torstai 23. syyskuuta 2010

YLE: Ulkomaalaiselle kolme muuria ylitettävänä

YLE Perämeri: Ulkomaalaiselle kolme muuria ylitettävänä 23.9.2010

Yrittäjyys olisi monelle maahanmuuttajalle mieluinen elämänmuoto. Suurin este yrittäjyydelle on kuitenkin puutteellinen kielitaito. Sen lisäksi täytyy vielä selvittää kaksi muuta muuria.

- Muualta Suomeen tulleiden ihmisten yrittäjyys tai saaminen muilla tavoin täysipainoisesti mukaan työelämään olisi etu koko suomalaisen yhteiskunnalle, muistuttaa yrittäjä Adnan Galab.

- Suomen kansa vanhenee koko ajan eli töihin tarvitaan siirtolaisia ja ulkomaalaisia. Toisaalta täällä olevat ulkomaalaiset tarvitsevat hekin Suomea eli peli toimii molempiin suuntiin, miettii Palestiinasta 23 vuotta sitten Suomeen muuttanut Galab.

Galab muistuttaa, että suurin osa Suomessa asuvista ulkomaalaisista haluaa löytää tien parempaan elämään.

Kielimuuri korkein ylitettävä

Suurimpana ongelmana niin yrittäjyyden kuin muunkin sopeutumisen kannalta Galab pitää kielitaidon puutetta.

- Jokaisen tänne muuttavan on opeteltava suomen kieli. Se on avain suomalaisten ymmärtämiseen, sanoo Adnan Galab, joka on menestynyt ravintola-, majoitus- ja rakennusbisneksessä.

Galabin mukaan Suomeen sopeutumisessa on ylitettävänä kolme muuria. Korkein muuri on kielitaitomuuri, toiseksi haastavimpana hän pitää puutteellisen ammattitaidon muuria.

- Monet ihmiset tulevat kehitysmaista tänne korkean teknologian Suomeen. Ei täällä voi kehitysmaan koulutustasolla ryhtyä siivoojaksi tai puusepäksi, hän muistuttaa.

Riittävän kieli- ja ammattitaidon saatuaan on Suomessa mahdollista työllistyä joko palkkatyöhön tai yrittäjäksi. Sen jälkeen kolmannen muurin ylittäminen sujuu helposti. Kolmas muuri on suomalaisten asenne ulkomaalaisiin.

- Niin kauan kuin ei osaa suomea eikä ole kiinteästi tekemisissä suomalaisten kanssa, voi heitä pitää rasisteina. Mutta eivät suomalaiset ole rasisteja, he eivät vain ole olleet tekemisissä vieraista kansoista tai uskonnoista tulevien ihmisten kanssa, Adnan Galab sanoo.

Yhteiskunta auttaa yrittäjää

Muurien ylittämisen jälkeen ihmisten ulkomaalaisten asema on sama kuin valtaväestönkin.

- Minuun suhtaudutaan yrittäjänä ihan samalla tavalla kuin muihinkin, Galab toteaa.

Yrittäjyyden kannalta Galab pitää Suomea hyvänä maana. Julkisen vallan puolelta on tehty paljon yrittäjyyden helpottamiseksi, vaikeuksia aiheuttavat erityisesti olosuhteet.

- Suomi on oikeusvaltio, jossa tehdyt sopimukset pitävät, ketään ei tarvitse lahjoa eikä täällä toimi mafia, Adnan Galab listaa.

- Myös infrastruktuuri toimii, koulutusta työvoimaa on saatavilla ja yhteiskunta tarjoaa yrittäjälle tukiverkoston, hän lisää.

Huonojakin puolia löytyy

Miinuspuolelle Galabin mukaan kuuluvat pienestä väkiluvusta johtuva markkinoiden pienuus, korkea kynnys uuden työvoiman palkkaamiseen ja liian korkea sosiaaliturva.

- Kun palkkaan työvoimaa, joudun kilpailemaan sosiaaliturvan kanssa. Eihän sellaisessa ole laitaa, Galab miettii.

Sosiaalietuuksien hyödyntämistä Galab pitää merkkinä yhteisöllisyyden puutteesta.

- Nuorempien ihmisten joukossa on monia, jotka eivät ymmärrä, että vanhemmat ikäpolvet ovat rakentaneet sosiaaliturvan kovalla työllä. Jotkut vain haluavat nauttia sen hedelmistä tekemättä itse mitään muiden eteen, Galab sanoo.