maanantai 23. elokuuta 2010

Vihreä Lanka: Jarkko Tontti: Jungertamista ja lieruttamista

Vihreä Lanka: Jarkko Tontti: Jungertamista ja lieruttamista 23.8.2010

[...]
Puolue, jonka perinteisiin on kuulunut – ainakin joskus jurakaudella – yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen, lieruttaa venettään nykyään maahanmuuttajien, kaikkein heikoimmassa asemassa olevan ryhmän kustannuksella.

Painajainen duunari-Esan ja kaikkien sen kavereiden luikkimisesta persujen äänestäjiksi on pistänyt veneen heilumaan yhä kiivaammin Hakaniemenrannassa. Vallan pysyvän menetyksen pelossa on otettu käyttöön kaikki keinot periaatteella anything goes; kuten flirttailu ”maahanmuuttokriitikoiden” kanssa.

Takavuosien määritelmä, jonka mukaan siitä, että joku on sosiaalidemokraatti, ei vielä voi päätellä mitä mieltä hän on yhtään mistään, pätee yhä.

Merenkulkuoppia pojille -teoksen ilmestymisvuosi 1949 on syytä muistaa tässä yhteydessä muutenkin. Sinä vuonna Yleisradion johtajan paikalta syrjäytettiin kommunisti Hella Wuolijoki, jonka puolue skdl oli oman aikansa persut, populistisen lietsonnan mestari.

Omasta mielestään he olivat unohdetun, tavallisen kansan asialla. Noina niin sanottuina vaaran vuosina sdp oli räyhäpopulistien päävastustaja, eikä syyttä. En tiedä, mitä mieltä esimerkiksi Väinö Tanner olisi nyky-demarien jungertamisesta persujen apupuolueena, mutta epäilen, että hän ei juuri riemuitsisi.

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, jonka mielestä Mikael Jungner teki hyvää työtä Yleisradiossa.