tiistai 25. toukokuuta 2010

MTV3: Kari Pyrhönen: Tämän maan tavoille ei pidä opettaa ketään

MTV3: Kari Pyrhönen: Tämän maan tavoille ei pidä opettaa ketään 8.4.2010

Keskustelu muualta maailmasta Suomeen tulevista ihmisistä on saanut viimeinkin jonkinlaisia älyn ja järjen tunnusmerkkejä. Tavallaan silmitön vihan lietsonta nettikeskusteluissa on palvellut tätä kehitystä. Vaikkapa Hesari nosti riehunnan isoksi “otsikoksi” sivuillaan. Raivo on paisunut yli äyräidensä, se on kerta kaikkiaan tulvinut poliitikkojen ja median syliin. Sitä ei voi enää sivuuttaa.

Seuraava vaihe onkin oikeasti mielenkiintoinen. Älymystö alkaa keskustella ulkomaalaisista. Päättäjien ja median asenteet painavat lopulta paljon enemmän kuin “käkkärä päisiä sosiaali lintsareita” ulos vaativan tuulipuvuston. Eikä mennyt kuin silmänisku, kun poliitikkojen keskuudesta alkaa kaikua vienosti syvien rivien näkemyksiä myötäileviä “maassa maan tavalla”-iskulauseita.

Ainoastaan vihreät ovat sanoneet julki, että mitään ”maan tapoja” ei ole. Eräs palkittu aikakauslehtikolumnisti ehti jo nuijimaan vihreät pilalle lellityiksi suvaitsijoiksi, jotka eivät olisi pahaa maailmaa nähneetkään. Joku viisas poliitikko keksii vaatia ulkomaalaisia noudattamaan lakejamme tai lähtö tulee. Niille pitää sanoa, että kunniamurhia ei meillä tehdä. Yhteiset arvot, joo.

Itä-Uudellamaalla paljastui äskettäin (taas) ”perheen synkkä salaisuus”. Suomalainen isä ja äiti käyttivät yhdessä omia lapsiaan hyväksi useita vuosia. Yksi lapsista oli kehitysvammainen. Olisikohan jonkun poliitikon pitänyt kertoa heille, että meillä tuollainen on törkeä rikos. Näinkö ihmiset saataisiin ihmisiksi? Ja mihin tällaiset isät ja äidit pitäisi karkottaa?

Loukkaamme lastemme - ja vanhustemme ihmisarvoa. Syömme surkeaa ruokaa, vajoamme ruutujen ääreen tylsään mukavuudenhaluumme, sairastumme ja ruuhkautamme julkisin varoin ylläpidettävän terveydenhuollon. Avioliitot hajoitamme sen seitsemän kertaa milloin poliisin huostassa, milloin lehtien palstoilla. Pohojanmaalla kumarramme kepua ja pelkäämme jumalaa - etelässä kiellämme samat asiat.

Me?

Siis mihin ihmeen maan tapaan maahanmuuttajat pitäisi siniristilipun alla opettaa? ”Vapauteemme” vai? Ihan vapaasti vaan, mutta jos joku ei sitä halua, ehkä olisi todella parempi rajalla valistaa, että ei kannata tulla.

x x x x x

Minua on aina ärsyttänyt ihmisyyden rajaaminen maiden rajojen sisään. Me olemme enemmän ihmisiä kuin jotkut ulkomaalaiset, tänne ei tarvitse tulla pelastusta anelemaan. Jos olisimme rehellisiä, tajuaisimme että me syytämme “maahanmuuttajia” kaikesta siitä, mitä itsekin teemme. Istumme linnassa, koska teemme hirviömäisiä tekoja, kuppaamme sosiaalitukia ja harrastamme outoja uskontoja.

Poliitikon on tietysti parempi kailottaa latteita lauseitaan, jotta kaikki ostareiden äänet eivät pakenisi Soinille.

Demari-lehti teki joku päivä sitten oivan jutun pääkaupunkiseudulla työtä(!) tekevistä ulkomaalaisista: Eri alojen autokuskeista, siivoojista sairaaloissa ja firmoissa jne… Jos he ryhtyisivät lakkoon, hukkuisimme paskaan ja liikenne seisoisi.

Maailma muuttuu. Pääomat ja bisnes siirtyvät Aasiaan: Kiinaan ja Japaniin. Kiina sijoittaa Afrikkaan. Kehitysmaat vaurastuvat. Sulkeutuva EU kuihtuu ja menettää merkitystään. Mitä tästä seuraa? Älä mieti, ei kannata.

PS.
Julkisen Sanan Neuvosto, JSN taipui julkisen paineen edessä (ja Hazard jo aiemmin anteeksipyytelyllään). Kolumnissa oli ylilyöntejä. Samalla sen mediakritiikki oli nerokasta, päätöksessään JSN kehui kirjoituksen juuri tästä syystä - ja kaatoi sen. Vain yhdellä JSN:n jäsenellä oli medialukutaitoa.