perjantai 28. lokakuuta 2016

Kansan Uutiset: Oppositiossa halutaan moninkertaistaa pakolaiskiintiö

Kansan Uutiset: Oppositiossa halutaan moninkertaistaa pakolaiskiintiö 28.10.2016

Neljän oppositiopuolueen kansanedustajat vaativat yhteisellä aloitteella Suomen pakolaiskiintiön moninkertaistamista.

Vihreiden Emma Kari, RKP:n Eva Biaudet, vasemmistoliiton Li Andersson ja SDP:n Erkki Tuomioja vaativat nykyisen pakolaiskiintiön moninkertaistamista. Edustajat jättivät aloitteensa torstaina.

He perustelevat vaatimustaan sillä, että Syyrian sisällissota on johtanut suurimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan. He muistuttavat siitä, että sotaa on joutunut pakenemaan naapurimaihin lähes viisi miljoonaa syyrialaista ja heistä yksin Turkissa on paossa 2,5 miljoonaa.

Edustajat muistuttavat useiden hallituksen ministereiden todenneen julkisuudessa, että pakolaiskiintiötä voitaisiin nostaa huomattavastikin, ”kunhan turvapaikanhakijatilanne saadaan ensin hallintaan”. Allekirjoittajat toteavat, että nyt tilanne on hallinnassa. Suomeen arvioidaan saapuvan tänä vuonna kolmanneksen vähemmän turvapaikanhakijoita kuin mitä oli ennakoitu ja viidennes siitä, mitä viime vuonna.

Surkea pikku kiintiö

Edustajat kuvaavat tilannetta kestämättömäksi ja toteavat, että sotaa pakenevat joutuvat elämään epäinhimillisissä oloissa.

– Syyriassa ja Euroopan rajoilla on valtava inhimillinen hätä. Hallitus on vastannut tähän historialliseen humanitaariseen kriisiin pienentämällä pakolaiskiintiötä, mikä on häpeällistä. Tämä ei ole se aika, kun ihmisyydestä voidaan luopua, Emma Kari sanoo

Tuomioja ihmettelee sitä, että humanitaarinen hätä ei ole vaikuttanut pysyvästi Suomen pakolaiskiintiöön. Suomi ottaa 750 kiintiöpakolaista vuodessa.

– Vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiötä nostettiin väliaikaisesti 300:lla hengellä Syyrian tilanteen vuoksi. Nyt tämäkin väliaikainen kasvu on leikattu pois. Samaan aikaan humanitaarinen tilanne Syyriassa on vain pahentunut ja Aleppon tilanne on katastrofaalinen, hän toteaa.

Kanada näyttää mallia

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on vaatinut kansainvälistä yhteisöä vastaanottamaan enemmän Syyriasta pakenevia ihmisiä. Järjestön mukaan Syyrian sisällissota on johtanut suurimpaan humanitaariseen kriisiin sitten toisen maailmansodan.

– Edelläkävijöitäkin on. Esimerkiksi Kanada on vastaanottanut lähes 30 000 syyrialaista sitten marraskuun 2015. Mallia tulisi ottaa myös muista pohjoismaista. Norja on korottanut kiintiötään merkittävästi, sen kiintiö on tänäkin vuonna 3 120. Ruotsi on ilmoittanut nostavansa pakolaiskiintiönsä 5 000 henkeen kahden vuoden sisällä, vaikka Ruotsiin saapuu moninkertainen määrä turvapaikanhakijoita Suomeen verrattuna, Li Andersson luettelee.

Hätä ja pakolaisten avuntarve ei rajoitu pelkästään Syyriaan, joten ei saa myöskään unohtaa pitkäaikaisista konflikteista tai ihmisoikeusloukkauksista kärsiviä. Maailmassa on yli 65 miljoonaa pakolaista, enemmän kuin koskaan aiemmin. Heistä 86 prosenttia on kehitysmaissa.