lauantai 12. joulukuuta 2015

HS: Keskusta haluaa turvapaikan­hakijoille työluvat ilman karenssiaikoja

Helsingin Sanomat: Keskusta haluaa turvapaikan­hakijoille työluvat ilman karenssiaikoja 12.12.2015

Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen haluaa, että kaikki puolueet linjaisivat omat maahanmuuttopoliittiset kantansa.

Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen odottaa, että turvapaikanhakijoiden ja Suomessa oleskeluluvan saaneiden oikeudesta tasavertaiseen sosiaaliturvaan tulee vielä kova keskustelu.

Hallitus ilmoitti tiistaina selvittävänsä mahdollisuuksia luoda oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille oma muusta väestöstä poikkeava sosiaaliturvajärjestelmä. Edut olisivat selvästi heikommat kuin pidempään maassa oleskelleella väestöllä. Kääriäinen haluaa hallituksen selvittävän asian perusteellisesti, sillä rinnakkainen sosiaaliturvajärjestelmä voi törmätä perustuslakiin.

Keskusta julkaisi perjantaina oman linjauksensa turvapaikkapolitiikasta.

Kääriäinen veti linjauksen tehnyttä maahanmuuttopoliittista työryhmää. Hän sanoo hyväksyvänsä täysin hallituksen tiistaina julkistaman turvapaikkapoliittisen ohjelman, mutta keskusta halusi silti myös julkistaa oman paperinsa.

”Maahanmuutto ei poistu politiikan pöydältä pitkään aikaan”, Kääriäinen sanoo.

”Olisi hyvä, että kaikki puolueet linjaisivat omat kantansa. Keskeisistä kysymyksistä olisi hyvä yhteisymmärrys.”

Keskustan ohjelmassa korostuu kotouttaminen, jonka käytännön työssä kunnilla ja vapaaehtoisilla järjestöillä on suuri rooli.

Keskusta haluaa turvapaikanhakijoille työluvat ilman karenssiaikoja. Ensivaiheen kotouttamiseen pitäisi sisältyä työnteon lisäksi suomen tai ruotsin opintoja ja käytännönläheistä opastusta demokratiaan, keskusta linjaa.

Keskusta haluaa myös lisätä maahanmuuttajien sosiaaliturvan vastikkeellisuutta. Keskusta on myös valmis siirtämään päätösvaltaa maahanmuuttajien työllistämisestä kunnille.

Lasten kotihoidon kannattaja keskusta haluaa maahanmuuttajalapset päivähoitoon.