torstai 27. toukokuuta 2010

Ilta-Sanomat: Sellon tragedian uhrin poika: Miksei häntä karkotettu?

Ilta-Sanomat: Sellon tragedian uhrin poika: Miksei häntä karkotettu? 27.5.2010
Uusi Suomi: Uusia paljastuksia Shkupollista – ”Miksi häntä ei karkotettu?”

Espoon Sellon joukkomurhaaja Ibrahim Shkupolli oli todistajien mukaan sairaalloisen mustasukkainen mies.

Hänen ensimmäinen uhrinsa oli entinen avopuoliso, 42-vuotias nainen. Naisen poika kertoi vainosta poliisille esitutkinnassa. Aikuinen poika aavisteli pahaa heti, kun oli kuullut Sellossa tapahtuneesta ammuskelusta, ja soitti poliisille.

- Olin huolissani sukulaisten hengen vuoksi, koska Ibrahim on useasti uhannut koko sukua, myös mummovainaata, ja sanonut, että äiti lähtee viimeisenä, poika kertoi poliisille.

Hän sanoi, että jo matkalla oli arvattavissa, kuinka on käynyt. Poliisiasemalla hän sai tiedon äitinsä kuolemasta.

Shkupolli oli onnistunut tunkeutumaan uudestaan naisen elämään, vaikka lähestymiskielto oli määrätty.

- Äiti oli antanut minulle käsityksen siitä, että hän ei pidä mitään yhteyttä Ibrahimiin. Hän oli rakentanut tavallaan itselleen uuden elämän Espoossa ja oli iloinen työpaikasta, asunnosta, autosta ja kissasta. Äiti oli iloinen.

Poika kertoi, että Shkupollin muu suku on mukavia ja ystävällisiä ihmisiä.

- Ibrahim on pahoinpidellyt ja tehnyt rumempia rikoksia Suomessa ja olen ihmetellyt, miksi häntä ei ole karkotettu Suomesta.

Pojan mukaan heidän elämänsä oli "lapsuudesta asti ollut pelkoa".

- Olemme äitini kanssa paenneet lastenkotiinkin. Lähestymiskiellot eivät ole auttaneet, koska niiden perusteella ei voi tehdä mitään.

Shkupolli oli pojan mukaan käynyt välillä Kosovon sodassa. Sieltä palattuaan hän oli "jollakin tavalla muuttunut mies, ihan kuin päässä olisi naksahtanut".

- Minulle on jo lapsuudesta jäänyt mieleen, kuinka Ibrahim oli aina välillä todella raivoissaan ja silloin hän rikkoi paikkoja ja aiheutti sotkua. Kun hän oli aikansa riehunut, niin hän lähti kotiinsa. Hän aina mollasi äitiä.

______________________________

Uusi Suomi: Uusia paljastuksia Shkupollista – ”Miksi häntä ei karkotettu?”

Sellon ammuskelijan Ibrahim Shkupollin surmaaman entisen naisystävän läheiset kertovat todistajanlausunnoissaan Shkupollin ihailleen avoimesti väkivaltaa ja kehuskelleen muun muassa Helvetin enkelien jäsenyydellään.

Naisen pojan mukaan Shkupolli oli sanonut, että "hän on Helvetin enkeleissä". Shkupolli oli kehuskellut pojalle päässeensä järjestössä "suosioon" ja johtajan tykkäävän hänestä.

Nainen oli kertonut myös veljelleen Shkupollin sanoneen olevansa Helvetin enkeleitten jäsen. Naisen veli kuitenkin epäilee todistajanlausunnossaan puheiden todenperäisyyttä. Hän ihmettelee olisiko moottoripyöräjärjestö halunnut riveihinsä miehen, joka "aina ihaili avoimesti sotimista ja taisteluita ja aseita".

Keskusrikospoliisin mukaan poliisin tietojärjestelmään oli ennen uudenvuoden verityötä kirjattu vuosina 1993-2009 yhteensä 51 rikosasiaa, joissa Shkupolli oli ollut epäiltynä. Vuonna 1990 Suomeen tulleella Shkupollilla ei kuitenkaan ollut rikosrekisteriä. Rikosrekisteriin tulee merkintä, mikäli henkilö tuomitaan rikoksesta ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Viidessä rikosasiassa asianomistajana oli surmattu naisystävä, joka oli myös hankkinut Shkupollille lähestymiskiellon. Naisen poika kertoo todistajanlausunnossaan perheen elämän olleen "minun lapsuudesta asti pelkoa" ja hämmästelee, ettei Shkupollia ole karkotettu Suomesta.

-Ibrahim on pahoinpidellyt ja tehnyt rumempia rikoksia Suomessa ja olen ihmetellyt miksi häntä ei ole karkotettu Suomesta, poika sanoo todistajanlausunnossaan.

Pojan mukaan esimerkiksi Shkupollin veli oli karkotettu, vaikka tämä oli "ihmisenä mukava ja ystävällinen".
Shkupollilla on pojan mukaan ollut myös häntä koskenut lähestymiskielto. Shkupolli oli vuosien mittaan uhkaillut koko perhettä sekä pojan äidin tuttavia ja työtovereita.

Pojan mukaan Shkupollin "päässä naksahti" sen jälkeen, kun hän palasi synnyinmaastaan Kosovosta, jossa oli ollut sotimassa siviiliarmeijan riveissä. Kosovon-visiitti tapahtui Suomessa olon aikana.

Naisen poika ja useat muut läheiset ihmettelevät krp:n materiaalissa, miksi nainen päästi sairaalloisen mustasukkaisen miehen uudelleen lähelleen hieman ennen uudenvuoden tragediaa.