TS: Maahanmuutossa taloudellisia ja poliittisia ongelmia

Turun Sanomat:
Mielipide: Maahanmuutossa taloudellisia ja poliittisia ongelmia
6.5.2009

Maahanmuuttopolitiikka vaaliteema useissa parlamenttivaaleihin valmistautuvissa EU-maissa

Maahanmuutto on noussut näkyvään rooliin suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Vaikka ilmiö on erityispiirteiltään vahvasti kansallista, seuraa sen päälinja usean vuoden viiveellä yleiseurooppalaista kehitystä. Useissa EU-maissa maahanmuuttopolitiikka on sekä periaatteellisesti että käytännössä tärkeä osa strategista politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua.

Maahanmuuttajien määrä on Suomessa vahvassa kasvussa, mikä osaltaan selittää keskustelun avautumista juuri nyt. Oleskelulupia myönnettiin viime vuonna lähes 20 000. Myös turvapaikanhakijoiden määrä kääntyi viime kesänä rajuun nousuun, ja tämän vuoden korkeimmat arviot liikkuvat jopa 10 000 hakijassa (1 505 vuonna 2007, 4 035 vuonna 2008).

Toisaalta määriin vaikuttaa muiden maiden kiristynyt maahanmuuttopolitiikka: muiden muassa Ruotsi on merkittävästi vaikeuttanut turvapaikan saamista, samalla kun esimerkiksi Ranska kiristää oleellisesti myös työperäisen maahanmuuton ehtoja.

Hakijoiden kääntyminen Ruotsista Suomeen on täysin luonnollinen seuraus epäsymmetrisille maahanmuuttopolitiikoille, tarkasteltiinpa ilmiötä maahanmuuttajan yksilöllisestä tai laajemmasta sosiaalisesta ja ekonomisesta perspektiivistä käsin.

Käytäntö on pakotettu vastaamaan muutoksiin paljon ennen kuin lainsäädäntö tai virallinen linja ehtii tai haluaa seurata perässä. Niinpä Suomen turvapaikkapolitiikkaa ”tarkistetaan” paraikaa sisäasiainministeriön selvityksessä, vaikka muutama kuukausi sitten maahan jäämisen ehtoja uudistava lakiesitys hyväksyttiin lähes ilman soraääniä.

EU:ssa ristiriitoja

Sama ongelma ilmenee suuremmassa mittakaavassa EU:n tasolla. Vaikka EU on jo pitkään pyrkinyt yhdenmukaistamaan maahanmuuttopolitiikkaansa - uusi maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus on tästä vahvin osoitus - ovat ristiriidat paitsi periaatteellisten normien myös erityisesti jäsenvaltioiden välillä huomattavia.

Maahanmuuttovirtojen vastaanottajina eteläiset jäsenmaat kantavat suurimman taloudellisen ja operatiivisen vastuun, ja huolimatta joistakin velvoittavista säädöksistä unionitasolla, jäsenmaiden kansalliset maahanmuuttopolitiikat ja niiden käytännöt eroavat toisistaan huomattavasti. Esimerkiksi tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten pakolaisaseman tunnustaminen vaihtelee noin 0-90 prosentin välillä eri jäsenvaltioissa.

Lainsäädäntöä ja käytäntöä, joka on liberaalimpaa kuin unionitason velvoite määrää, kutsutaan suotuisammaksi. Suomen uudistettu ulkomaalaislaki on sekä EU:n direktiiveihin että jäsenmaiden keskimääräiseen lainsäädäntöön nähden paikoin suotuisampi, vaikka Suomen suhteellinen osuus maahanmuuttajista on verraten pieni.

Liiaksi lainkirjaimeen ei kuitenkaan kannata tuijottaa, sillä maahanmuuttopolitiikan käytännöt ovat oleellisempia. Niin Maahanmuuttovirasto kuin vastaanottokeskukset ovat viime aikoina saaneet huomattavia lisäresursseja.

Toisaalta maahanmuuttoa ja siirtolaisuutta voidaan johdonmukaisesti tarkastella ainoastaan globaalisti: niiden yhteys kehitysmaiden väestönkasvuun, alueiden välisiin taloudellisiin eroihin, kauppa- ja kehityspolitiikkaan, demokratiaan, konfliktien hallintaan ja muihin rajat ylittäviin vaikutuksiin on oleellista.

Yhtäältä EU:n ankkuroituminen kansainvälisten ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden periaatteisiin ja toisaalta sen reaali- ja talouspoliittiset intressit kuitenkin takaavat, että mitään täsmentynyttä tai aidosti kokonaisvaltaista lähestymistapaa maahanmuuttoon ei ole luvassa. Joka tapauksessa maahanmuuton hallinta muissa EU:n jäsenvaltioissa ja ylikansallisella tasolla vaikuttaa ratkaisevasti myös Suomen asemaan.

Merkittävä vaaliteema

Maahanmuuttopolitiikka on merkittävä vaaliteema useissa parlamenttivaaleihin valmistautuvissa jäsenmaissa myös siksi, että se koskettaa tavallista äänestäjää enemmän kuin moni muu rajat ylittävä ilmiö. Tämän luulisi kiinnostavan myös vaalien heikosta äänestysprosentista huolestuneita tahoja. Suomen hitaasti käynnistyneeseen maahanmuuttokeskusteluun on mahdollisesti vaikuttanut myös politiikanalan vahva virkamieslähtöisyys.

Maahanmuuttopolitiikan käytäntöjen ja niistä käytävän keskustelun merkitystä heikentää se, että eri toimijat ja erilaisiin arvoihin ja etuihin perustuvat kannanotot esitetään usein samalta linjalta.

Ensinnäkin erottelut työperäisen, humanitaarisen ja laittoman maahanmuuton välillä ovat pitkälti poliittisia. Unionitason viralliset julkilausumat pyrkivät yksimielisesti rajoittamaan ja estämään laitonta maahanmuuttoa, ikään kuin lainvastainen maahantulo lopulta määrittyisi minkään muun kuin niiden legaalisten normien kautta, joita valtioilla maahanmuuton suhteen on. Jos valtio kiristää turvapaikan saannin ehtoja, kasvaa yleensä myös laittomuuden ala. EU:ssa arvioidaan työskentelevän jopa kahdeksan miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa.

Suomi seuraa tunnollisesti hyvää ja pahaa maahanmuuttoa jaottelevaa retoriikkaa ja ”pyrkii torjumaan laitonta maahanmuuttoa ja edistämään työperäistä maahanmuuttoa” noudattaen kuitenkin samalla humanitaarisia periaatteita.

Unionin tärkeimmät saavutukset yhteisen maahanmuuttopolitiikan alalla liittyvät nimenomaan ”vääristä” maahanmuuttajista eroon pääsemiseen (palautusdirektiivi) - humanitaarisuus liittyy tällöin korkeintaan niihin oloihin, joita ”väärällä” maahanmuuttajalla halutaan väliaikaisesti kohdemaassa olevan (esim. säilöönottoajan oikeudet).

Laiton maahanmuutto on poliittisesti kaikkein yksinkertaisin maahanmuuton muoto: sitä sopii vastustaa, koska se on laitonta. Samaan tapaan ihmiskaupan osakseen saama poliittinen huomio ylittänee sen varsinaisen merkityksen yleisesti EU:n ja erityisesti Suomen tapauksessa.

Toisaalta kaivattua työperäistä maahanmuuttoa voidaan tarkastella kahdesta reaalisesta näkökulmasta. Ensimmäinen liittyy alhaista koulutusta vaativiin, pääasiassa palvelualalla oleviin työtehtäviin. Näissä työvoimapula on monin paikoin selvää, ja maahanmuuttoa on laajamittaisesti hyödynnetty sen paikkaamisessa. Tämä työperäisyys on kuitenkin vähemmän korrekti politiikan keskustelun kohteena, koska sen taustalla on työn alempiarvoisuus yhä koulutetumpien länsimaalaisten näkökulmasta. Toisaalta halvan maahanmuuton syöttövaikutus pitää huolen siitä, että palkkakehitys ei tulevaisuudessakaan vastaa muita aloja.

Tästä syntyy luonnollinen moraalinen ongelma, johon poliitikot eivät kovin mielellään ota kantaa. Huomio liittyy myös humanitaariseen maahanmuuttoon, koska sen työllisyysseuraukset liittyvät ainakin lyhyellä aikavälillä pääasiassa vain matalapalkkaisiin työtehtäviin.

Lisäksi samanaikaisesti tapahtuva huoltosuhteen heikkeneminen ja kasvavat kotouttamisen kustannukset aiheuttavat sen, että humanitaarista maahanmuuttoa ei voi perustella taloudellisista näkökulmista käsin. Muut perustelut sen sijaan eivät uponne äänestäjäkuntaan niin hyvin, varsinkaan taantumassa.

Osaajien houkuttelu

Toinen työperäisen maahanmuuton alalaji koostuu korkeakoulutetuista osaajista, joita EU pyrkii houkuttelemaan mun muassa ”sinisen kortin” avulla. Lääkäreiden, insinöörien ja tutkijoiden valtiosta toiseen siirtymistä eivät ohjaa solidaarisuusnäkökohdat, vaan huomattavasti reaalisemmat, yksilöllisistä tarpeista ja intresseistä nousevat motiivit.

Korkeakoulutetut maahanmuuttajat poikkeavat huomattavasti muista ryhmistä. He eivät juuri kaipaa kotouttamista tai muita poliittisia toimenpiteitä. Jos sen sijaan korkeakoulutetut siirtyvät kehitysmaista, liittyy asiaan vielä matalapalkka-alaakin huomattavampi moraalinen pulma: miten voidaan perustella se, että EU tai sen jäsenmaat, jotka ajavat ”kokonaisvaltaisen maahanmuuttopolitiikan” ohessa globaalia kehitystä ja solidaarisuutta, voivat aivoviedä kehittyvien maiden sosiaalista ja taloudellista pääomaa?

Yksittäinen jäsenvaltio, joka ei yhtäältä kykene houkuttelemaan huippuosaajia ja joka toisaalta ajaa suotuisampaa humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa, ajautuu välttämättä tilanteeseen, jossa sen mahdollisuudet hyötyä maahanmuutosta ovat heikot.

Tämä ei tarkoita, että Suomen olisi realistisesti tai eettisesti syytä tai mahdollista eristäytyä, joskin nämä näkökulmat tulee voida erottaa toisistaan. Sen sijaan oleellista on ajaa sellaista kansallista politiikkaa, jossa selvästi erotetaan toisistaan - niin retorisesti kuin käytännössä - humanitaariset ja muut seikat.

Toiseksi humanitaarista maahanmuuttoa on voitava tarkastella myös sen aiheuttamien taloudellisten ja muiden kustannusten kautta. Työperäisen maahanmuuton tapauksessa on oleellista ottaa huomioon yksilöllisten, kansallisten ja globaalien intressien väliset ristiriidat. Lisäksi EU-vaalien yhteydessä Suomen roolia globaalissa maahanmuutossa tulee tarkastella nimenomaan eurooppalaisessa kehyksessä.

Kirjoittaja viimeistelee Turun yliopistossa kansainvälisten suhteiden alaan kuuluvaa väitöskirjaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta ja monikulttuurisuudesta.

RIIKKA PURRA