sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

YLE: "Romanikulttuuri hukkuu vääriin mielikuviin"

YLE Tampere: "Romanikulttuuri hukkuu vääriin mielikuviin" 10.4.2011

Suomessa elää noin 11 000 romania. Joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta yksittäisen romanin ajatellaan silti usein edustavan koko yhteisöä. Tamperelainen Kasimir Palm ei päälle päin näytä noudattavan romanien kulttuuria, mutta sanoo silti edustavansa paitsi itseään, myös perhettään ja koko yhteisöään.

Itseään rujon näköiseksi tatuoiduksi kaljupääksi nimittävä Palm on kasvanut romanikulttuurissa koko ikänsä, mutta koska hän ei käytä perinteisiä romanimiehen vaatteita, luullaan häntä useimmiten ulkomaalaiseksi. Vaikka perinteiset pukeutumissäännöt eivät ole häneen tarttuneet, istuvat esimerkiksi kodin hyvät tavat tiukassa.

- Romanitausta näkyy elämässäni tietynlaisena tapakulttuurina. Tärkeintä on vanhempien kunnioitus. Olen jo 29-vuotias, mutta jos isäni soittaa ja pyytää minulta jotakin, tottelen heti. Yhteenkuuluvuus perheen kanssa on kaikista tärkeintä, Kasimir Palm sanoo.

Romanikieltä Palm ei puhu muutamaa sanaa enempää.

- Silloin tällöin sitä puhutaan muutama sana perheen kesken jos ei haluta muiden ymmärtävän. En kuitenkaan pystyisi hoitamaan romanikielellä päivittäisiä asioita, tulen paremmin toimeen suomi-englanti-linjalla.

Kielen kuolema huolettaa nuorta miestä.

- Jos romanikieltä ei aleta elvyttää, se jää todella pienen porukan kieleksi ja häipyy ehkä kokonaan. Perheiden pitäisi osata vaatia kieliopintoja nuorilleen ja vaalia kieltä myös itse kotioloissa.

Romanilta vaaditaan 120 prosenttia

Kasimir Palm työskentelee lastenkodissa ohjaajana ja baarin ovella portsarina.

- Kun romani saa töitä, hänen pitää suoriutua tehtävistään 120-prosenttisesti ja sittenkin olla vielä parempi kuin valtaväestöön kuuluvat. Romani on silmätikkuna niin kauan kunnes hänet hyväksytään ihmisenä eikä romanina.

Romaneita on arvosteltu siitä, ettei kulttuurin sisäisiä kielteisiä asioita haluta myöntää ja ottaa esiin. Esimerkiksi Rainer Friman ja Kipa Lundberg ovat saaneet osakseen kovaakin kritiikkiä puhuttuaan esimerkiksi romanien alkoholinkäytöstä tai naisen asemasta romanikulttuurissa. Kasimir Palmin mielestä nyt jos koskaan asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä.

- Ei romanikulttuuri ole pelkästään sitä, että soitellaan kitaraa ja laulellaan. Kulttuurimme hukkuu vääriin mielikuviin, jotka eivät tänä päivänä pidä paikkaansa. Aina kun vaikeita asioita otetaan esille, niistä tulee kauhea riita, mikä tekee asioista aina vaan pahempia, Palm suree.

Perjantain kansainvälistä romanipäivää Palm vietti leppoisasti.

- Vaimokkeen kanssa tehdään jotain ruokaa, nuori mies maalaili Tampereen Radion perjantaisen iltapäivälähetyksen päätteeksi.