keskiviikko 26. toukokuuta 2010

YLE: Lipponen laittaisi pisteen ulkomaalaisten maksuttomalle opiskelulle

YLE Uutiset: Lipponen laittaisi pisteen ulkomaalaisten maksuttomalle opiskelulle 26.5.2010
Savon Sanomat: Yliopistoja tukeva Paavo Lipponen:Ulkomaalaisten ilmaisopiskelulle pantava piste

Suurelle joukolle ulkomaalaisia opiskelijoita ei pidä antaa yliopisto-opetusta täysin ilmaiseksi, sanoo entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) Savon Sanomien haastattelussa . Suomalaisten opiskelijoiden koulutuksen Lipponen pitäisi jatkossakin maksuttomana.

Lipponen otti asiaan kantaa osallistuessaan Itä-Suomen yliopiston kansalaiskeräykseen. Paavo Lipponen on oman yrityksensä kautta lahjoittanut kolmelle suomalaisyliopistolle yhteensä 20 000 euroa.

Yliopistouudistus on Lipposesta oikeansuuntainen. Hänestä myös ammattikorkeakoulu tarvitsisi voimakkaita uudistuksia.

- Ammattikorkeakoulukenttä on päässyt rönsyilemään, sillä kuntayhtymillä eivät ole asiat pysyneet hallinnassa. Voimia on yhdistettävä ja saatava ryhtiä toimintaan. On tiukemmin katsottava, mitä koulutusta annetaan.

Lipponen korostaa, että Suomen on panostettava nykyistä enemmän koulutukseen ja tutkimukseen.