perjantai 24. syyskuuta 2010

YLE: Laatikainen: Ruotsin ja Suomen politiikan ilmastolla yhtäläisyyksiä

YLE: Laatikainen: Ruotsin ja Suomen politiikan ilmastolla yhtäläisyyksiä 24.9.2010

Professori Erkki Laatikaisen mukaan maahanmuuttokritiikin vähättely on omiaan kasvattamaan protestipuolueita. Laatikainen arvioi kolumnissaan myös, että Keski-Suomen eduskuntavaaleissa punnitaan sekin, onko työläisillä yhä kansanedustaja omista riveistä.

Ruotsin ja Suomen yhteiskunnallisella ilmastolla on yhtäläisyyksiä. Piirteinä ovat sosiaalidemokraattien kannatuksen hupeneminen, keskustaoikeiston vahvistuminen ja maahanmuuttopolitiikan kriittisyyden kasvaminen.

Porvarillinen liittoutuma jäi aavistuksen enemmistöstä Ruotsin parlamentissa, mutta olennaisinta on vallan säilyminen. Ruotsidemokraattien nousu valtiopäiville 20:lla edustajallaan kauhistuttaa naapurimme mediaa ja vanhoja puolueita. Niiden kannattaisi paneutua ongelmaan kansalaislähtöisesti. Merkittävä siivu ruotsalaisista kavahtaa kaukokulttuurien ihmisten muhkeistuvaa osuutta. Kansankoti on horjahtanut arvaamattomaksi, turvattomuutta edistäväksi yhteiskunnaksi. Kyse ei ole silkasta suvaitsemattomuudesta, rasismista tai natsilaisuudesta, vaan enimmäkseen tahdosta varjella isänmaa näköisenään. Niin kauan kuin nämä tunteet ja halut torjutaan, sitä vahvemmaksi muodostuu kriittisyys maahanmuuttajiin.

Sama piirre kelluu Suomessa. Vaikka se on toteuttanut naapuriaan olennaisesti tiukempaa ulkomaalaislinjaa, rajojen madaltuminen ja matkustamisen vapaus aiheuttavat pulmia. Ne eivät kaikkoa totuuden kiistävillä juhlapuheilla ja poliittisella fraseologialla vaan tilanteen viileällä perkaamisella. Maailmaa kaunosieluisesti syleilevä hurskastelu vie vastakkainasetteluun ja umpikujaan. Molemmat vältetään suosimalla työperäistä maahanmuuttoa ja vaateliasta normistoa.

Sosiaalidemokratian uskottiin olevan eurooppalaisten demokratioiden johtava kestovoima. Olettamus on koetteella. Hyvinvoinnin ja koulutuksellisen tason kohentuminen, mikä on ollut sosiaalidemokratian unelma, ravistelee rakenteita. Omillaan pärjäävät, paljon opiskelleet ihmiset samaistuvat yhä herkemmin keskustaan ja maltillistuneeseen oikeistoon. Sosialismiin yhdistettävä vasemmistolaisuus vierastuttaa. Samaan aikaan keskustan ja oikeiston aidat näennäistyvät.
[...]