Yle: Vuoden pakolaisnainen vaalii burmalaisia perinteitä

Yle: Vuoden pakolaisnainen vaalii burmalaisia perinteitä 7.3.2013
Pakolaisavun tiedote: Vuoden 2013 pakolaisnainen on Mi Mi Po Hti

Mi Mi Po Hti saapui Suomeen 13 vuotta sitten. Nyt hän hoitaa lapsia ja opettaa nuorille entisen kotimaansa kieltä ja kulttuuria.

Myanmarista eli entisestä Burmasta lähtöisin oleva lastentarhanhoitaja Mi Mi Po Hti on valittu vuoden pakolaisnaiseksi. Valinnan teki Suomen Pakolaisapu, joka painotti tänä vuonna kulttuurin sekä lasten ja nuorten parissa tehtyä työtä.

50-vuotias Mi Mi Po Hti saapui Suomeen lähes 13 vuotta sitten. Suomi valikoitui kohdemaaksi melkeinpä sattumalta. Sitä ennen hänen perheensä oli ollut vuosikausia Myanmarissa maan sisäisenä pakolaisena.

Perhe lähti pakolaisleirille naapurimaahan Thaimaahan sen jälkeen, kun nuorin lapsi oli sairastunut. Leirillä he odottelivat melkein vuoden ajan. Hti kertoo, että lähteminen kotimaasta oli vaikeaa, mutta Suomeen pääsy oli lopulta helpotus.

- Suomessa saimme turvaa ja rauhaa, hän kertoo Yle Uutisten haastattelussa.

Outo kieli ja sää vaativat totuttelua

Alussa sopeutuminen ja uuden elämän rakentaminen kaukaisessa maassa oli hankalaa.

- Ensimmäinen vaikea asia oli suomen kieli ja toinen oli ilmasto, Hti hymyilee. Nyt perheen elämä on kuitenkin asettunut uomiinsa.

Ammatiltaan Hti on historian opettaja ja lähihoitaja. Hän on ollut kahdeksan vuotta lastenhoitajana helsinkiläisessä päiväkodissa, koska pitää lasten parissa työskentelystä.

Mi Mi Po Hti oli mukana perustamassa Suomeen burmalaista yhdistystä ja on toiminut sen ensimmäisenä naispuheenjohtajana. Burmalaisnuorille hän opettaa yhdistyksen piirissä entisen kotimaansa kieltä ja perinteitä.

Suomessa vellova rasismikeskustelu ei ole jäänyt vuoden pakolaisnaiselta huomaamatta. Hti kertoo itsekin kohdanneensa muukalaisvastaista huutelua, kun tuntemattomat miehet kehottivat kadulla häntä lähtemään pois Suomesta.

Hän kertoo vastanneensa miehille, että se on päättäjien asia.

- En ole vihainen heille, koska Suomi on heidän maansa, ymmärrän sen, mutta mihin me olisimme lähteneet. Emme olisi voineet selvitä kotimaassamme, Hti sanoo.

_____________________________

Pakolaisavun tiedote: Vuoden 2013 pakolaisnainen on Mi Mi Po Hti

Lastenhoitaja Mi Mi Po Hti on vuoden pakolaisnainen 2013. Hän on saapunut Suomeen Burman metsissä piileskelyn ja thaimaalaisen pakolaisleirin kautta kolmetoista vuotta sitten.

Myanmarin, entisen Burman pääkaupungissa Rangoonissa oli suuria opiskelijamielenosoituksia sotilashallintoa vastaan vuonna 1988. Noin 3000 mielenosoittajaa kuoli, ja armeijan joukot tekivät uuden vallankaappauksen. Mielenosoituksiin osallistunut Mi Mi Po Htin mies joutui pakenemaan monien muiden tavoin.

“En kuullut kuuteen vuoteen miehestäni mitään. En tiennyt, onko hän elossa vai kuollut”, Hti kertoo. Pariskunnan esikoinen oli isän paetessa kolmen kuukauden ikäinen. Äiti ja poika asuivat kuusi vuotta pienessä kaupungissa Rangoonin lähellä ja vain odottivat. Poika kasvoi ja alkoi kysellä isästään, eikä äidillä ollut muuta näyttää kuin valokuva. ”Olin surullinen, mutta lapsen edessä minun oli oltava vahva.”

“Rukoilin joka päivä mieheni puolesta, ja lopulta sain ystävän kautta tiedon, että hän on Thaimaan ja Burman rajalla. Tapasimme vihdoin niin monen vuoden jälkeen”, Hti kertoo. Valokuvan perusteella poika muisti isänsä ulkonäöltä ja osasi juosta miesjoukossa isänsä syliin. Alkoi koko perheen maansisäinen pakolaisuus.

Luonnon armoilla metsässä

Viiden vuoden ajan perhe piileskeli metsässä raja-alueella noin kahdensadan muun pakolaisen kanssa. Välillä ryhmä hajaantui ja tuli taas yhteen. Historian opettaja toteutti kutsumustaan myös äärimmäisissä oloissa. Mukana metsäleireillä oli kymmeniä lapsia, joita Hti opetti.

“Metsässä oli pelottavaa. Oli pimeää, ja kuuntelimme bambumajastamme yön ääniä, villieläimiä ja rasahduksia. Elefanttilauman kuuleminen pelotti, tulevatko ne lähemmäs?” muistelee Mi Mi Po Hti.

Villieläinten lisäksi hallituksen joukot uhkasivat perhettä. Perhe joutui vaihtamaan viiden vuoden metsässä asumisen aikana paikkaa ainakin viisi kertaa.

“Vaihtaessamme paikkaa kävelimme päivän, välillä kaksi. Uudessa leirissä oli rakennettava bambukoti uudestaan. Bambujen käsittely sattui, kädet olivat haavoilla”, kertoo Hti. Perhe oli kuitenkin yhdessä, ja kasvoi. Kuopus syntyi metsässä.

Thaimaan kautta Kuopioon turvaan

Viiden vuoden metsäelämä oli rankkaa koko perheelle. Ruokaa oli vähän. Avustusjärjestön kautta he saivat vähän riisiä. Perhe keräsi bambua ja paistoi sitä. Isä ja poika saattoivat olla koko päivän kalassa saaliitta. Joskus ryhmä sai ammuttua villisian.

Pojat sairastelivat paljon, ja perhe päätti hakea turvaa rajan toiselta puolen. Thaimaassa mies pidätettiin papereiden puutteesta, ja muu perhe pääsi pakolaisleirille turvaan. Lopulta myös mies päästettiin leirille, ja perhe haki YK:n kiintiöpakolaisohjelman kautta Suomeen.

“Oli surullista lähteä pakolaiseksi niin kauas, emme me minnekään halunneet lähteä. Elämänmuutos tulisi olemaan valtava”, Hti kertoo. ”Emme tienneet Suomesta mitään. Meille näytettiin esitteitä muutamista maista. Yhdysvaltojen esitteessä houkuteltiin töihin. Suomen esitteessä luki home sweet home. Se jäi mieleemme. Siksi valitsimme Suomen.”

Suomen virkamiesten haastattelujen jälkeen perhe tuli valituksi Suomen vuosittaiseen pakolaiskiintiöön ja saapui vuoden leirillä oleskelun jälkeen Kuopioon joulukuussa 2000. Ensimmäiset burmalaisryhmät oli otettu Suomeen samana vuonna.

Kuopiossa oli kolmekymmentä astetta pakkasta, pimeää ja kylmää. “Meille ei kukaan ollut kertonut kylmyydestä, emme olleet koskaan kokeneet sellaista”, Hti muistelee. Ensijärkytys oli suuri, mutta se helpotti, kun Kuopiossa oli kaikki valmiiksi järjestetty. Vuosien vaikeuksien jälkeen perheellä oli vihdoin oma koti.

“Meidät vietiin omaan asuntoomme, jossa oli huonekalut valmiina ja jääkaapissa ruokaa. Seuraavana päivänä saimme lämpimiä vaatteita. Olin huojentunut, olimme turvassa uudessa kodissamme”, Hti kertoo ensihetkistään.

Apua uusille tulijoille

Ilmastoon on edelleen vaikea tottua, ja Mi Mi Po Hti neuvoo uusia burmalaistulokkaita kylmyyteen varautumisessa. Hän antaa neuvoja myös talousasioissa, auttaa työn tai opiskelupaikan etsinnässä ja kannustaa ihmisiä yrittämään elämässä eteenpäin. ”Valittaminen ei auta, on mentävä sinnikkäästi haasteiden yli”, Hti uskoo.

Rahattomina tulevat uudet pakolaiset hän vie kirpputoreille. “Ihmiset tarvitsevat uusia vaatteita ja tavaroita, mutteivät aina ymmärrä, ettei heillä heti Suomeen tultuaan ole varaa ostaa merkkituotteita”, Hti kertoo.

Rasismi on lisääntynyt

Kolme miestä lähestyi Mi Mi Po Htita bussipysäkillä viime vuonna. He olivat kiinnittäneet huomionsa pitkään mustaan tukkaan. “Oletko ulkomaalainen? Oletko töissä?” miehet kysyivät. Hti kertoi työskentelevänsä päiväkodissa ja olevansa pakolainen. Miehet käskivät hänen palata takaisin sinne, mistä oli tullut.

“Minne minä voisin muka mennä? Mieheni ei edelleenkään saa palata Burmaan, ja muissa maissa olisimme niin ikään pakolaisia”, Hti miettii. Hän oli käskenyt miesten mennä keskustelemaan asiasta eduskuntaan, jossa päätökset pakolaisten vastaanottamisesta tehdään. Miehet olivat vaienneet ja lähteneet. Rasismin kohtaaminen ei ollut ensimmäinen: kolmisen vuotta aiemmin häntä oli syytetty kadulla suomalaisten työpaikkojen viemisestä.

Työssään lastenhoitajana Hti kokee myös olevansa erilainen. Pienet lapset ihmettelevät ensin hänen ihonväriään ja mustaa tukkaa, ja saattavat aluksi pelätä. Usein viikon sisään heistä on jo tullut ystäviä, koska Hti kohtelee lapsia kuin omiaan – antoipa yksi lapsista nukelleen nimen Mi Mi Po.

“Olen kertonut perheelleni kohtaamastani rasismista. Poikien on hyvä varautua siihen ja muistaa, että olemme saaneet Suomessa oikeuksia, mutta meillä on myös velvollisuuksia. Meidän on tärkeää maksaa veroja ja osallistua näin yhteiskunnan rakentamiseen”, Hti kertoo. Perheen elämää kuvaa hänen mielestään parhaiten sana yrittää. Heti Suomeen tultuaan Htin pariskunta hakeutui suomen kurssille, ja kielitaidon riitettyä töihin. Mies työskentelee postin jakelukeskuksessa.

Mi Mi Po Htin pojat ovat nyt 24- ja 16-vuotiaat. Vanhempi poika työskentelee painotalossa, nuorempi käy lukion ensimmäistä luokkaa. Pojat puhuvat sujuvaa burmaa, toisin kuin monet muut Suomessa asuvat burmalaisnuoret. Hti perusti miehensä kanssa Suomen burmalaisen yhdistyksen, jonka yhtenä toimintamuotona on tarjota kulttuurin ja kielen opetusta burmalaisille lapsille.

“Olemme huomanneet, että kulttuurimme alkaa kadota seuraavassa polvessa. Lapset eivät kunnioita vanhempiaan enää samalla tavalla, koska osaavat paremmin suomea ja siksi pärjäävät täällä joissain tilanteissa paremmin”, Hti kertoo kielenopetuksen taustoista. Hän toimii ryhmän opettajana, lapsia on noin 20.

Tuntematon tulevaisuus

Burman demokraattinen kehitys on mahdollistanut Htin paluun Burmaan. Hän kävi maassa ensi kertaa 18 vuoteen tammikuussa tapaamassa sukulaisiaan, erityisesti 92-vuotiasta äitiään. Mukana olivat myös pojat.

“Olin koko kaksi viikkoa vain äidin kanssa, pidin hänestä huolta ja hoivasin”, Hti kertoo.

Konkreettisia paluusuunnitelmia ei ole, sillä tilanne ei vielä ole riittävän vakaa poliittisesti. “Ehkä eläkkeellä”, Hti tuumii.