torstai 23. syyskuuta 2010

YLE: Oulussa islamia harjoitetaan suvaitsevaisuuden uskona

YLE Uutiset: Oulussa islamia harjoitetaan suvaitsevaisuuden uskona 23.9.2010

Oulussa sijaitseva Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta kokoaa uskonharjoitukseen niin suomalaisia kuin maahanmuuttajamuslimeita. Yhdistyksen puheenjohtaja, tohtori Abdul Mannan haluaisi lähentää islamin suhdetta suomalaisuuteen. Oululainen muslimijohtaja kannattaa imaamien suomalaista koulutusta.

Mediassa usein kuvattu vastakkainasettelu länsimaisten ja islamilaisten arvojen välillä saa monet unohtamaan että rauhanomaista islamin uskoa harjoitetaan niinkin lähellä kun omassa kotikaupungissa. Yksi Pohjois-Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan tavoitteista onkin korjata muslimien ja ei-muslimien välille syntyneitä väärinkäsityksiä.

- Monet jäsenistämme kiertävät kouluja ja lukioita kertomassa islamista ja islamin kulttuurista jotta ihmiset ymmärtäisivät meitä paremmin, tohtori Abdul Mannan kertoo.

Kesällä YLEn uutisissa ja Rauhan Tervehdyksessä esille tuotu idea imaamien suomalaisesta korkeakoulutuksesta saa kannatusta Mannanilta. Perehdytys suomalaiseen yhteiskuntaan auttaisi muslimien integroitumisessa suomalaiseen kulttuuriin, ja rakentaisi siltoja uskontojen välille.

- Jos suomalaisissa korkeakouluissa muslimiopettajat ja suomalaiset opettajat yhdessä tarjoaisivat opetusta niin islamin opista kuin suomalaisesta kulttuurista, näkisin tällaisen hyvänä vaihtoehtona, Mannan pohtii.

Uskontojen kunnioitusta

Maahanmuuttokriittiset liikkeet usein puhuvat islamista moniarvoisuuteen sopeutumattomana uskontona, mutta ainakin Oulussa islamia harjoitetaan suvaitsevaisuuden uskona.

- Sanon aina että kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ovat hyviä ihmisiä niin perheilleen kuin yhteiskunnalle. Haluamme oppia tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja rakentaa yhdessä hyvää suomalaista yhteiskuntaa, Mannan oikaisee.