Kaleva: Mitä tapahtuu päissä, joita ei näe

Kaleva: Mitä tapahtuu päissä, joita ei näe 21.8.2010

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä burkaa tai hijabia kantavien muslimisyntyisten naisten päässä liikkuu. Henkilökohtaiset kohtaamiset ovat olleet vähäisiä, omat tunteet vaihdelleet feministisestä huolesta välinpitämättömyyteen. Ulkoministerimäisestä ottaa todella pahasti vastaan -fiiliksestä omapahan on asiansa -asenteeseen.

Kohtaamisia on ollut kaksi ulkomailla ja kaksi Oulussa.

Kerran pelkät silmät kysyivät selkeällä tanskan kielellä tietä Kööpenhaminassa. Pariisilaisessa tungoksessa jouduin liimautumaan hunnutetun naisen kylkeen, jolloin tajusin, että kangas oli hämmentävän ohut. Mietin, mahtaako häntä ottaa pannuun läheisyys tuntemattoman kanssa - yhtä paljon kuin minua vai enemmän. Tunsin hänen ihonsa lämmön, eikä hän kavahtanut milliäkään.

Joskus toimittajana valtakunnan media tilasi hankalan jutun rasismista. Maahanmuuttajaperheen kotiin oli heitetty polttopulloja. Sain ohjeet kovan linjan rikostoimittajalta jututtaa perheen äitiä ennen oikeudenkäyntiä. Olin yhteyksissä maahanmuuttoviranomaisiin ja asianajajiin, jotka toimittivat vetoavan kirjeeni perheelle. Sain ongittua jostain osoitteenkin, pysäköin autoni kadunvarteen ja toivoin, että perheenäiti kävelisi ohi. Halusin kertoa, että haastattelussa ei näytettäisi hänen kasvojaan. Oikeudessa perheen miehet hätistivät minut pois ja nainen piiloutui huiviensa suojaan. Parikymppiset syytetyt kikattivat tupakkahuoneessa. Ja minua masensi. Nainen piti minua varmasti röyhkeänä tunkeilijana.

Tänä kesänä työreitilläni olen nähnyt kaksi kokonaan burkaan kietoutunutta naista lähes päivittäin. Ohi pyöräillessäni he juttelivat jonkin matkaa bussipysäkistä. Näin heidän hampaansa, kun he nauroivat keskenään. Bussiin he tulivat aina asunsa ylimmäinenkin lieve kasvojen suojana. Oli kuumin hellekausi ja pyöräilin monesti heidän ohitseen punakkana, hikisenä, grillilihaa syöneenä. Pienessä topissa ja hameessa, joka nousi reisiä pitkin ylös. Katsoin silmiin ja tunsin katseen. Enkä saanut selvää mitä tiiviit ruskeat silmät tarkoittivat. Paheksuivatko läpimädän länsimaisen vapaamielisyyden ilmentymää vai välähtikö niissä ohikiitävä kaipuu vapauteen ja auringon hyväilyyn.

En tiedä satavarmasti onko burkakiellon vastustaminen fundamentalistin puhetta fundamentalistille. Äärirasismia, jonka verholla paapotaan epäinhimillisiä ideologioita maailman sivu. Vai onko burkakiellon kannattaminen sittenkin vain nurkkakuntaista suvaitsemattomuutta.

Kohtaamisistani en ole oppinut mitään. Pään sisään on vielä vaikeampi nähdä, kun sitä ei näe.

Kirjoittaja on OMVF:n taiteellinen johtaja.

Taina Ronkainen