keskiviikko 29. syyskuuta 2010

YLE: Hämäläisvasemmistokin perussuomalaisten puristuksessa

YLE Lahti: Hämäläisvasemmistokin perussuomalaisten puristuksessa 29.9.2010

Perussuomalaisten gallupmenestys on haaste myös hämäläisvasemmistolle. Eniten perussuomalaisten odotetaan vievän ääniä keskustalta, mutta myös vasemmalla mietitään nyt miten äänten virta Soinin joukolle saadaan tukittua. Vaaliteemoista maahanmuuttopolitiikka on hankala pala vasemmistolle - kriittinen pitäisi olla, sortumatta kuitenkaan populismiin.

Hämeen vasurien vaalilistat alkavat olla valmiina. Demarit äänestivät juuri kansanedustajaehdokkaista ja tutut nimet nousivat kärkeen. Johannes Koskinen, Tarja Filatov olivat ylivoimaiset suosikit, Jouko Skinnari ja Minna Lintonen tulivat seuraavina, Mika Karin kolkutellessa nilkoille.

Vasemmistoliitolla listassa on 13 nimeä eli ehdokkaat ovat yhtä kandidaattia lukuunottamatta kasassa. Matti Kauppilan jättäessä jäähyväiset Arkadianmäelle olisi manttelinperijällä kysyntää. Hämeen Vasemmistoliiton tuore toiminnanjohtaja Arto Kaleva vakuuttaa, että niitä löytyy.

- Meillä on monipuolinen lista ja myös kaivattuja duunariosaston ehdokkaita. Kauppilan poisjäänti näkyy siinä, että ehdokkaat ovat lähteneet jo terävästi liikkeelle ja panostavat kampanjoihinsa tosimielessä. Uskon, että Kauppilan äänet pysyvät jatkossakin puolueessa.


Persut tulee

Perussuomalaiset ovat kivi pääpuolueiden, erityisesti keskustan vaalikengissä, mutta myös vasemmalla ollaan huolissaan.

Perussuomalaiset rokottanevat duunaripuolueidenkin kannattajakuntaa, joista osaa varmasti miellyttävät kovemmat asenteet maahanmuuttajia kohtaan.

Vasemmistoliitolle ja sosialidemokraateille maahanmuutto onkin erityisen hankala pala. Toisaalta täytyy pitää yllä vasemman laidan humanismia, toisaalta ei saisi lepsuilla, jotta ei annettaisi kuvaa sinisilmäisyydestä.

- Maahanmuutosta saa ja pitää keskustella. Mutta Perussuomalaisten ajatus rajojen sulkemisesta on puusilmäistä politiikkaa. Emme me voi mennä mihinkään Hitler-käytäntöihin, että pelkästään muslimeilta pistetään rajat kiinni, jyrähtää demareiden nuori lahtelaisehdokas Eero Vainio.

- Keskustelussa on paljon väärää tietoa mm. siitä, millaisia etuuksia maahanmuuttajat saavat. Järkevä keskustelu on hankalaa, kun jos sanoo jotain maahanmuuttajien puolesta, niin perussuomalaisten mielestä se on heti heidän paapomista, toteaa puolestaan toiminnanjohtaja Arto Kaleva Vasemmistoliitosta.

Arvoja, ei mainostoimistojen mössöä

Vasemmisto on Euroopassa tällä hetkellä haastajan asemassa ja hakee paikkaansa. Oikeisto on tullut työväenpuolue-sloganeillaan vasemmiston apajille, eikä hyvinvointivaltion puolustaminen ole enää punaväriin vannovien yksinoikeus.

Hämeen vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Arto Kaleva kaipaakin omiltaan räväkkyyttä kampanjointiin ja myöntää samalla kaipaavansa vanhoja aikoja, jolloin vastakkainasettelun aika ei vielä ollut ohi.

- Porvarit käyttävät häikäilemättä vasemmiston sloganeja ja niinpä erottuminen toisista puolueista on oikeasti ongelma. Parasta olisi jo oikeisto olisi rehellisesti ja aidosti rahavallan edustaja ja vasemmisto puolustaisi duunareita ja vähempiosaisia. Nyt kaikki on tätä mainostoimistojen luomaa mössöä, Kaleva lataa.