torstai 7. maaliskuuta 2013

Yle: Somalinuorten valokuvat kertovat arjesta kahden kulttuurin välissä

Yle Turku: Somalinuorten valokuvat kertovat arjesta kahden kulttuurin välissä 7.3.2013

Turussa asuvien somalialaisperheiden nuorimmat elävät kahden kulttuurin välissä. Vanhemmat toivovat nuorten vaalivan somalialaisia perinteitä, yhteiskunta puolestaan vaatii suomalaiseen kulttuuriin sopeutumista. Valokuvanäyttely kertoo miltä arki näyttää kahden kulttuurin ristitulessa.

Somalinuoret kuvasivat itseään ja ystäviään arkisissa tilanteissa, kuten parturissa tai nuorisotapahtumassa. Syntyi syksyllä 2012 julkaistu suomalaisista somalinuorista kertova kirja "Mun Stadi” ja näyttelyitä, joista viimeisin pystytettiin Turkuun.

- Tämä oli mielestäni mahtava projekti, jonka sai toteuttaa yhdessä ystävien kanssa. Samalla tutustuimme myös mediamaailmaan, mikä innosti tekemään kaikkea mediaan liittyvää jatkossakin, kertoo puolitoistavuotiaana Suomeen muuttanut Mohamed Isse.

"Mun silmin - Suomessa asuvien somalinuorten kuvakulmia maailmaan" -näyttely avautuu Turun Siirtolaisuusinstituutissa torstaina. Mukana on Suomessa asuvien somalinuorten ottamia valokuvia, kaksi somalinuorten tekemää videoinstallaatiota sekä Turun alueen somalikulttuurin osalta somalialaista esineistöä.

- Toivon, että valokuvat herättävät keskustelua ja avartavat ihmisten näkökulmia. Somalinuoret elävät kuvissa ihan samanlaista elämää kuin muutkin nuoret Suomessa, eikä siinä ole mitään uutta, Isse kuvailee.

Molemmat, kirja ja näyttely, ovat osa taiteen tohtori, tutkija Helena Oikarinen-Jabain tutkimushanketta, jossa somalitaustaiset nuoret ovat kanssatutkijoina tuottaneet tutkimusaineistoa.

- Lähdin etsimään vastausta siihen, mihin Suomessa asuvat somalinuoret omasta ja muiden mielestä tässä yhteiskunnassa kuuluvat ja miten he kokevat suomalaisuutensa, kertoo hanketta koordinoiva ja johtava Oikarinen-Jabai.

Oikarinen-Jabain mukaan kuvista ja videoista syntyi kokonaisuus, jossa somalinuoret määrittelevät omaa minuuttaan ja pohtivat esimerkiksi ennakkoluuloja.

- Valokuvista välittyy heidän kokemuksensa, millaisia asioita he näkevät ja miten he viettävät vapaa-aikaansa. Uskon, että projekti on vahvistanut nuorten kokemusta omasta osallisuudestaan suomalaisessa kulttuurissa.

Turussa asuvat somalinuoret helposti väliinputoajia

Arviolta tuhannella turkulaisella on juuret Somaliassa. Yksi heistä on kaupunginvaltuutetuu Roda Hassan, joka on huolissaan nuorista turkulaisista.

- Olen huolissani niistä somalinuorista, jotka eivät kuulu mihinkään, kun esimerkiksi jatko-opiskelupaikka on jäänyt saamatta. Tilastojen mukaan maahanmuuttajista juuri somalitaustaisilla nuorilla on suurin työttömyysprosentti.

Hassanin mukaan on ristiriitaista, että vaikka nuoremmalla somalisukupolvella on enemmän mahdollisuuksia, se ei silti löydä paikkaansa.

- Vaikka nuori olisi saanut opiskelunsa vaikkapa ammattikoulussa valmiiksi, ei hän yrityksistä huolimatta välttämättä saa töitä. Tämä on huolestuttavaa, Hassan sanoo.

Suomessa lähes koko elämänsä elänyt ja nyt 24-vuotias Mohamed Isse on kuitenkin sitä mieltä, että oma asenne ja positiivisuus ratkaisee.

- Jokainen jolle pystyn antamaan hyvän ensivaikutelman, saattaa muuttaa käsityksiään ja ajatteluaan. Uusiin asioihin tottumiseen menee aina aikaa, joskus useampi sukupolvi. Myös ennakkoluuloja on aina ollut ja uskon, että tulee aina olemaan, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kuitenkin vähemmän kuin enemmän, Isse sanoo.

Mistä on kyse?
- Turun siirtolaisinstituutissa avautuu somalinuorten näyttely "Mun silmin - Suomessa asuvien somalinuorten kuvakulmia maailmaan" torstaina
- Näyttely on osa taiteen tohtori, tutkija Helena Oikarinen-Jabain tutkimushanketta, jossa somalitaustaiset nuoret ovat kanssatutkijoina tuottaneet tutkimusaineistoa
- Osana projektia syntyi myös kirja "Mun stadi", jossa Oikarinen-Jabai kuvaa seitsemän somalialaissyntyisen nuoren elämää Helsingissä