torstai 19. elokuuta 2010

Kaleva: Thors: Puheet löysästä maahanmuutto-politiikasta puppua

Kaleva: Thors: Puheet löysästä maahanmuutto-politiikasta puppua 19.8.2009

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp.) kiistää Oulun poliisin syytökset, että Suomi suhtautuisi liian löyhästi irakilaisturvapaikanhakijoihin.

Rikosylikonstaapeli Ilkka Pernu Oulun poliisin ulkomaalaisyksiköstä moitti tiistain Kalevassa Suomen turvapaikkapolitiikka löysäksi. Hänen mukaansa Ruotsi ei tulkitse Irakia yhtä yksiselitteisesti turvattomaksi maaksi kuin Suomi.


Poliisin väite nostatti Thorsin karvat pystyyn.

"Poliisin tiedot ovat perättömiä ja vanhoja. Me tiukensimme toukokuussa kantaamme. Kurdialueilta ja Bagdadin seudulta tulevat eivät saa enää kansainvälistä suojelua pelkästään alueen turvallisuustilanteen takia."

Turvapaikkahakemusten ja laittomin keinoin Suomeen pyrkivien määrä on kasvanut kuluvana vuonna koko maassa. Hakemusten käsittelyajat venyvät ja maahan tulleet joutuvat odottamaan turvapaikkapäätöstä puolen vuoden ajan.

"Kasvua on ollut prosenteissa, mutta Ruotsiin hakee edelleen 20 000 henkeä vuosittain, meille 5 000", Thors muistuttaa.

Hän lupaa viedä sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) ja oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) kanssa valtion budjettineuvotteluihin määrärahaesityksen, joka mahdollistaisi lisäväen palkkaamiseen turvapaikkahakemusten käsittelyyn.

"Kyse on vain muutamasta miljoonasta, mutta näinä talousaikoina en voi luvata, että esitys menisi läpi ensi viikolla", Thors kommentoi.

Toteutuessaan määrärahalisäys kohdistuisi juuri Oulun poliisiin ja maahanmuuttovirastoon. "Keskitämme voimavarojamme Oulun, Turun, Helsingin ja Lappeenrannan yksiköihin", ministeri mainitsee.


Thors vieraili Oulussa lääninhallituksen järjestämässä sisäasiainministeriön yhteistyötilaisuudessa, jossa pohdittiin maahanmuuton pulmakohtia kuntien ja alueiden näkökulmasta.

Thors kertoi Kalevalle, että Irak ja Suomi ovat pääsemässä sopuun turvapaikanhakijoiden käännyttämiskäytännöistä. Diplomaattitason neuvottelut ovat Thorsin mukaan hyvässä vauhdissa. Palautussopimus syntyy syksyn mittaan.

"Sopimuksestamme tulee sisällöllisesti Ruotsin käytäntöä vastaava. Sopu on valmis syksyn aikana, kuitenkin viimeistään vuoden loppuun mennessä", Thors toteaa.

Ruotsilla on ollut kahden välinen palautussopimus Irakin kanssa jo yli vuoden. Thorsin mukaan Suomen ja Irakin sopimus selkeyttäisi asioiden tilaa kaikkien kannalta.

"Se tarkoittaisi, että ilman oleskelulupaa jääneet voitaisiin palauttaa helposti lähtömaahan. Tämä olisi inhimillistä myös hakijoiden kannalta, sillä he eivät jäisi enää roikkumaan tiedottomaan tilaan."