torstai 26. elokuuta 2010

MTV3: Biaudet toivoo inhimillisyyttä romanikeskusteluun

MTV3: Biaudet toivoo inhimillisyyttä romanikeskusteluun 26.8.2010

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet paheksuu Ranskan romanikarkotuksia. MTV3:n Huomenta Suomi –ohjelmassa vierailleen Biaudetin mukaan karkotukset eivät ratkaise yksittäisten romanien eikä Ranskan ongelmaa.

- On ihan selvää, että niin kauan kuin kurjuus on niin syvää romanien kotimaassa, he lähtevät hakemaan apua muualta. He toimivat näin pysyäkseen hengissä ja ruokkiakseen lapsensa. Mielestäni sen on aika inhimillistä toimintaa, Biaudet toteaa.

Vähemmistövaltuutettu muistuttaa, että julkisessa keskustelussa tulisi muistaa myös se, että romaneilla on kaikkien muiden ihmisten ja kansojen lailla ihmisoikeudet eli oikeus ihmisarvon mukaiseen elämään.

- Lapsilla on oikeudet, ja ne ovat täysin siitä riippumattomia siitä, ovatko he maan kansalaisia vai eivät. Myös esimerkiksi Ranskalla on velvollisuus turvata lasten koulunkäynti ja perusturva.

Biaudet valittelee sitä, että viimeaikaisissa keskusteluissa on unohdettu inhimillinen lähestymistapa romaneihin.

- Ranskan lisäksi monessa muussa EU-maassa tilanne on se, että romanien leirit ovat olleet siellä vuosikausia. On olemassa lapsia, jotka ovat syntyneet näillä leireillä. Olisi syytä lienee pohtia myös sitä, missä vaiheessa lapsi jo kuuluu maahan tai sitä, millainen on tällaisen lapsen asema, joka joutuu vuosikaudet elämään leiriolosuhteissa.