maanantai 27. syyskuuta 2010

Verkkouutiset: "Miksi thaimaalaisille marjanpoimijoille myönnetään työlupa?"

Verkkouutiset: "Miksi thaimaalaisille marjanpoimijoille myönnetään työlupa?" 27.9.2010

SDP:n kansanedustaja Risto Kuisma on huolissan thaimaalaisten marjanpoimijoiden asemasta, kertoo Uutispäivä Demari.

Hallitukselle jättämässä kirjallisessa kysymyksessä Kuisma huomauttaa, että poimijoiden menot ja tulot eivä pysy balanssissa. Kuisman mukaan marjanpoiminnasta saatu palkka on osoittatutunut odotettua pienemmäksi ja vastaavasti elinkustannukset suuremmiksi.

Thaimaalaiset joutuvat Suomeen tullessaan maksamaan paikalliselle rekrytointifirmalle välityspalkkion. Suomessa heidät puolestaan luokitellaan yrittäjiksi ja he siis kantavat riskit itse.

- Miksi thaimaalaisille marjanpoimijoille myönntetään työlupa, kun Suomessa ei ole vastuuhenkilöitä ongelmien ilmetessä, Kuisma kysyy.

Hänen mukaansa poimijat toimivat täysin oman onnensa nojalla huolimatta siitä, että suullinen työsopimus on tehty.