Kainuun Sanomat: Vaikeita rajanvetoja

Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Vaikeita rajanvetoja 24.5.2010

Myös kiistanalaisia näkemyksiä on demokratiassa voitava esittää, puolustaa ja vastustaa.

Ovatko poliittiset puolueet tai muut järjestöt vastuussa jäsentensä rasistisista lausunnoista? Voiko puoluetta sakottaa, jos joku sen kellokas yllyttää verkkokeskustelussa kansanryhmää vastaan?

Tällaisia ja muita kysymyksiä on herättänyt oikeusministeriön työryhmän esitys, jolla kiristettäisiin verkkosivujen ylläpitäjien vastuuta sivujen aineistosta. Esityksen mukaan esimerkiksi linkki rasistisille verkkosivuille voisi johtaa sakkoihin.

Ministeriö asetti työryhmän viime vuonna pohtimaan, millaisia muutoksia rasismin ehkäisy Suomen lainsäädäntöön vaatii. Tavoitteena on saattaa kansallisesti voimaan EU:n neuvoston 2008 tekemä rasismin vastainen puitepäätös ja Euroopan neuvoston tammikuussa 2003 sopima lisäpöytäkirja, joka koskee rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tietoverkkorikoksia.

Työryhmän esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.

Vähän väliä syntyy julkista keskustelua erilaisilla verkkosivuilla käydyistä keskusteluista tai yksittäisten henkilöiden kirjoituksista. Vähän väliä tällaisiin keskusteluihin kaivataan hyvin perustein myös rajoja.

Nyt niitä ollaan asettamassa. Siitä ei tule helppoa.

Sananvapaus on perusoikeus, jota ei pidä hyvässäkään tarkoituksessa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä kansainvälisten sopimusten täyttämiseksi.

Myös kiistanalaisia näkemyksiä on demokratiassa voitava esittää, puolustaa ja vastustaa. Jos laaditaan liian väljiä ja monia tulkintoja mahdollistavia pykäliä, niiden sivuvaikutuksena laillinenkin keskustelu voi tukahtua siksi, ettei sen sisältö ole niin sanotusti yleisesti hyväksyttyä.

.Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava EFFI (Electronic Frontier Finland ry) kiinnittääkin lausunnossaan huomiota useisiin työryhmän esityksen kohtiin, jotka ovat liian tulkinnanvaraisia tai jopa perustuslain sananvapaus- ja uskonnonvapauspykälien vastaisia.

Ajatus, että puolue tai järjestö voitaisiin saattaa yksittäisten jäsentensä puheista vastuuseen, on erikoinen. Jos puheet tai kirjoitukset ovat rikollisia, leivättömän pöydän ääreen kuuluu sanoja itse.

Asia muuttuu kokonaan toiseksi, jos yhteisön, esimerkiksi poliittisen puolueen, verkkosivuja ja tilaisuuksia käytetään systemaattisesti, ohjelmallisesti ja järjestön päätöksillä rasistisen propagandan tekoon.

Väkivallan ja vihan lietsontaa pitää vähentää, mutta johtuuko sen rehottaminen verkkosivuilla lopulta niinkään paljon lainsäädännön puutteista kuin siitä, ettei voimassa olevan lainsäädännön mahdollisuuksiin riittävästi tartuta?

Verkossa on määrättömästi aineistoa, johon viranomaiset voisivat ja johon heidän pitäisi puuttua jo nyt. Lakien tiukentaminen ei auta, jos poliisi ei saa voimavaroja verkkorikosten tutkimiseen tai jos se kuittaa solvaukset ja uhkaukset niiden yleisyyden takia verkon lieveilmiöinä, joille ei mahda mitään.

Asenteiden on syytä muuttua – myös poliitikkojen asenteiden. Kuinka kauan ehtivät esimerkiksi maahanmuuttoministeri Astrid Thorsiin kohdistuneet tappouhkaukset pyöriä verkkosivuilla ennen kuin ensimmäinen Thorsin ministerikollega huomasi niitä edes paheksua?