalaisuus todennäköisimmin saa myönteisen päätöksen, Halla-aho esittää.

– Jotain positiivista jos haluaa hakea komission esityksestä, se on yhteinen lista turvallisista maista, Halla-aho vastaa.

Halla-aho väittää EU:n meripelastusoperaation, ”meritaksipalvelun”, saaneen ihmisiä liikkeelle yhä huonokuntoisemmin venein, minkä takia yhä enemmän ihmisiä hukkuu. Siksi merioperaatiot pitäisi Halla-ahon mielestä lopettaa.

Perussuomalaiset ovat tähän asti esittäneet ratkaisuksi pakolaiskriisiin lähinnä EU:n sääntöjen noudattamista. Halla-aho esittää myös pakolaisten palauttamista, koska kaikkia ei kuitenkaan voida ottaa vastaan.

– Palautetaan mahdollisimman moni pakolaisleireille, konfliktialueen lähelle, niin että he voivat elää siellä ihmisarvoista elämää, Halla-aho sanoo.

Ketkä palautettaisiin – kaikkiko?

– Toivon mukaan kaikki, sillä ei ratkaisu voi mihinkään Lähi-idän sotaan olla se, että siirretään väestö Eurooppaan, Halla-aho toteaa.

Sisäministerit ja Suomen hallitus vaikean päätöksen edessä

Ensi viikon maanantaina sisäministerit saavat käsiteltäväkseen Junckerin ehdotuksen kiintiöistä. Sitä ennen myös Suomen olisi muodostettava kanta asiaan.

– Erityisesti kokoomus niin täällä kuin kotimaassa vetää erittäin liberaalia linjaa, kannattaa sitovaa taakanjakoa. Se tuntuu suhtautuvan siirtolaisvyöryyn jonkinlaisena pelastavana tekijänä, kun ajatellaan huoltosuhdeongelmia, Halla-aho sohii perussuomalaisten hallituskumppania.

Pietikäinen ei allekirjoita väitettä.

– Jos nyt lakattaisiin puolin ja toisin kärjistämästä. Tosin Suomeen tulevat ihmiset ovat monta kertaa antaneet myönteisen panoksen työntekijöinä ja työnantajina.

Keskustelu on Pietikäisen mielestä mennyt mustavalkoisille urille. Pakolaisuus kertoo tulijoista kovin vähän muuta kuin kansallisuuden ja suojelun tarpeen. Pietikäinen vertaa ajattelumallia muuhun yleistämiseen.

– Jos ottaisimme vaikka vasenkätiset ja katsoisimme tilastoja, voisimme löytää kaikenlaista: rikollisia, töistä poissa olijoita, sopeutumattomia, lääkäreitä – sitä sun tätä. Me voisimme ajatella, että vasenkätisyys on jotenkin erikoista.

Halla-aho ennustaa, että Suomen hallituksen voi olla vaikea muodostaa kantaansa kiintiöesitykseen.