tiistai 5. tammikuuta 2016

Etelä-Saimaa: Poksahtanut laturi aiheutti pienen tulipalon Konnunsuon vastaanottokeskuksessa

Etelä-Saimaa: Poksahtanut laturi aiheutti pienen tulipalon Konnunsuon vastaanottokeskuksessa 5.1.2016

Latauksessa ollut virtapankki aiheutti tulipalon Konnunsuon vastaanottokeskuksessa tiistaiaamuna. Kännyköiden lataamiseen käytettävään laitteeseen tuli vika, joka aiheutti vaaratilanteen.

— Se ei ihan räjähtänyt, mutta kuului poksahdus, ja lattialla ollut paperiroskis syttyi palamaan, päivystävä palomestari Petri Pätilä kertoo.

Tulipalo tapahtui yhdessä vankilan henkilökunnan entisistä asuintaloista, jotka ovat nyt vastaanottokeskuskäytössä. Tulipalon sattuessa paritalon huoneistossa oli useita henkilöitä, mutta kukaan heistä ei altistunut savulle.

Pätilän mukaan vastaanottokeskuksen henkilökunta taltutti palonalun sammutuspeitteellä, joka heitettiin roskakorin päälle. Tulipalosta levisi huoneeseen savua ja pahaa hajua, mutta Pätilän mukaan siinä voi edelleen asua. Tulipalo ei levinnyt talon rakenteisiin.