perjantai 28. toukokuuta 2010

Kaleva: Romanien asema ei korjaannu lanteilla

Kaleva, pääkirjoitus: Romanien asema ei korjaannu lanteilla 28.5.2010

Pääministeri Matti Vanhanen otti keskiviikkona ennakkoluulottomasti kantaa Suomeen tulleiden romanien avustamiseen. Vanhanenhan totesi, että kerjäläisongelma ratkeaisi muutamassa viikossa, jos suomalaiset lopettaisivat rahan antamisen tulijoille.

Vetoomus on odotetusti tulkittu kylmäkiskoiseksi. Jos tavoitteena on kuitenkin romanien parantaa pysyvästi romanien elämää, Vanhanen on enemmän oikeassa kuin moni muu.

Romanien surkea asema entisessä Itä-Euroopassa ei muutu suomalaisten lanteilla miksikään. Sen sijaan almut pitävät yllä elinkeinoa, joka ei tarjoa ihmiselle mitään näkymää paremmasta tulevaisuudesta. On myös viitteitä siitä, että romanien liikkuminen kotimaidensa ulkopuolella on ainakin osaksi rikollisten organisoimaa.

Tulijoiden kotimaiden hallitukset epäilemättä mielellään ulkoistavat vähemmistön aseman kohentamisen muulle Euroopalle. Totta toisaalta onkin, että romanien elämän parantamista pitää viedä eteenpäin myös yleiseurooppalaisena kysymyksenä. Tässä EU on ollut aivan unessa. Yhteinen vastuu tulee kuitenkin kannetuksi väärällä tavalla, jos muut eurooppalaiset tukevat vahingollisen kerjäämisperinteen pysymistä hengissä.

Tilanne on toinen, jos Suomeen tulee todella akuutissa hädässä olevassa ihmisiä. Silloin heistä pitää huolehtia. Harvan tänne tulleen kerjääjän tilanne on niin huono.

Eduskunnassa tehty lakialoite kerjäämisen kieltämisestä lähtee hoitamaan ongelmaa väärää kautta. Etenkin aloitteen perustelussa oleva ajatus, jonka mukaan kerjäläiset vähentävät kaupunkiviihtyvyyttä, on kyseenalainen. Samalla perusteella voitaisiin kieltää arvioijasta riippuen melkein mikä tahansa urbaani ilmiö.