Helsingin Sanomat, näkökulma: Hanna Kaarto: Viha on kasvanut Suomessa 10.4.2011
Miksi Oulun kahakka ei oikeastaan yllättänyt kovin paljon? Siksi, että vihamielinen tunnelma on kytenyt ja vahvistunut Suomessa jo jonkin aikaa. Pelottavaa siinä on sekin, että se ei ole mitattavissa oleva asia. Se on monen jakama tunne, joka syntyy heikoista signaaleista ja erillisistä, myös eriasteisista, havainnoista. Vaalien alla tunteet nousevat aina pintaan, mutta tämä on erilaista.
Oulun hyökkäys ei ilmeisesti ollut suunniteltu. Sattumalta se paljasti monille myös uutta tietoa siitä, minkälaista väkeä vaalikentillä liikkuu. Nettisivun perusteella kyseinen porukka kannattaa kansallissosialismia ja vastustaa YK:n rasisminvastaista viikkoa, esimerkiksi. Huomion kohteena on valkoihoisten väheneminen maailmassa ja äänioikeutettujen maahanmuuttajien määrän kasvu.
Rasismi pysyy Suomessa enimmäkseen julkisuuden pinnan alla, ja kun se pulpahtaa esiin, muistutetaan, että kyse on yksittäistapauksesta.
Julkisuudessa puhutaan "maahanmuuttokriittisyydestä", joka saattaa käytännössä tarkoittaa mitä vain. Rasistinen hivuttaminen ja yhä suurempi suvaitsevaisuus sitä kohtaan, miten vihamielisesti saa puhua ja käyttäytyä, on lisääntynyt.
Ylätasolla se ei näy, vaan kierrokset näyttävät käyvän kansan pariin perhosen siiveniskun tavoin. Kun poliitikko sanoo "maassa maan tavalla", kansalainen aloittaa ostarilla rähinän pakolaisen kanssa. Kun poliitikot alkavat puhua sukupuolineuraalista avioliittolaista, jotkut hyökkäävät Setan Pride-kulkueeseen.
Vihamielisiä purkauksia syntyy puolin ja toisin. Sattumia? Yksittäistapauksia? Toivottavasti, sanovat poliitikot. Mitä muuta he voisivatkaan? Ja kaikki tuomitsevat rasismin – määrittelemättä, mitä se on.
Viime päivinä korviin on kantautunut tällaisiakin kertomuksia: Suomenruotsalainen lapsi puhui ystävänsä kanssa metrossa omalla äidinkielellään, kun vieras aikuinen tuli komentamaan, että Suomessa puhutaan suomea. Myös aikuisille ruotsinkielisille on huomauteltu ruotsin puhumisesta.
Yksittäistapauksia, joihin puuttuminen ulkopuolisena voi tuntua liioittelulta. Vai olisiko vihdoin aika madaltaa puuttumisen kynnystä? Onhan aikakin muuttunut.