torstai 27. toukokuuta 2010

Verkkouutiset: Hakola: Kerjäläisiä Suomeen järjestäneet saaneet syytteitä Romaniassa

Verkkouutiset: Hakola: Kerjäläisiä Suomeen järjestäneet saaneet syytteitä Romaniassa 27.5.2010

Kansanedustaja Juha Hakolan (kok.) mukaan Romaniassa on nostettu syytteitä kerjäläisiä Suomeen järjestäneitä henkilöitä vastaan.

Eduskunta keskusteli myöhään yöllä neljän kansanedustajan ja puhemiehen voimin poliisikansanedustaja Juha Hakolan lakialoitteesta. 51 kansanedustajan allekirjoittama aloite kieltäisi kerjäämisen yleisillä paikoilla.

Juha Hakola mainitsi lähetekeskustelussa viimeaikaisista tiedoista, joiden perusteella "voidaan epäillä kerjäläisiä käytettävän hyväksi rikollisten toimesta".

- Saatujen tietojen mukaan Romanian syyttäjäviranomaiset ovat nostaneet syytteen kymmentä henkilöä kohtaan ihmiskaupalle tyypillisestä toiminnasta. Tietojen mukaan kyseiset henkilöt ovat järjestäneet henkilöitä kerjäämään nimenomaisesti tänne Suomeen, Juha Hakola sanoi.

Lakialoitetta eduskunnalle esitelleen Hakolan mukaan aloite on linkitetty julkisuudessa valitettavan voimakkaasti vain romaneihin.

Kerjääminen oli kielletty Suomessa useimpien kaupunkien järjestyssäännöissä vielä vuosikymmen sitten. Kerjäämistä ei juuri esiintynyt yleisillä paikoilla 2003, kun nykyinen järjestyslaki tuli voimaan.

- Kukaan ei tuolloin osannut kuvitella, että kerjääminen yleistyisi näihin mittasuhteisiin, joihin se nyt on paisunut, Hakola kuvaili.

Puheensa alussa Hakola korosti, että lakialoitteella on tarkoitus muuttaa järjestyslakia.

- Järjestyslain tarkoituksena on edistää järjestystä ja turvallisuutta yleisillä paikoilla. Siis korostan tässä vielä: yleisillä paikoilla. Lakialoite ei siis koske luvanvaraista rahankeruuta, katusoittoa eikä taiteellista esiintymistä yleisellä paikalla. Myöskään urheiluseurojen rahoitukseen tai vaalirahoitukseen tällä lakialoitteella ei ole yhtymäkohtia, Juha Hakola totesi.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastusti lakialoitetta keskiviikkona toteamalla, että "koko kansalaisyhteiskuntahan perustuu rahankerjäämiseen". Vanhanen ihmetteli, vedetäänkö kerjäämisen raja liituraitapuvun ja kerjäläisvaatteiden välille.